Tuoretta tietoa Virosta
14.9.2020 | Kulttuuri

Viron kansallismuseossa on maailman suurin Muhun saaren sukkien näyttely

Viron kansallismuseossa on maailman suurin Muhun saaren sukkien näyttelyUpeita Muhun saaren tyyliin neulottuja sukkia on nyt nähtävissä Viron kansallismuseossa Tartossa.

Muhun saari Saarenmaan ja Viron mantereen välillä tunnetaan hienosta sukkienneulomisperinteestään. Muhulaiset sukat neulotaan ohuesta langasta erittäin tiheäksi neulokseksi ja niissä on useimmiten erittäin monipuolinen kirjontakuvio ja runsaat värit.

Viron kansallismuseossa (Eesti Rahva Muuseum, ERM) Tartossa on nyt nähtävänä noin 150 muhulaista sukkaa. Puolet niistä on vanhoja Viron museoiden valikoimiin kuuluvia muhulaisia kirkkosukkia, puolet näyttelyä varten neulottuja.

 

Uusia sukkia ovat neuloneet 61 neulontakerhoon kuuluvaa naista eri puolilla Viroa ja jopa maailmaa.

“Ennen vanhaan Muhussa naiset kokoontuivat yhden perheen luokse ja viettivät hämärää vuodenaikaa yhdessä neuloen ja jutellen”, kertoo yksi näyttelyn kuraattoreista, Anu Pink, ERM:in tiedotteessa.

Nyt neulojanaiset eivät kokoontuneet yhteen fyysisesti, vaan neuloivat omissa kodeissaan, mutta olivat yhteyksissä toisiinsa sähköisesti.

Muhun sukkien näyttely on avoinna tammikuun 2021 loppuun saakka.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
eesti rahva muuseum käsityö Muhu museo viron kansallismuseo

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää