Tuoretta tietoa Virosta
30.5.2020 | Viro

Pärnun terassit ja kadut jo väkeä pullollaan – katso kuvareportaasi kesäisestä kaupungista!

The Baltic Guiden toimittaja kävi toukokuun lopussa Pärnussa katsomassa, minkälainen tunnelma kaupungissa on kesän kynnyksellä, juuri ennen suomalaismatkailijoiden saapumista.
Teksti ja kuvat Mikko Virta 

Pärnun terassit ja kadut jo väkeä pullollaan – katso kuvareportaasi kesäisestä kaupungista!Pühavaimu-kadulla on jo viisi terassia avattu. Joukossa on myös yksi täysin uusi ravintola.

Pärnun Rüütli-kävelykadulla on perjantai-iltapäivällä väkeä kuin keskikesällä konsanaan. Nuoria pareja, perheitä ja eläkeläisiä on tullut nauttimaan alkukesän lämpimästä päivästä. Mikään ei viittaa siihen, että vasta kaksi viikkoa sitten Virossa oli voimassa poikkeustila.

Vain suomalaiset puuttuvat tyystin. Normaalisti alkukesällä heitä näkyisi katukuvassa jo runsaasti. Suomalaiset pääsevät matkustamaan lomalle Pärnuun 1. kesäkuuta lähtien.

Pärnun todellisen ravintolakadun, Pühavaimun terassit ovat väkeä pullollaan. Tähän aikaan iltapäivästä aurinko vielä lämmittää sopivasti kadun terasseja.

Pühavaimu-kadun kaikki viisi ravintolaa ovat avoinna. Yksi uusi paikkakin on avattu entisen Piccadilly-kahvilan tilalle.

Kurkkaan pariin kahvilaan sisälle. Molemmissa on käsidesipullo näkyvällä paikalla asiakkaita varten. Toisessa muistutetaan myös turvavälien pitämisestä. Ravintoloiden rajoituksia höllätään lisää 1. kesäkuuta, josta lähtien ne saavat olla auki myös kello 22 jälkeen.

Kävelykadun ihmisvilinästä kuuluu pääasiassa viroa, mutta myös yllättävän paljon latviaa. Näyttää siltä, että etelänaapurit ovat tulleet viikonloppulomalle Pärnuun.

Tunnelma on keskikaupungilla leppoisa. Vaikea edes kuvitella, että vielä kuukausi sitten koko kaupunki oli säpissä.

Keskustan putiikit ovat avanneet jo ovensa.
Rüütli-kävelykadulla on jo kesäinen tunnelma ja väkeä mukavasti liikkeellä.

Kylpylähotelli odottelee parempia aikoja

Rannan tuntumassa Pärnun suurimman kylpylähotellin parkkipaikka ammottaa tyhjyyttään, joten käyn kurkkaamassa ulko-oven luona, mikä on tilanne.

Ovessa on lappu, jossa lukee: Hyvät asiakkaamme. Olemme suljettuina, kunnes paremmat päivät koittavat. Toivotamme teille hyvää terveyttä ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

Ehkä paremmat ajat ovat kohta edessä, kun kylpylät saavat vihdoin avata ovensa maanantaina 1. kesäkuuta. Niitä koskevat tosin melko tiukat rajoitukset myös jatkossa.

Koronakevät oli erityisen ankara kylpylöille. The Baltic Guide uutisoi kylpylöiden tilanteesta aikaisemmin tässä kuussa.

Tallinnan portti on Pärnun tunnetuimpia nähtävyyksiä.
Polkupyörävuokraamot odottelevat jo suomalaisten saapumista.


Puistot hehkuvat kesän värejä ja tuoksuja

Syreenit, kastanjat ja omenapuut kukkivat joka puolella kaupunkia. Äänimaailmakin on kohdillaan: satakieli naksuttelee puistikon tuomessa.

Rantapuistossa on kävelytien varressa koronasta varoittava kyltti, jossa muistutetaan kahden metrin turvavälistä. Pääministeri Jüri Ratasin hokema 2+2-sääntö on varmasti iskostunut jokaisen virolaisen mieleen.

Ja näinhän se meni: julkisilla paikoilla saa liikkua vain kaksi ihmistä kerrallaan (sääntö ei koske perheitä) ja toisiin ihmisiin tulee pitää vähintään kahden metrin väli.

Vaikka sääntö onkin vielä voimassa, on se joiltakin päässyt jo unohtumaan. Aallonmurtajalle vievällä kävelytiellä tulee vastaan pienempiä ja suurempia seurueita.

Tunnelmassa on jo vahvasti aistittavissa, että tiukkojen rajoitusten jälkeen on aika avata yhteiskuntaa ja astua kohti normaalimpaa arkea.

Koidulan puiston kirsikkapuut kukkivat nyt upeasti.
Pärnun kuulut lehmuskujat ovat jo täydessä lehdessä. Lehmus on viroksi pärn.
Rantapuistossa on kyltti, jossa muistutetaan turvaväleistä.

Aurinko, meri ja uimaranta odottavat jo turisteja

Pärnun uimaranta avautuu yhtä upeana kuin aina ennenkin. Meri kimmeltää sinisenä vitivalkoisen hiekkarannan takana.

Rantahietikolla makoilee puolentusinaa auringonpalvojaa, vaikka lämpötila on kohonnut vaivoin +17 asteen tienoille. Pitkällä rannalla turvavälit ovat kunnossa.

Kaikki on valmiina kesäkautta varten: hiekka puhdistettu, penkit ja pukukopit valmiina rannalla ja ensimmäinen kahvilakin jo avannut terassinsa. Tunnelma on odottava. 

Polkuautovuokraamo on tuonut koko kalustonsa rannan tuntumaan. Tänä vuonna valikoimissa on näköjään myös sähköpotkulautoja.

Leikkipuistosta kuuluu iloisia huudahduksia. Keinut, kiipeilytelineet ja muut vempeleet ovat kovassa käytössä. Leikkipuiston kioskin jäätelöt ja limut tekevät kauppansa.

Rannassa sijaitsevan hotellin parkkipaikka on autoja täynnä. Virolaisten autojen lisäksi joukossa on paljon Latvian rekisterissä olevia kulkupelejä.

Pärnun rannalla on vielä rauhallista. Uimarantakausi alkaa Virossa virallisesti 1. kesäkuuta.
Lämmin sää on houkutellut rantapromenadille ulkoilijoita.
Pukukopit, penkit ja elefantti ovat rannalla valmiina tulevaa kesää varten.

Kesäpääkaupungin humu voi alkaa

Kävelen Supeluse-katua pitkin takaisin keskustaan. Vastaan tulee perheitä, juhlatunnelmissa olevia nuoria ja pariskuntia käsikynkässä.

Komeat urheiluautot lipuvat pitkin kesäkatua, moottoripyörät tekevät huimia kiihdytyksiä. Tunnelma on kepeä. Kesäpääkaupungin jokavuotinen hulina on ihan selvästi jo alkanut.

Poikkeuksellisen ja hiljaisen kevään jälkeen se tuntuu huojentavalta. Kesä tulee sittenkin, tulkoon myös turistit.

Keskustasta rantaan vievä Supeluse on Pärnun todellinen kesäkatu.

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
kesäpääkaupunki Pärnu ranta

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää