Tuoretta tietoa Virosta
6.7.2018 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Saarenmaalla ja Muhussa on sunnuntaina 8.7. avoimien pihojen ja pihakahviloiden päivä

Saarenmaalla ja Muhussa on sunnuntaina 8.7. avoimien pihojen ja pihakahviloiden päiväSaarenmaalla ja Muhussa käydessä kannattaa ihailla upeita maisemia ja kauniita tuulimyllyjä.

Sunnuntaina 8.7.2018 kannattaa Saarenmaalla ja Muhun saarella matkailevien lähteä tutustumaan saarelaiskotien hurmaaviin puutarhoihin ja niiden pihakahviloihin. Tuolloin järjestetään Saarien avoimet puutarhat -tapahtuma (”Saarte avatud aiad”). Asiasta uutisoi sanomalehti Meie Maa.

Tapahtuma järjestetään nyt kuudennetta kertaa ja se on kasvanut vuosien varrella hyvin suosituksi. Tapahtumaan osallistuu toistakymmentä puutarhaa ja kotikahvilaa ympäri kummankin saaren. Mukana on esimerkiksi puutarha, joka kuuluu yhdelle Viron kaunis koti 2018 -kilpailun finalistikodeista. 

Ohussaaren kylässä voi vierailla kylän tuulimyllyssä ja sen pihalle tehdyssä kahvilassa. Monissa paikoissa on myös kaupan paikallisia käsitöitä.

Kartan tapahtumaan osallistuvien puutarhojen sijainnista voi nähdä Saarte Hääl -lehden uutisen nettisivulla.

 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
avoimien puutarhojen päivä ohussaare saaremaa avatud aiad saarte avatud aiad tuulimylly

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää