Tuoretta tietoa Virosta
16.5.2018 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Tee kesäretki saarelle – laivaliikenne Tallinnan edustalla sijaitsevalle Aegnan saarelle käynnistyy perjantaina

Tee kesäretki saarelle – laivaliikenne Tallinnan edustalla sijaitsevalle Aegnan saarelle käynnistyy perjantainaYhteysalus Vesta aloittaa tällä viikolla liikennöinnin Tallinnasta Aegnan saarelle.

Perjantaina 18.5. käynnistyy kesän laivaliikenne Tallinnan edustalla sijaitsevalle Aegnan saarelle.

18.5.–3.6. yhteysalus Vesta ajaa Aegnalle perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin niin, että lähtöjä on suuntaansa kaksi päivässä.

Ajalla 4.6.–30.6. lähtöjen määrä lisääntyy viikonloppuisin kahdesta kolmeen. Aikatauluja heinäkuun alusta eteenpäin ei ole vielä tiedossa.

Vesta lähtee Tallinnan Kalasadamasta. Matka-aika Aegnalle on noin yksi tunti. Aikuisen lipun hinta yhteen suuntaan on neljä euroa. Matkalipun voi ostaa etukäteen netissä tästä osoitteesta.

The Baltic Guide on kirjoittanut Aegnan saaresta tässä ja tässä jutussa.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

 

Lue lisää samasta aiheesta
aegna aegnan saari kesäretki saarelle retki saarelle retki viron saarelle vesta yhteysalus

2.12.2025 | Viro

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää