Tuoretta tietoa Virosta
16.5.2020 | Viro

Kuorolaulu yhdistää virolaiset epidemian aikaankin – Tallinnan Laulukentällä on 17.5. poikkeuksellinen konsertti

Kuorolaulu yhdistää virolaiset epidemian aikaankin – Tallinnan Laulukentällä on 17.5. poikkeuksellinen konserttiTallinnan Laulukentälle, laulukaaren alle, kokoontuu 17.5.2020 virtuaalisesti tuhansia laulajia. Arkistokuva on vuoden 2017 lasten ja nuorten laulujuhlasta.

Sunnuntaina 17. toukokuuta Tallinnan Laulukentällä järjestetään todennäköisesti maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen tapahtuma. Tuhannet kuorolaulajat eri puolilta Viroa osallistuvat videoyhteyden välityksellä Laulukentällä pidettävään konserttiin, jolla juhlistetaan koronaviruksen aiheuttaman poikkeustila-ajan päättymistä Virossa.

Teknisten ratkaisujen avulla Laulukentän konserttiin osallistuvat kuorot, Laulukentälle autoilla konserttia seuraamaan tullut yleisö sekä virolainen musiikkilegenda, laulaja Ivo Linna.

Esiintyjät laulavat yhdessä Alo Matiisenin laulun Isamaa ilu hoieldes. Tästä linkistä voit katsoa laulun vaikuttavan esityksen lasten ja nuorten laulujuhlasta vuodelta 2017, jolloin silloinkin laulun yhtenä solistina oli Ivo Linna. 

Kuorojen virtuaalisen esiintymisen jälkeen on luvassa Linnan oma konsertti, jota voi seurata autoista paikan päällä tai televisiolähetyksenä.

 

Teknisen osaamisen näytön paikka

Konsertin idean isä Lehari Kaustel sanoo Viron yleisradioyhtiö ERR:n haastattelussa, että sunnuntainen konsertti on hetki, jolloin virolainen digiosaaminen todella punnitaan.

“Katsotaan, onko meidän mahdollista päästä hetkeksi yhteen ja tehdä sitä, mikä on meille tyypillistä, eli laulaa. Luvassa on kiinnostava kokeilu, jossa laulajat osallistuvat kodeistaan puhelimen välityksellä ja esittävät laulun laulukaaren alla”, Kaustel sanoo haastattelussa.

Tällä hetkellä on tiedossa, että osallistumassa olisi yli 2 500 laulajaa.

Viro salli jokin aika sitten erilaiset drive in -tapahtumat, joissa tapahtumaa seurataan omassa autossa istuen. The Baltic Guide on uutisoinut aiheesta tässä.

 

Suuri kuorolaulukansa

Viron tilastokeskus julkaisi hiljattain tilaston, josta kävi ilmi, että kuorolaulu on Viron suosituin kansankulttuuriharrastus. Lue The Baltic Guiden uutinen aiheesta tästä linkistä

 

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia:

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
konsertti laulukenttä Laululava Viro

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää