13.12.2019 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Viikonlopun menovinkit Tallinnaan – loputtomasti joulutapahtumia ja hyvää musiikkia
Baltian asematorilla (Balti Jaama Turg) Tallinnassa on viikonloppuna jouluista ohjelmaa.
Perjantaina 13.12. Kalamajan kaupunginosassa, klubi Heldekessä on stand up -komiikka-ilta ja lavalla hauskuuttamassa nähdään venäläinen Oleg Denisov, joka on tunnettu rosoisista politiikkateemaisista vitseistään. Tapahtuma on englanniksi ja lippuja voi ostaa ovelta.
Paljon maailmaa kiertänyt ja monilla festivaaleilla esiintynyt elektronista tanssimusiikkia soittava duo Tungevaag & Raaban on esiintymässä perjantaina Helitehtaassa, Kristiinen kaupunginosassa.
Lauantaista sunnuntaihin 14.–15.12. järjestetään T1 Mall of Tallinn -ostoskeskuksessa koko keskuksen kattavat joulumarkkinat. Paikan päällä on nähtävissä tanssiesityksiä, taikuutta ja aarrejahti perheen pienimmille. Molempina päivinä paikalla tavattavissa myös Joulupukki.
Lauantaina Baltian asematori (Balti Jaama Turg) muuttuu yhdeksi päiväksi joulukirpputoriksi! Myynnissä on perinteisten virolaisten herkkujen lisäksi aitoja virolaisia käsitöitä. Paikalla on myös monia second hand -tuotemyyjiä.
Pitkän uran luonut virolainen yhtye Põhja-Tallinn on esiintymässä lauantaina SEIF-yökerhossa, Vapaudenaukion nurkalla.
Sunnuntaina 15.12. Kalamajan Kulttuurikattilassa (Kultuurkatel) järjestetään perinteiset Viron Designkeskuksen joulumyyjäiset. Paikalla on monia suunnittelijoita monesta eri maasta kuten Virosta, Suomesta, Latviasta sekä Ukrainasta. Tapahtuma on avoinna kello 11.00–18.00.
Teksti Johanna Heinonen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestabalti jaaman tori
joulumarkkinat tallinna
joulutapahtuma tallinna
joulutori tallinna
kulttuurikattila
menovinkkejä tallinna
menovinkki tallinna
viro viikonloppu
2.12.2025 | Vapaa-aika
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää