Tuoretta tietoa Virosta
4.7.2018 | Vapaa-aika

Rantaloma etelänaapurissa

Rantaloma etelänaapurissaLämmin ja matala rantavesi tekee Pärnun rannasta lapsi­perheiden unelmakohteen.

Viron rannoissa on mistä valita. Voit pulahtaa suolampeen tai nauttia auringon lämmöstä pitkällä hiekkarannalla.

 

Etelän siniset järvet

Parhaat uimajärvet löytyvät etelästä, Võrun ja Otepään seuduilta. Aluetta voisikin kutsua leikkisästi Järvi-Viroksi.

Võrun Tamulajärvi on taatusti yksi etelän suosituimpia uintipaikkoja. Pitkä hiekkaranta ja matala rantavesi houkuttelevat erityisesti lapsiperheitä. Järven upealla rantapromenadilla on kahviloita, leikkipuistoja ja muita palveluita.

Otepään Pühajärveä on kutsuttu Viron kauneimmaksi järveksi. Kesällä maisemat ovatkin hivelevän kauniit. Järveen voi tutustua myös vuokraamalla soutuveneen.

Tõrvassa on kaksikin hyvää uintipaikkaa: Riiskan järvi ja Vanamõisan järvi. Molemmissa on hyvät puitteet uimiseen ja jälkimmäisessä 11 metriä korkea hyppytornikin.

 

Pitkiä hiekkarantoja ympäri Viron

Viron pisin yhtenäinen hiekkaranta löytyy Peipsijärven pohjoisrannalta, Kauksista. Mittaa sillä on peräti 30 kilometriä. Vertailun vuoksi Porin Yyterin biitsi on ”vain” kuusi kilometriä pitkä.

Pisin meren äärellä sijaitseva biitsi (7,5 km) on Narva-Jõesuussa itärajan tuntumassa. Pitkä ranta rajoittuu Narvajokeen, jonka toisella puolella häämöttävät Venäjän autiot rannat. Narva-Jõesuussa on myös koirille tarkoitettu ranta.

Hienoja hiekkarantoja on muuallakin Virossa, muun muassa Saarenmaan Mänd­jalassa, Lahemaan Võsulla, Viron luoteisosassa Roostalla ja Pärnun eteläpuolella Kablissa. Lämpimimmät merivedet mitataan perinteisesti Kuressaaressa ja Haapsalussa. 

 

Pärnun rannat

Viron kuuluisin ja suosituin ranta on tietenkin Pärnussa. Kesähelteillä biitsillä voi lekotella jopa kolmekymmentä tuhatta auringonpalvojaa.

Pärnun erikoisuus on Naiste paradiis eli vain naisille tarkoitettu ranta, jossa naiset saavat nauttia auringon lämmöstä ilman rihman kiertämää. Miesväki pysyköön pari kilometriä pitkän rannan muilla alueilla.

Rannan palvelut ovat huippuluokkaa: ravintoloita, kahviloita, suihkut, vessat, minigolfrata, vuokrattavia polkuautoja ja kaksi surffikeskusta.

Jos päärannan ahtaus ahdistaa, kannattaa suunnata Raekülan tai Main rannoille. Molemmat ovat erityisesti paikallisten suosiossa.

 

Biitsille Tallinnassa

Pääkaupungissakin pääsee rannalle ja pulahtamaan meriveteen. Tallinnassa on kaksi Sinilipun eli kansainvälisen ympäristömerkin arvoista rantaa: Pirita ja Pikakari.

Pirita on pitkä biitsi kuuden kilometrin päässä keskustasta. Suositun rannan palveluihin kuuluvat kahvilat, ravintolat, leikkipuistot ja vessat. Piritalle pääsee helposti busseilla 1A, 34A ja 8. Sinne voi myös kävellä tai pyöräillä kaunista rantatietä pitkin.

Paljassaaren niemellä sijaitseva Pikakari on melko pieni ranta, josta avautuu hieno näkymä Tallinnaan. Ohitse ajavat matkustajalaivat ovat komeaa katseltavaa. Pikakarille pääsee bussilla 59 Balti jaam -rautatieaseman bussipysäkiltä.

 

Pulahdus suolampeen tai Liivinlahteen Latviassa

Kuumina kesäpäivinä vilpoiset suovedet tarjoavat miellyttävän viilennyksen. Via Baltican varrella sijaitseva Tolkusen suo on helppo paikka käydä pulahtamassa suolampeen. Pysäköintipaikalta vie lammen luokse pitkospuut ja lammen raikkaaseen syleilyyn voi laskeutua tikkaita pitkin.

Jos Latviaan on asiaa, niin upea rantalomakohde löytyy 70 kilometrin päässä Ainažista. Saulkrastin hiekkaranta vetää vertojaan jopa Pärnulle ja suositun lomakaupungin palvelut ovat monipuoliset. Rannalla kannattaa olla tarkkana, sillä vesirajasta voi löytää meripihkaa. 

 

Teksti Mikko Virta, kuva Elen Juurma, kartta Eve Jaansoo

 

Lue lisää samasta aiheesta
Latvian rannat Narva-Jõesuu Otepään järvi Pärnun biitsi rannalle Virossa Saarenmaan rannat Viron järvet Viron pisin hiekkaranta

2.12.2025 | Viro

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää