Tuoretta tietoa Virosta
21.1.2021 | Luonto

Vuoden 2021 puu Virossa on kataja – tiesitkö, että katajanmarjat ovat itse asiassa käpyjä?

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

Vuoden 2021 puu Virossa on kataja – tiesitkö, että katajanmarjat ovat itse asiassa käpyjä?Kataja kasvaa yleisenä koko Virossa. Kuvassa on katajien ympäröimä nuotiopaikka Kihnun saarella.

Vuoden puu Virossa on kataja (viroksi kadakas).

Kataja kasvaa Virossa yleisenä koko maassa, mutta suuria katajikkoja on etenkin maan länsiosissa ja saarilla. Erityisen tunnettuja ovat Saarenmaan laajat katajaniityt.

Katajaa hyödynnetään Virossa monin tavoin. Sen sitkeä puuaines sopii hyvin esimerkiksi tarve-esineiden valmistamiseen. Katajaiset veitset, avaimenperät ja muut esineet ovat tuttuja näkyjä virolaisilla markkinoilla.

Katajaa on hyödynnetty myös rakentamisessa monin eri tavoin. Länsi-Virossa katajavitsoja on perinteisesti käytetty ruokokattojen rakentamisessa.

Kataja tunnetaan myös voimakkaasta tuoksustaan, minkä ansiosta sitä on käytetty muun muassa lihan ja kalan savustamiseen. Monissa virolaisissa kylpylöissä on katajasauna, jonka seinät on päällystetty tuoksuvilla katajanpaloilla. Onpa virolaisissa saunoissa joskus myös katajainen vihta.

Katajaa on käytetty myös ruokien maustamiseen ja kansanlääkinnässä. Esimerkiksi ginin valmistuksessa katajanmarjoilla on tärkeä tehtävä.

Koska kataja on havupuu, siinä ei itse asiassa ole marjoja vaan käpyjä. Pehmeät kävyt kuitenkin muistuttavat marjoja, joten niitä on kutsuttu niin Suomessa kuin Virossakin katajanmarjoiksi. Ne kypsyvät toisena vuotena vihreistä tummansinisiksi.

Vuoden puu on valittu Virossa vuodesta 1996. Virossa valitaan myös muita vuoden teemalajeja. Vuoden lintu on tänä vuonna kottarainen, vuoden eläin rotta ja vuoden perhonen isosiilikäs.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
katajaniitty kataja viro luonto viro

19.11.2025 | Luonto

camera icon6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää

14.9.2025 | Luonto

Suoretkelle Raplamaalle

Suoretkelle Raplamaalle

Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää

5.9.2025 | Luonto

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää

28.8.2025 | Luonto

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää

14.8.2025 | Luonto

Perseidien tähdenlentojen katselua

Perseidien tähdenlentojen katselua

19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää

13.7.2025 | Luonto

camera icon5
Majakat kutsuvat kesäretkelle

Majakat kutsuvat kesäretkelle

Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää

19.6.2025 | Luonto

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää

6.6.2025 | Luonto

camera icon5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää