Tuoretta tietoa Virosta
8.11.2021 | Kulttuuri

Pet Shop Boys esiintyy ensi kesänä Tallinnassa

Teksti Timo Huttunen
Kuva Jelena Rudi / Õllesummer

Pet Shop Boys esiintyy ensi kesänä Tallinnassa

 

Pet Shop Boys konsertoi Tallinnassa ensi vuoden kesällä. Yhtyeen ”Dreamworld – The Greatest Hits Live” -kiertueen konsertti on 13. kesäkuuta 2022 Saku Suurhallissa.

Iso-Britannialaisen duon jäsenet ovat Neil Tennant ja Chris Lowe. Yhtyeen kappaleet ovat nousseet brittien singlelistan kymmenen kärkeen 22 kertaa. Viisi kertaa on Pet Shop Boys ollut listan ensimmäiselle sijalla kappaleilla ”West End Girls”, ”It’s A Sin”, ”Always On My Mind”, ”Heart” ja ”Go West”.

Yhtyeen lavashown on kerrottu sisältävän korkeakulttuuria, klubikulttuuria, teatteria, elokuvaa, poliittista satiiria sekä häikäiseviä lasershowesityksiä.

Pet Shop Boys on esiintynyt Virossa neljä kertaa aiemmin. Viimeisin esiintyminen oli Tallinnan Õllesummerilla vuonna 2018.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Bet Shop Boys Chris Lowe konsertti lavashow Neil Tennant Saku Suurhall Õllesummer

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää