19.9.2021 | Kulttuuri
Huomenna alkaa viikon kestävä Tallinnan Design-yö -festivaali
Teksti ja kuva Timo Huttunen

Huomenna 20. syyskuuta alkaa Tallinnan 16. Design-yö -festivaali. Festivaali loppuu 26. syyskuuta. Tämän vuoden pääteemana on ihmishenkiä pelastava SOS-suunnittelu.
Tallinnan Design-yö -festivaali esittelee virolaisten ja ulkomaalaisten suunnittelijoiden töitä ja pyrkii käynnistämään keskusteluja suunnittelun ja muotoilun roolista yhteiskunnassa.
Yksi tämän vuoden tavoitteista on kiinnittää huomiota muotoilun rooliin yhteiskunnan muutosten ja kriisitilanteiden ratkaisemisessa. Koronapandemia on osoittanut, että kriisisuunnittelun rooli on nyt tärkeämpi kuin koskaan, eikä ainoastaan terveydenhoidossa. On olemassa useita maailmanlaajuisia haasteita, jotka edellyttävät kiireellistä toimintaa, kuten esimerkiksi talous, ilmaston lämpeneminen, energiakriisi ja köyhyys.
Festivaalin ohjelma keskittyy elämää pelastavien ja muuttavien ratkaisujen löytämiseen. Aiheeseen liittyy näyttelyitä, työpajoja ja keskustelutilaisuuksia.
Tapahtuman pääpaikkana on Tallinnan Koplin kaupunginosassa sijaitseva Põhjalan tehdas. Vuosittaisen festivaalin ohjelman muodostavat seminaarit, näyttelyt, kilpailut, luennot sekä työpajat. Tavallisesti festivaaliohjelmaan kuuluvat erilaiset keskustelupajat kuten ”Mina olen Disainer” eli olen suunnittelija ja Pecha Kucha -ilta, jossa esiintyy tunnettuja virolaisia suunnittelijoita.
Festivaaleille on tehty myös erillinen ohjelma lapsille, joka keskittyy vapaaseen leikkiin.
Ohjelmaa on joka päivä aamukymmenestä iltakymmeneen. Paikalle pääsee raitiovaunuilla 1 ja 2.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaDisainiöö
Kopli
muotoilija
Põhjala
suunnittelu
taiteiden yö
Tallinnan Design-yö -festivaali
virolainen muotoilu
24.7.2026 | Kulttuuri
Yöbasaari Narva-Jõesuussa
Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa
Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää
23.7.2026 | Kulttuuri
Tartu Sumin 2026 -festivaali
Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana
Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla
Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää
21.7.2026 | Kulttuuri
Leigojärven musiikkifestivaali 2026
Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää
20.7.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää
20.7.2026 | Mainos | Kulttuuri
9
Mainos Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla
Tallinna on kaupunki, johon palataan yhä uudelleen. Yksi saapuu keskiaikaisen vanhankaupungin vuoksi, toinen merenrantakävelyiden tai hyvien ravintoloiden takia. Myös kokenut … Lue lisää