Tuoretta tietoa Virosta
20.1.2020 | Kulttuuri

Adamson-Ericissä on annos Annusta

Teksti Arja Korhonen, kuva Andrei Chertkov

Adamson-Ericissä on annos AnnustaSoihdun kaaria voi nähdä myös performansseistaan kuulun Siim-Tanel Annuksen uusimmissa maalauksissa.

Pienen mutta pippurisen Adamson-Ericin museon talvinäyttely palauttaa muistoja Laulavan vallankumouksen ajoilta. Siim-Tanel Annuksen performanssit noteerattiin aikoinaan myös Suomessa. 1987 miliisi keskeytti esityksen ja vei kamarille sekä taiteilijan että YLE:n kuvausryhmän. Vaikuttavasti soihtuja pyöritellyt Annus itse koki tekevänsä kosmologista taidetta, mutta aikakausi muutti kaiken poliittiseksi.

Ensikäynnillään Suomessa Annus suuteli maata. Virossa häntä moitittiin nöyristelystä,  mutta Annus sanoo vain siunanneensa maan –  kuten samoihin aikoihin vierailulla ollut paavi.

Näyttelyssä nähdään Annuksen legendaarinen performanssitaltiointi, joka kannattaa katsoa myös Ariel Laglen musiikin takia, lisäksi maalauksia ja grafiikkaa sekä YLE:n dokumentti Annuksesta.    

Viron taidemuseoon kuuluva Adamson-Ericin museo on matkailijalle kätevä kohde. Ovi löytyy Toompealle vievän Lyhyen jalan rappujen alapäästä. Keskiaikaisen rakennuksen pohjakerroksessa on esillä vaihtuvia näyttelyitä ja toisessa kerroksessa taiteilija Adamson-Ericin tuotantoa.

Tosin tällä hetkellä töiden parhaimmisto löytyy Järvenpään museosta, jonka kanssa yhteistyötä on tehty hyvällä menestyksellä. Syksyn vaihtonäyttelyssä Eero Järnefelt ja Venny Soldan-Brofeldt toivat museoon lähes yleisöryntäyksen.

“Saimme samalla esitellä muutakin Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä virolaisille”, kertoo kuraattori Kersti Koll.

Adamson-Eric (18.8.1902–2.12.1968) oli paitsi tuottelias kuvataiteilija myös monipuolinen muotoilija, jonka taiteilijanimi on muokattu syntymänimestä. Museo syntyi 1983 sen jälkeen, kun leski Mari Adamson lahjoitti yli tuhat teosta Viron taidemuseolle.

Adamson-Eric matkusteli pitkin Eurooppaa jo opiskeluaikoina ja loi suuren osan tuotannostaan ulkomailla. Tuttavia oli myös Suomesssa.

“Järvenpään näyttelyssä on käynyt ihmisiä, jotka itse tai heidän vanhempansa ovat tunteneet Adamson-Ericin ja hänen vaimonsa”.

 

Adamson-Ericin museo, Lühike jalg 3, Tallinna.

Lue lisää samasta aiheesta

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää

4.6.2026 | Kulttuuri

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää

3.6.2026 | Kulttuuri

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää

2.6.2026 | Kulttuuri

Sukukielistä riemua yli rajojen

Sukukielistä riemua yli rajojen

Rõõmu sugulaskeeltest – Sukukielistä riemua on vuonna 2025 julkaistu yleistajuinen tietokirja suomen, viron ja muiden lähisukukielten välisestä ymmärtämisestä sekä monikielisestä … Lue lisää