Tuoretta tietoa Virosta
9.12.2021 | Ostokset

Sunnuntaina yli 160 kauppiasta tarjoaa tuotteitaan Viron kansallismuseon joulumyyjäisissä

Teksti Timo Huttunen
Kuva Andrei Chertkov

Sunnuntaina yli 160 kauppiasta tarjoaa tuotteitaan Viron kansallismuseon joulumyyjäisissä

 

Sunnuntaina 12. joulukuuta yli 160 kauppiasta tuo parhaat tuotteensa myyntiin Viron kansallismuseon (Eesti Rahva Muuseum ERM) myyjäisiin.

Perinteisissä ERM:n joulumyyjäisissä on tarjolla vain virolaisia tuotteita. Kauppiaita tulee ympäri Viroa, esimerkiksi Setomaalta, Narvasta ja Viron suursaarilta.

Valikoimassa on muun muassa käsitöitä, virolaista designia, keramiikkaa sekä kosmetiikkaa. Museossa on myyjäisten aikana myös suuri elintarvikekauppa-alue.

ERM:n joulumyyjäiset järjestetään sunnuntaina kello 10–16. Päivän musiikkiohjelmasta vastaavat Julius Koppel sekä duo Trahh.

Tapahtuman aikana kaikki museon näyttelyt ovat avoinna. ERM:n pysyvä näyttely ’Kokoukset’ on nähtävissä ilmaiseksi tämän vuoden loppuun asti. Myös museon ravintola on auki. Myyjäisten aikana museokauppa tarjoaa tuotteitaan 20 prosentin alennuksella.

Tapahtumassa noudatetaan Virossa voimassa olevia koronamääräyksiä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
eesti rahva muuseum ERM keramiikka käsityö museokauppa tartto virolainen design viron kansallismuseo

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää