Tuoretta tietoa Virosta
17.10.2019 | Ostokset

Vaatekauppojen klassikko seuraa trendejä – Kaubamajassa tiedetään, mikä juuri nyt on muodissa

Vaatekauppojen klassikko seuraa trendejä – Kaubamajassa tiedetään, mikä juuri nyt on muodissaKaubamajan Lastemaailm on muotitietoisen unelmakohde. Lastenvaate­osastolta löytyvät kaikki suositut vaatemerkit.

”Nyt muodissa ovat metalliset värit, eläinkuviot ja ruudut. Vaatteissa on paljon harmaata, keltaista ja mustaakin”, kertoo Kaubamajan muotiosaston johtaja Kätlin Häninen.

Monissa vaatteissa on mukana urheilullisuutta esimerkiksi kengissä ja housuissa. ”Myös hupparit ovat nyt kovassa huudossa.”

Kätlin Häninen kertoo, että lapset tietävät jo hyvin, mikä on muodissa ja trendikästä. Mallia otetaan aikuisilta.

”Lapset ovat nykyään hyvin trenditietoisia ja he seuraavat tarkkaan kadulla vastaan tulevia muotijuttuja. Lastenvaatteissakin on mukana vaikutteita aikuisten muodista.”

Hänisen mukaan erityisesti suuremmat lapset haluavat muodikkaampia vaatteita, pienempien osalta tärkeämpää on vaatteiden käytännöllisyys. ”Vaatteiden pitää myös pitää sadetta ja tuulta, erityisesti päiväkoti-ikäisillä.”

 

Lastemaailm tunnetaan laajasta vaatebrändi-valikoimastaan, joka on Hänisen mukaan yksi maan suurimmista.   

Nuorten suosikkimerkeistä hän nostaa esiin muun muassa Guessin, Calvin Kleinin ja Tommy Hilfigerin. Yhä suositumpi on myös Levi’s.

Valikoimissa on totta kai myös edullisempia merkkejä ja virolaisia suosittuja lastenvaatefirmoja, kuten Lenne ja Huppa.

Kerroksen toinen puoli on omistettu poikien vaatteille ja toinen puoli tyttöjen. Keskeltä löytyy vauvojen vaatteita ja jalkineita. 

”Erityisen tarkkoja olemme siitä, että vaatteet olisi kauniisti esillä, eikä vain heitetty pinoon.”

Viihtyvyyttä lisäävät mielikuvituksellinen ja värikäs sisustus: vaatteet ovat esillä pienissä ”mökeissä”, pukukopeissa on tilaa ja discopallokin katossa.

”Työntekijämme osaavat auttaa valinnoissa ja tarpeen vaatiessa antavat myös tyylivinkkejä”, hän kertoo. 

 

Lastenvaateosaston yhteydessä on myös kampaamo ja lastenhoitohuone, jossa voi lämmittää mikrossa ruokaa, käydä vessassa ja imettää rauhassa. ”Se on kaikille asiakkaille avoin tila, jossa voi käydä vaihtamassa vaippoja tai vessassa.”

Lastemaailman leikkihuoneessa 2–8-vuotiaat lapset voivat piirrellä, leikkiä ja katsella elokuvia sillä aikaa, kun vanhemmat shoppailevat. Leikkitilassa on ohjaaja paikalla joka päivä. 

Kaubamaja Lastemaailm, 4. kerros, Gonsiori 2, Tallinna. 

Lastenvaatteita myyviä liikkeitä Tallinnassa

Lastemaailm, Pärnu mnt 6. Vanha, perinteinen lastenvaateliike keskustassa (eri kuin Kaubamajan Lastemaailm). 

Okaidi, Ülemiste ja Rocca al Mare -kauppakeskukset. Ranskalainen lastenvaateketju, jota ei ole vielä Suomessa.

Suprise baby&kids, T1 Mall of Tallinn -kauppakeskus. Monipuolinen lastenvaateliike 0–12-vuotiaille.

Minikid, T1 Mall of Tallinn -kauppakeskus. Suuri valikoima lastenvaatteita, tarvikkeita ja leluja. 

Huppa Outlet, Mahtra 1. Virolaisen lastenvaatemerkin outlet-myymälä. 

Lenne vabrikupood, Mustamäe tee 29. Suuri virolaisen lastenvaatemerkin outlet.

T60 Kids, Telliskivi 60. Monipuolinen lastenvaatemyymälä Telliskivessä. 

 

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
desingliike desingvaate lastemaailma luonnollinen organic tyylikäs vaate virolainen virossa valmistettu vaate

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää