20.2.2020 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Suuri laskiaistapahtuma koko perheelle Viron ulkomuseossa Tallinnassa 23.–25.2.
Laskiaispulliakin saa varmasti Viron ulkomuseon laskiaistapahtumasta Tallinnassa.
Viron ulkomuseossa Tallinnassa järjestetään laskiaisena koko viikonlopun kestävä rieha, jossa on tarjolla aktiviteetteja kaikenikäisille. Laskiaisolympialaisissa voi kilpailla eri talvilajien parissa, ja lisäksi tapahtumassa on monia perinteisiä virolaisia laskiaisharrasteita, joiden taustat liittyvät muun muassa seuraavan sadon tuottoisaksi taikomiseen.
Tapahtumassa voi myös tehdä tuttavuutta maatilan kotieläinten kanssa, kelkkailla, ostaa käsitöitä ja jopa osallistua niiden tekemiseen. Myytävänä on paikallisia leivonnaisia ja tarjolla on myös virvokkeita sekä alkoholittomina että terästettyinä vaihtoehtoina.
Liput maksavat aikuisilta 8 euroa, perhelippu maksaa 16 euroa. Tapahtuma on auki sunnuntaina 23.2. ja maanantaina 24.2. klo 11–16, tiistaina 25.2. kello 13–17.30.
Mistä löytää?
Viron ulkomuseo (Eesti Vabaõhumuuseum), Vabaõhumuuseumi tee 12, Tallinna
Teksti Vesa Häkli, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestalaskiainen
laskiainen virossa
laskiaisperinteet
tallinnan ulkoilmamuseo
virolainen laskiainen
virolaiset laskiaisperinteet
viron ulkoilmamuseo
Viron ulkomuseo
7.8.2026 | Vapaa-aika
Ironman Tallinn 2026
Kaikki tietävät, että ainoa maratoniakin vaativampi urheilusuoritus on Ironman-kilpailu. Sen kolme pitkää osuutta – uinti, pyöräily ja juoksu – ovat … Lue lisää
4.8.2026 | Kulttuuri
Ülemisten Yöjuoksu 2026
Hauskat juoksutapahtumat voivat olla todella…. hauskoja – no, ainakin jos juokseminen kiinnostaa. Ülemiste Yöjuoksu -tapahtumassa viihtyy sen sijaan koko perhe, … Lue lisää
15.7.2026 | Vapaa-aika
Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille
Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää
14.7.2026 | Vapaa-aika
Tutustu Viroon pyörän selästä
Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää
13.7.2026 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tallinnan yllä 175 metrin korkeudessa: TV-torni tarjoaa näkymiä, historiaa ja adrenaliinia
Tallinnan TV-tornin näköalatasanne tarjoaa 175 metrin korkeudessa sijaitsevana Pohjois-Euroopan korkeimmat näköalat ja ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkailla koko Tallinnaa. Kirkkaalla säällä näkymät … Lue lisää
12.7.2026 | Vapaa-aika
Loppukesän ja syksyn tapahtumia
Kesän ja alkusyksyn musiikkitarjontaa esittelimme jo toukokuun lehdessä, joten nyt keskitymme ruoka- ja markkinatapahtumiin, yhteisöjuhliin ja vähän myös urheilun maailmaan … Lue lisää
4.7.2026 | Vapaa-aika
Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.
Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää
2.7.2026 | Vapaa-aika
Vesille venosen mieli…
…on suomalainen sanonta ja säe Kalevala-eepoksen yhdeksännestä runosta. Veneillä sekä monilla meistä ihmisistäkin on luontainen halu päästä vesille ja matkaan. … Lue lisää