Tuoretta tietoa Virosta
9.2.2018 | Viro

Verkkouutinen Liikenne- ja viestintäministeri Berner: tunnelin rakentamista ei voi aloittaa tänä tai ensi vuonna

Liikenne- ja viestintäministeri Berner: tunnelin rakentamista ei voi aloittaa tänä tai ensi vuonnaLiikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (2. vas.), Tallinnan kaupunginjohtaja Taavi Aas (vas.), Viron talous- ja rakenneministeri Kadri Simson sekä Helsingin pormestari Jan Vapaavuori keskiviikkona Tallinnassa FinEst Link -projektin tulosten julkistamistilaisuudessa.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner oli keskiviikkona Tallinnassa esittelemässä Helsingin ja Tallinnan välisen rautatietunnelin teknisiä ja taloudellisia mahdollisuuksia kuvaavan FinEst Link -projektin tuloksia.

Tuloksista selviää, että julkisista varoista rahoitettavan tunnelin rakentaminen voisi alkaa 2025 ja tunneli olisi valmis 2040. Rakennuskustannusten arvioidaan olevan 13–20 miljardia euroa.

”Ennen kuin rakentamiseen lähdetään, tarvitaan myös toimeenpanokykyä, joka on realistinen. Nyt pallo on ollut maakunnilla, mutta kyllä valtioiden on yhdessä kaupunkien kanssa otettava koppi asiasta”, Berner kertoi haastattelussa The Baltic Guidelle.

Bernerin mukaan Suomi ja Helsingin kaupunki ovat toistaiseksi olleet tunnelin suunnittelussa tarkkailijoita eivätkä ole osallistuneet asiaan aktiivisesti. FinEst Link -tutkimuksen tulosten julkistamisen jälkeen olisi aika siirtyä eteenpäin.

”Aavistan, että Suomelta odotetaan vahvaa kantaa ja mitkä oikeasti ovat reunaehtojamme. Valtion kanta on, että rahti ja henkilöliikenne tarvitaan samaan tunneliin”, Berner sanoo.

Berner painottaa, että tunnelin rakentamisessa on lakisääteisiä ehtoja, joita on pakko noudattaa. Tunnelin rakentaminen vaatii ministerin mukaan suostumuksen kaikilta Itämeren mailta eikä ympäristö- ja muita lupamenettelyjä voi sivuuttaa.

”Se ei toimi, se ei olisi vastuullista. Se, että tunnelia alettaisiin tänä tai ensi vuonna rakentaa, ei ole mahdollista”, Berner sanoo.

Bernerin viittaus reunaehtoihin ja rakentamisaikatauluun liittyy toiseen tunnelisuunnitelmaan, jonka keulakuvana on suomalaisyrittäjä Peter Vesterbacka. Hänen suunnitelmassaan tunnelin rakentaminen aloitettaisiin tänä vuonna ja tunneli valmistuisi 2024. Toisin kuin FinEst Link -suunnitelmassa, Vesterbackan tunneli rahoitettaisiin täysin yksityisvaroin.

”Vesterbackan tunnelissa ei tietääkseni vielä kulje rahtiliikenne eikä se kytkeydy meidän liikennejärjestelmään. Infraa ei voi rakentaa niin, että siinä ei ole fundamenttia järjestelmää.”

Berner sanoo Vesterbackan suunnitelman olevan yltiöoptimistinen, kun taas FinEst Link -suunnitelma on ministerin mukaan hyvin konservatiivinen.

”Totuus on varmaan jossain siellä välissä”, Berner sanoo. Ministerin mukaan kaikilla suunnitelmilla pitää olla mahdollisuus eikä hän pidä mahdottomana, että rakentamiseen tarvittavia lupamenettelyjä nopeutettaisiin.

Seuraava askel valtioiden tunnelisuunnitelmassa on Viron ja Suomen hallitusten tapaaminen toukokuussa, jossa asia jälleen otetaan esille.

Ministeri Berner kertoi lisäksi haastattelussa The Baltic Guidelle, että Helsinki ja Tallinnan kaupunki ovat kehittäneet yhteistä matkalippujärjestelmää. Ministeri haluaisi nähdä lippujärjestelmän laajemmin.

”Omasta näkökulmasta toivoisin, että sama lippu kävisi Virossa ja Suomessa.”

 

Lue tästä The Baltic Guiden juttu FinEst Link -projektin tuloksista (7.2.2018).

Lue tästä The Baltic Guiden juttu Peter Vesterbackan tunnelisuunnitelmasta (23.1.2018).

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Raigo Pajula

Lue lisää samasta aiheesta
Anne Berner finestlink Helsinki-Tallinna-tunneli peter vesterbacka tunneli tunneli Viroon

10.6.2026 | Kauneus

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Tallinnan Õismäellä Ring Spata sekä Viimsissä, Saarenmaalla ja Narva-Jõesuussa kolmea kylpylähotellia operoiva SPA Tours rakentaa Ülemiste Cityn kehitysyhtiön kanssa Tallinnan … Lue lisää

6.6.2026 | Viro

camera icon6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää

3.6.2026 | Viro

Viron lipun päivä

Viron lipun päivä

Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää

29.5.2026 | Viro

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää

27.5.2026 | Viro

Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla

Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla

  Kaupunkien välisiä kaukoliikenteen bussiyhteyksiä Virossa varsin selvästi hallitseva Lux Express lisää kesäkaudeksi päivittäisten lähtöjen määrää Tallinnasta Pärnuun, Saarenmaan Kuressaareen, … Lue lisää

25.5.2026 | Viro

Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville

Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville

Keskiviikosta 27.5.2026 alkaen Tallinnan joukkoliikenteen busseissa ja raitiovaunuissa voi matkan maksaa kaikkien sisään- ja ulospääsyovien luona lähimaksu- eli NFC-ominaisuudella … Lue lisää

25.5.2026 | Mainos | Viro

Uusi suosikkikohteesi Virossa!

Mainos Uusi suosikkikohteesi Virossa!

Viron pisimmät hiekkarannat Peipsijärven pohjoisrannikolla sijaitseva Viron pisin hiekkaranta on upea. Siellä yhtenäistä hiekkarantaa on yli 30 kilometriä. Kesäisin … Lue lisää

25.5.2026 | Mainos | Viro

Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä

Mainos Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä

Jos etsit kesälomaa, jossa yhdistyvät raikas meri-ilma, pikkukaupungin elämänrytmi ja helppo perillepääsy, kannattaa katse kääntää nyt Saarenmaan suuntaan. Saarenmaa … Lue lisää