Tuoretta tietoa Virosta
20.6.2018 | Vapaa-aika

Juhla ja juhannusilta virolaisittain 

Juhla ja juhannusilta virolaisittain 

Kokot palavat ja musiikki soi jaanipäevan kunniaksi.

 

Juhannusta vietetään Virossa sen niin sanotulla vanhalla paikalla. Juhannuspäivä, jaanipäev, on sunnuntai 24.6.

Kuten Suomessa, Virossakin juhannus on iloinen keskikesän juhla ja yksi vuoden tärkeimmistä pyhistä. Juhannusaattona 23.6. syttyvät kokot ympäri maata.

Viron ulkomuseossa juhannusaaton illassa pääsee perinteisen mittumaarin tunnelmiin. Museoalueella on useampia juhannuskokkoja, vihdantekoa, saunanlämmitystä ja paljon esiintyjiä. 

Tallinnan naapurikunnassa Viimsissä voi viettää juhannusaattoiltaa aivan meren ääressä Viimsin ulkoilmamuseossa. Uunista nostetaan juhannuksen viettäjille savukalaa ja panimotuotteitakin on tarjolla. Kyläjuhlan tansseissa esiintyy muun muassa Ivo Linna.

Haapsalussa meno on hieman äänekkäämpää. Kaksipäiväisessä Haapsalu Jaanituli -tapahtumassa 22.–23.6. pääesiintyjänä on teknotähti Scooter. 

Pärnussa juhlinta alkaa 23.6. kello 18 Vallikäärun alueella, jossa on koko perheen juhannustapahtuma. Luvassa on paljon virolaisartistien musiikkia, lapsille tarkoitettu alue ja erilaisia ruokapaikkoja.

Tartossa juhannusaattoa voi viettää Raadin puistossa, jossa on koko aattoillaksi kaikenikäisille sopivaa ohjelmaa. Tanssit jatkuvat aamuyöhön. 

 

Mistä löytää?

Viron ulkomuseo, Vabaõhumuuseumi tee 12, Tallinna.

Viimsin ulkoilmamuseo, Muuseumi tee 1, Pringin kylä, Viimsi.

Haapsalu Jaanituli, Piispanlinnoitus, Lossiplats 3, Haapsalu.

Pärnun juhannusjuhlat, Vallikäär, Õhtu tn 1A, Pärnu.

Tarton juhannusjuhlat, Raadin puisto, Narva mnt 177, Tartto.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Enn Veerpalu

Lue lisää samasta aiheesta
haapsalu jaanituli juhannuskoko juhannus pärnussa juhannus tartossa juhannus virossa ulkomuseo vihta viimsin ulkoilmamuseo

15.7.2026 | Vapaa-aika

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää

14.7.2026 | Vapaa-aika

Tutustu Viroon pyörän selästä

Tutustu Viroon pyörän selästä

Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää

13.7.2026 | Mainos | Vapaa-aika

Tallinnan yllä 175 metrin korkeudessa: TV-torni tarjoaa näkymiä, historiaa ja adrenaliinia

Mainos Tallinnan yllä 175 metrin korkeudessa: TV-torni tarjoaa näkymiä, historiaa ja adrenaliinia

Tallinnan TV-tornin näköalatasanne tarjoaa 175 metrin korkeudessa sijaitsevana Pohjois-Euroopan korkeimmat näköalat ja ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkailla koko Tallinnaa. Kirkkaalla säällä näkymät … Lue lisää

12.7.2026 | Vapaa-aika

Loppukesän ja syksyn tapahtumia

Loppukesän ja syksyn tapahtumia

Kesän ja alkusyksyn musiikkitarjontaa esittelimme jo toukokuun lehdessä, joten nyt keskitymme ruoka- ja markkinatapahtumiin, yhteisöjuhliin ja vähän myös urheilun maailmaan … Lue lisää

4.7.2026 | Vapaa-aika

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää

2.7.2026 | Vapaa-aika

Vesille venosen mieli…

Vesille venosen mieli…

…on suomalainen sanonta ja säe Kalevala-eepoksen yhdeksännestä runosta. Veneillä sekä monilla meistä ihmisistäkin on luontainen halu päästä vesille ja matkaan. … Lue lisää

30.6.2026 | Vapaa-aika

Haapsaluko hiljainen kaupunki?

Haapsaluko hiljainen kaupunki?

Haapsalu on idylliseen kesänviettoon mainiosti sopiva pikkukaupunki manner-Viron länsirannikolla, noin 90 kilometriä Tallinnasta länteen. Kaupungin sydämessä on taivaita kohti jo … Lue lisää

23.6.2026 | Vapaa-aika

Ei ihan miljoonaa ruusua mutta huikea kukkapuisto Taageperassa

Ei ihan miljoonaa ruusua mutta huikea kukkapuisto Taageperassa

Mitä tapahtui Liisalle sen jälkeen, kun hän palasi Ihmemaasta? Pystyikö hän sopeutumaan arkiseen elämään fantasian täyteisten kokemustensa jälkeen? Tätä kysyivät … Lue lisää