Tuoretta tietoa Virosta
9.1.2012 | Kulttuuri

Ainutlaatuiset saaret

Ainutlaatuiset saaret

Ainutlaatuiset saaret

Hiidenmaan ja Saarenmaan välillä kulkee säännöllinen lauttayhteys ja Muhun yhdistää Saarenmaahan pengertie. Hiidenmaalle ja Muhulle laivoja kulkee tiheään tahtiin ja pakkastalvina niille pääsee jäätietäkin. Jokaisella saarella on vahva omintakeinen kulttuuritaustansa, mikä näkyy myös nykypäivänä. Paljon yhteistäkin saarilla on, muun muassa erikoisia eläimiä ja kasveja pursuava luonto sekä kiireetön elämäntapa.

Muhulaiset eivät halua missään nimessä tulla sekoitetuksi saarenmaalaisiin ja ehkä siinä on yksi syy, miksi muhulaiset kansallispuvut ovat niin värikkäitä. Oranssi ”pipo”, jossa on mustia perinnekuvioita, erottaa muhulaisen näkyvästi muista saarelaisista. Tosin pipoja käyttävät monet turistitkin. Niitä ja muita hienoja muhulaisia käsitöitä voi ostaa muun muassa Liivan kylän kaupoista. Siellä on myös muutama kõrts eli kapakka, joista saa asiallista ruokaa ja juomaa.

Pädasten kartanon ravintola Alexander tarjoaa kesällä makunautintoja gourmetruuan ystäville. Ravintola on arvioitu pariinkin kertaan Viron parhaaksi. Pädastella toimii myös upea kartanohotelli, mutta vain lämpimänä vuodenaikana. Kartanon pihapiiri on kuitenkin vuoden ympäri näkemisen arvoinen. Samaa voi sanoa Koguvan kylästä museoineen ja ruokokattoisine rakennuksineen. Tapahtumista tulevaisuudenmusiikin festari Juu Jääb kokoaa Muhulle pääasiassa jazzmuusikoita Virosta ja maailmalta.

Saarenmaan pääkaupungissa Kuressaaressa vanha ja uusi yhdistyvät saumatta ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, mikä tekee kaupungista loistavan matkakohteen. Keskusta vanhoine rakennuksineen, kahviloineen ja ravintoloineen on äärimmäisen viehättävä miljöö, jossa kiireetön pikkukaupunkitunnelma tiivistyy.

Vinkki 

Polkupyörällä saarilla on kätevä liikkua, tiet ovat hyviä eikä muuta liikennettä ole paljoa. Saaret ovat maastoltaan tasaisia, joten isoja mäkiä ei tarvitse polkea. Omaa pyörää ei tarvitse välttämättä ottaa mukaan matkaan, sillä vuokrapyöriä löytyy monesta paikasta.

Modernia saarelaisuutta edustavat kylpylät, joilla toki on vuosisataiset perinteet. Golfkenttä melkein keskellä kaupunkia on uusimpia matkailuvaltteja. Vanhin ja hienoin sellainen on vallihaudan ja puistojen ympäröimä Piispanlinna. Siellä toimii upea museo ja kesällä siellä järjestetään muun muassa tasokkaat Oopperapäivät. Ensi kesän gaalakonsertissa laulaa Karita Mattila ja muitakin suomalaisia huippusolisteja kuullaan Saarenmaan kesäisissä illoissa.

Hiidenmaa on rauhan tyyssija, jonne eivät suuret turistimassatkaan ole vielä löytäneet. Matkailupalveluja saarelta löytyy kuitenkin monipuolisista majoitusvaihtoehdoista alkaen. Jos hakee lomalta runsaasti aktiviteetteja ja vilkasta yöelämää, on Hiidenmaa täysin väärä kohde, luonnon rauhassa viihtyvälle ja leppoisasta elämänrytmistä nauttivalle taas nappivalinta.

Hiidenmaan ”pakollinen” nähtävyys on Kõpun majakka, joka on yksi maailman vanhimmista edelleen merenkulkijoita opastavista majakoista. Kulttuuritarjonnasta voi mainita laadukkaan folklore-festivaalin Hiiu Folkin, joka järjestetään heinäkuussa kahdeksatta kertaa.

Viron kolme suurinta

saarta:

Saarenmaa: Pinta-ala noin 2 670 km2, asukkaita noin 35 000. 

Hiidenmaa: Pinta-ala liki 1 000 km2, asukkaita noin 10 000.

Muhu: Pinta-ala noin 200 km2, asukkaita alle 2 000.

Lue lisää samasta aiheesta

23.5.2023 | Vapaa-aika

Alkukesän tapahtumat Virossa

Alkukesän tapahtumat Virossa

27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää

23.5.2023 | Historia

Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan

Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan

Lentosatamassa avattiin kaksi kiehtovaa näyttelyä, joita molempia yhdistää meri ja rikkaudet. Toinen kertoo ensimmäisistä Itämeren seudun viikingeistä ja toinen … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Kulttuuri

Laulu- ja tanssijuhlat kokoavat yhteen koko kansan

Mainos Laulu- ja tanssijuhlat kokoavat yhteen koko kansan

Laulu- ja tanssijuhlat kokoavat Tallinnaan tuhansia nuoria laulajia, tanssijoita ja muusikoita sekä kymmeniä tuhansia katsojia eri puolilta Viroa ja … Lue lisää

18.5.2023 | Kulttuuri

Lauantaina on Virossa Museoyö

Lauantaina on Virossa Museoyö

Kerran vuodessa Viron museot pitävät oviaan avoinna vierailijoille tavallista pidempään. Tapahtuma on osa yleiseurooppalaista museoyöohjelmaa. Museoyöjärjestetään lauantaina 20. toukokuuta … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Historia

Nyt Virossakin on museokortti! – sata museota, yksi museokortti

Mainos Nyt Virossakin on museokortti! – sata museota, yksi museokortti

Museokortilla pääsee vuoden aikana rajoituksetta vierailemaan yli sadassa museossa, galleriassa ja elämyskeskuksessa eri puolilla Viroa. Yli 500 näyttelyä odottaa … Lue lisää

16.5.2023 | Kulttuuri

2023 on Virossa saunavuosi

2023 on Virossa saunavuosi

Virossa vuosi 2023 on omistettu saunalle: kulttuurille, tavoille, tuotteille, yrityksille, yhteisöille ja kaikille niille, jotka pitävät saunomisesta. Saunavuoden ideoija … Lue lisää

11.5.2023 | Kulttuuri

Tallinn Music Week käynnistyi

Tallinn Music Week käynnistyi

15. Tallinn Music Week (TMW) -festivaali alkoi eilen lyhyellä avajaistapahtumalla. Festivaalin varsinainen musiikkiosuus alkaa tänään 11. toukokuuta ja jatkuu … Lue lisää

8.5.2023 | Vapaa-aika

Tallinna juhlii huomenna Eurooppa-päivää luonnon monimuotoisuudella ja konsertilla Vapaudenaukiolla

Tallinna juhlii huomenna Eurooppa-päivää luonnon monimuotoisuudella ja konsertilla Vapaudenaukiolla

Eurooppa-päivän yhteydessä on huomenna 9. toukokuuta kello 15–18 Euroopan luonnon monimuotoisuuden päivä eli RoheFest sekä kello 18–21konsertti Tallinnan Vapauden … Lue lisää