Tuoretta tietoa Virosta
8.1.2019 | Ostokset

Tallinnan kauppakeskukset

Tallinnan kauppakeskuksetT1 Mall on Tallinn on kaupungin uusin ostaritulokas. Valtavassa keskuksessa on kauppojen lisäksi muun muassa kymmeniä ravintoloita ja suuri lasten leikkimaa.

Pääkaupungin kauppakeskuksista ja ostosalueilta löytyy varmasti jokaiseen tyyliin sopivia shoppailupaikkoja.

 

Virossa on kauppakeskuspinta-alaa runsaasti. Uusin trendi on, että keskuksiin on tullut tai on tulemassa mahdollisuuksia koko perheen vapaa-ajan viettoon.

Elokuvateatterit, useat ravintolat ja lasten leikkipaikat muuttavat kauppakeskusten toimintamalleja ajanvietteen suuntaan.  Kauppakeskuksissa järjestetään usein konsertteja, muotinäytöksiä ja muita tapahtumia.

Päivittäistavarakauppaa keskuksissa edustavat erilaiset Viron kauppaketjujen marketit, kuten Prisma, Rimi tai Selver. Suomalaisista kauppakeskuksista poiketen Tallinnassa ei ole keskuksissa kerrallaan kuin yhden ketjun edustaja.

Tallinnassa suurin ostoskeskuksien keskittymä sijaitsee lentokentälle vievän tien ääressä. Sikupillin kauppakeskus , T1 Mall of Tallinn ja Ülemiste-keskus ovat toisistaan alle 10 minuutin kävelymatkan etäisyydellä.

 

Ülemiste-keskus 1

Suur-Sõjamäe 4

www.ulemiste.ee

Hieman ennen lentoasemaa sijaitseva Viron suurin muoti- ja perhekeskus laajenee nykyisestäkin tämän vuoden kesäkuussa 125 000 neliömetrin suuruiseksi. Silloin avataan muun muassa keila- ja trampoliinihalli, elokuvateatteri ja O’Learys-urheilubaari. Parkkipaikkoja on 1 700 autolle. Keskukseen pääsee raitiovaunulla numero 4.

 

Kristiine-keskus 2

Endla 45

www.kristiinekeskus.ee

Keskustan tuntumassa sijaitseva kauppakeskus on erikoistunut muotiin. Siellä on noin 100 erilaista muotiliikettä. Sen ja Rocca al Maren keskuksen omistaja on suomalainen Citycon Oyj. Molemmissa keskuksissa on Prisma.

 

Rocca al Mare-keskus 3

Paldiski maantee 102

www.roccaalmare.ee

Tallinnan eläintarhan lähellä oleva kauppakeskus avattiin vuonna 1998 ja sitä on laajennettu sen jälkeen nykyiseen kokoonsa. Se on ensimmäinen virolainen kauppakeskus, jonka tavoitteena on uusiutuvan energian käyttö ja vihreä ajattelutapa. Vuoden vaihteessa avattiin lapsille Seiklusmaa-leikkikeskus.

 

Baltian asematori (Balti Jaama Turg) 4

Kopli 1

https://astri.ee/bjt

Balti Jaama Turg on nykyaikainen 2000-luvun tori, jossa rintarinnan toimivat market, katuruokailu ja perinteinen tori. Ylimmässä kerroksessa on myös antiikkiliikkeitä ja muita vanhan tavaran myymälöitä. Torille pääsee raitiovaunuilla 1 ja 2 (suunta Kopli). 

 

T1 Mall of Tallinn 5

Peterburi tee 2

https://t1tallinn.com

Marraskuussa 2018 avattu kauppa- ja vapaa-ajankeskus, jossa on muun muassa 32 erilaista kahvilaa ja ravintolaa, Tallinn Art Space -taidegalleria, Euroopan suurin trampoliinikeskus Super Skypark sekä näkymät yli Tallinnan. Vuoden 2019 aikana katolle rakennetaan maailmanpyörä.

 

Viru-keskus 6

Viru väljak 4

http://virukeskus.com

Tallinnan ydinkeskustan solmukohta, joka on panostanut muotiin ja jossa käy eniten asiakkaita. Keskuksesta johtaa ylikulku Kaubamaja-tavarataloon, jossa on muun muassa suuri lastenmaailma. Keskuksen pohjakerroksessa on myös yksi ydinkeskustan suurimmista ruokakaupoista, Kaubamaja Toidumaailm.

 

Nautica-keskus 7

Ahtri 9

www.nautica.ee

Vuonna 2017 uudistettu satama-alueen ostoskeskus. Suurin vuokralainen on Rimi Hypermarket. Eniten on muoti- ja koruliikkeitä. Keskuksen yläkerrassa on vaihtoehtoja vapaa-ajanviettoon, kuten minigolfkeskus Park Minigolf.

 

Muita kauppakeskuksia:

Telliskiven luovien alojen keskus 8. Rautatieaseman läheisyydessä. Useita erilaisia myymälöitä käsitöistä leipomoon. Telliskivi 60a. https://telliskivi.cc

Rotermannin kortteli 9. Sataman ja Viru-keskuksen välissä. Runsaasti tarjontaa ravintoloista ja muodista pitäville. Rotermanni 2–18. www.rotermann.eu

Arsenal-keskus 10. Pohjois-Tallinnan kauppakeskus. Erikoistunut merkkituotteiden outlet-myymälöihin. Erika 14. https://arsenalkeskus.ee

Mustamäe-keskus 11. Kahviloita, nykyaikainen elokuvateatteri ja myymälöitä koko perheelle. A. H. Tammsaare tee 104 A. http://mustamaekeskus.ee

Mustika-keskus 12. Terveysmyymälöitä ja Prisma 24/7. Karjavälja 4. www.mustikas.ee

Sikupilli-kauppakeskus 13. Prisma 24/7 ja ravintolamaailma. Tartu mnt 87. http://sikupilli.ee

Lasnamäe Centrum 14. Monipuolinen kauppakeskus Lasnamäen keskustassa. Mustakivi tee 13. www.lasnamaecentrum.ee

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov, kartta Eve Jaansoo

Lue lisää samasta aiheesta
arsenal-keskus lasnamäe centrum mustamäe-keskus mustika-keskus nautica-keskus rocca al mare -keskus sikupilli-kauppakeskus telliskiven luovien alojen keskus

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää