Tuoretta tietoa Virosta
8.10.2021 | Ostokset

Lidl avasi 15 myymälää Latviaan – Viroon jättiketju tulee lähikuukausina

Teksti Timo Huttunen, kuva Marjan Blan / Pexels

Lidl avasi 15 myymälää Latviaan – Viroon jättiketju tulee lähikuukausina

 

Euroopan suurin elintarvikekauppaketju Lidl avasi Latviassa 15 myymälää.  Virossa Lidl avaa kauppojaan lähikuukausina. Aluksi Viroon tulee kahdeksan myymälää.

Lidlin investointi on tärkeä Latvialle. Suuri saksalainen yritys investoi nyt 200 miljoonaa euroa ja luo 2 000 työpaikkaa, kertoi Viron yleisradioyhtiö ERR:n uutislähetys ”Aktuaalne kaamera”.

”Jokaisella markkina-alueella on omat haasteensa. Avasimme myymälöitä Liettuassa jo vuonna 2016. Se oli erittäin onnistunut tulo markkinoille. Tämän hyvän kokemuksen siivittämänä avaamme nyt myymäläketjumme Latviassa. Muutaman kuukauden kuluttua olemme myös Viron markkinoilla”, sanoi Lidin Latvian ja Viron johtaja Jakob Josefsson.

Latvialaiset asiakkaat ovat olleet kiinnostuneita uudesta kauppaketjusta. Kun Lidlin myymälät avasivat ovensa oli niiden edessä jonoja.

Lidl jatkaa laajentumistaan Baltiassa. Nyt avatut 15 kauppaa ovat vasta ensimmäiset myymälät Latviassa. Lisää on tulossa.

Riiassa on myös logistiikkakeskus, josta ketjun tavarat ja tuotteet tulevat myös virolaisiin kauppoihin.

Lidl toimii 32:ssa maassa, sillä on noin 11 200 myymälää ja yhtiössä työskentelee yli 310 000 työntekijää.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kauppaketju latvia lidl Liettua riika Tallinna Viro vähittäiskauppa

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää