3.7.2019 | Vapaa-aika
Pärnun ilmaisia ulkohuveja
Munamäen skeittipuisto on kesällä ahkerassa käytössä. Sadesäällä voi mennä skeittaamaan ja skuuttaamaan uuteen Raba 5 -sisäskeittihalliin.
Kesäpääkaupungin leikkipuistot ja skeittiparkit tarjoavat vauhtia ja haastetta koko perheelle.
Munamäki Pärnun keskustassa on monipuolinen kokonaisuus, johon kuuluu leikkipuisto eri ikäisille lapsille ja suuri skeittiparkki.
Leikkipuistoa on kevään aikana uusittu perusteellisesti ja sinne on asennettu monta uutta vempainta. Hauska uutuus on keinu, jossa vanhempi ja pikkulapsi voivat keinahdella yhdessä.
Skeittiparkki on yksi Viron ensimmäisistä lajissaan. Tarjolla on suuria ja jättimäisiä ramppeja, joissa riittää haastetta kokeneemmallekin taiturille. Munamäellä ajavat sulassa sovussa niin skuuttaajat, skeittaajat kuin BMX-pyöräilijätkin.
Jokirannan pump track -rata on Viron ensimmäinen lajissaan. Muutaman vuoden käytössä ollut rata koostuu kumpareista ja kaarteista, joita pitkin voi ajella niin skuutilla kuin pyörälläkin.
Eniten radalla on kuitenkin yleensä potkulautailijoita.
Pump track -rata sijaitsee sillan lähellä, Pärnujoen pohjoisrannalla.
Rannan leikkipuisto on kaupungin monipuolisin ja suosituin lastenkohde. Kesäisenä päivänä voi leikkipuistossa temmeltää kymmeniä lapsia samaan aikaan.
Leikkipuisto on suunniteltu niin, että siellä on tekemistä eri ikäisille lapsille. Vanhempia varten on runsaasti istumapaikkoja, joita kevään aikana myös lisättiin. Leikkipuiston keskellä on pieni kioski, josta saa purtavaa ja juotavaa.
Leikkipuiston naapurissa on tarjolla myös muuta aktiviteettia. Muutamalla eurolla voi vuokrata polku-auton tai pelata minigolfia.
Keskustan muut leikkipuistot sijaitsevat Vallikäärussa ja torin lähellä. Vallikäärun vetonaula on suuri merirosvolaiva. Lasten temmeltäessä vanhemmat voivat nauttia kesäpäivästä leikkipuiston aurinkotuoleissa.
Teksti Mikko Virta, kuva Elen Juurma
Lue lisää samasta aiheestaJokirannan pump track -rata
munamäki Pärnun keskustassa
rannan leikkipuisto
vallikäär
15.7.2026 | Vapaa-aika
Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille
Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää
14.7.2026 | Vapaa-aika
Tutustu Viroon pyörän selästä
Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää
13.7.2026 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tallinnan yllä 175 metrin korkeudessa: TV-torni tarjoaa näkymiä, historiaa ja adrenaliinia
Tallinnan TV-tornin näköalatasanne tarjoaa 175 metrin korkeudessa sijaitsevana Pohjois-Euroopan korkeimmat näköalat ja ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkailla koko Tallinnaa. Kirkkaalla säällä näkymät … Lue lisää
12.7.2026 | Vapaa-aika
Loppukesän ja syksyn tapahtumia
Kesän ja alkusyksyn musiikkitarjontaa esittelimme jo toukokuun lehdessä, joten nyt keskitymme ruoka- ja markkinatapahtumiin, yhteisöjuhliin ja vähän myös urheilun maailmaan … Lue lisää
4.7.2026 | Vapaa-aika
Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.
Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää
2.7.2026 | Vapaa-aika
Vesille venosen mieli…
…on suomalainen sanonta ja säe Kalevala-eepoksen yhdeksännestä runosta. Veneillä sekä monilla meistä ihmisistäkin on luontainen halu päästä vesille ja matkaan. … Lue lisää
30.6.2026 | Vapaa-aika
Haapsaluko hiljainen kaupunki?
Haapsalu on idylliseen kesänviettoon mainiosti sopiva pikkukaupunki manner-Viron länsirannikolla, noin 90 kilometriä Tallinnasta länteen. Kaupungin sydämessä on taivaita kohti jo … Lue lisää
23.6.2026 | Vapaa-aika
Ei ihan miljoonaa ruusua mutta huikea kukkapuisto Taageperassa
Mitä tapahtui Liisalle sen jälkeen, kun hän palasi Ihmemaasta? Pystyikö hän sopeutumaan arkiseen elämään fantasian täyteisten kokemustensa jälkeen? Tätä kysyivät … Lue lisää