Tuoretta tietoa Virosta
18.8.2020 | Kulttuuri

Tallinnan Kamarimusiikkifestivaali alkaa viikonloppuna – tähtenä sopraano Camilla Nylund

Teksti Mikko Virta, kuva Anna S.

Tallinnan Kamarimusiikkifestivaali alkaa viikonloppuna – tähtenä sopraano Camilla NylundSopraano Camilla Nylund esiintyy 28.8. Tallinnan Johanneksen kirkossa. Menestyksekkäästi uraa maailmalla luonut Nylund on esiintynyt paljon muun muassa Wienin valtionoopperassa.

Suomalainen huippusopraano Camilla Nylund on 22.–29.8. järjestettävän Tallinnan Kamarimusiikkifestivaalin pääesiintyjä.

Festivaalin taiteellinen johtaja Maano Männi on Nylundin esiintymisestä innoissaan. ”On todella mahtavaa, että hän saapuu elokuussa Viroon.”

Männin mukaan ensimmäistä kertaa Virossa esiintyvän Nylundin esiintymisen taustalla on koronapandemia. ”Euroopan suurissa oopperataloissa peruttiin kesällä konsertteja, joten Camillalla oli yhtäkkiä paljon aikaa. Niinpä otin häneen kesäkuussa yhteyttä”, kertoo Männi, joka tuntee Nylundin jo aikaisemmista yhteisprojekteista. 

Camilla Nylund esiintyy 28.8. festivaalin kamariorkesterin kanssa gaalakonsertissa Tallinnan Johanneksen kirkossa (Jaani kirik). 

Festivaalin teemana on tällä kertaa Pohjolan perspektiivit. Viikon aikana ohjelmassa on yhteensä seitsemän konserttia, joista Männi nostaa esiin muun muassa Pyhän Katariinan kirkossa järjestettävän Kauhutarinat-konsertin.

 

Tallinnan Kamarimusiikkifestivaali, 22.–29.8. eri puolilla Tallinnaa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Tallinna tapahtumat

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää