17.3.2018 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Tallinnassa on pubivisa suomeksi ja ruotsiksi joka keskiviikko
Tallinnan Baar Optikassa pääsee pubivisailemaan suomeksi ja ruotsiksi viikottain.
Janna Bastamow järjestää suomalaisille ja ruotsalaisille pubitietokilpailuja. Pubivisa on joka keskiviikko kello 19.00. Tapahtumapaikka on Baar Optika, joka sijaitsee Tallinnan rautatieaseman (Balti Jaam) vieressä. Osoite on Kopli 4.
”Parhaimmillaan kisassa on ollut parikymmentä osallistujaa. Osallistumismaksu on euron. Voittajat saavat myös pienen palkinnon”, Janna Bastamow kertoo.
Kysymysten tekemisen Bastamow kokee haastavaksi, mutta myös antoisaksi. ”Tässä oppii itsekin, kun miettii kysymyksiä ja etsii vastauksia. Koska kysymysten pitää olla monipuolisia, tulee tutustutuksi uusiin aihepiireihin”, sanoo Bastamow nauraen.
Myös osallistujat ovat kehuneet Janna Bastamowin laatimia kysymyksiä hyviksi.
Bastamow tekee kysymykset suomeksi ja ruotsiksi. ”Olemme saaneet mukaan myös Tallinnassa asuvia suomenruotsalaisia ja jopa riikinruotsalaisia.”
Janna Bastamow toivottaa kaikki Tallinnassa vierailevat ja tietokilpailusta kiinnostuneet matkailjat tervetulleiksi osallistumaan pubivisaan.
Teksti ja kuva Timo Huttunen
Lue lisää samasta aiheestaBastamow
Janna
Janna Bastamow
kampaamo
osallistumismaksa
pubipeli
ruotsiksi
suomeksi
2.12.2025 | Viro
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää