Tuoretta tietoa Virosta
7.2.2018 | Viro

Verkkouutinen Tunneliselvityksen tulokset julkistettiin – tunneli maksaisi 16 miljardia ja valmistuisi 2040

Tunneliselvityksen tulokset julkistettiin – tunneli maksaisi 16 miljardia ja valmistuisi 2040Juna kulkisi tunnelin kautta puolessa tunnissa Helsingistä Tallinnaan.

Kaksi vuotta kestäneen FinEst Link -projektin tulokset julkistettiin tänään Tallinnassa. Tunneli maksaisi selvityksen mukaan noin 16 miljardia euroa ja valmistuisi vuonna 2040.

FinEst Link on julkinen hanke, jossa ovat mukana Helsingin ja Tallinnan kaupungit, Viron ja Suomen liikenneministeriöt sekä Uudenmaan ja Harjun maakunnat.

103 kilometriä pitkä tunneli kulkisi Tallinnan ja Helsingin välillä. Toteutuessaan se olisi maailman pisin merenalainen rautatietunneli. Tallinnassa tunneli alkaisi Ülemistestä, Helsingissä asemia olisi lentoaseman lisäksi keskustassa ja Pasilassa. Ülemiste on myös tulevan Rail Baltic -radan pääteasema.

Arvioiden mukaan tunnelin kautta kulkisi vuorokaudessa 40 henkilöjunaa ja 30 autoja sekä rahtia kuljettavaa junaa. Henkilöjunat kulkisivat 200 kilometrin tuntinopeudella, jolloin matka-aika olisi noin puoli tuntia. Yhdensuuntainen lippu maksaisi 18 euroa.

Selvityksen mukaan tunneli kasvattaisi Helsingin ja Tallinnan välisiä matkustajamääriä jopa 23 miljoonaan vuodessa. Mukana arviossa ovat myös laivamatkustajat.

Päivän aikana painotettiin tunnelin vaikutuksia metropolialueen kehitykseen. Sen kerrottiin mullistavan työskentely-, opiskelu- ja matkailumahdollisuudet. Helsingin ja Tallinnan alueelle muodostuisi kolmen miljoonan ihmisen metropoli.

Viron pääministeri Jüri Ratas painotti puheessaan, että tunneli loisi uusia mahdollisuuksia asumiseen, opiskeluun ja matkailuun.

”Lahden takana voisi käydä vaikka lääkärissä tai kampaajalla”, Ratas sanoi.

Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren mukaan kyseessä on jo nyt kaksoiskaupunki, sillä Helsingin ja Tallinnan välillä on 9 miljoonaa matkustajaa vuodessa.

”Tallinnan vanhakaupunki on Helsingin tunnetuin matkailunähtävyys”, Vapaavuori sanoi.

Tallinnassa projektin tuloksista olivat keskustelemassa Viron pääministeri Jüri Ratas, liikenneministerit Anne Berner ja Kadri Simson, Helsingin ja Tallinnan pormestarit Jan Vapaavuori ja Taavi Aas sekä maakuntajohtaja Ossi Savolainen ja Harjun kuntien liiton hallituksen puheenjohtaja Andre Sepp.

Päivän aikana esiteltiin myös muita tunnelihankkeita, joista yksi oli Peter Vesterbackan vetämä tunnelisuunnitelma, johon rahoitusta haetaan pääasiassa Kiinasta. Lisäksi esiteltiin muun muassa Hyperloop-hanketta.

The Baltic Guide kertoi tammikuussa Peter Vesterbackan tunnelihankkeesta. Jutun voi lukea tästä.

Teksti Mikko Virta, kuvat Mikko Virta, Muotoilutoimisto Kairo Oy

Lue lisää samasta aiheesta
FinEst Link peter vesterbacka rautatietunneli Talsinki tunneli

22.12.2024 | Viro

Viron matkailu kasvaa tasaisesti

Viron matkailu kasvaa tasaisesti

Viron tilastokeskuksen mukaan Viron majoitusliikkeissä yöpyi vuoden 2024 lokakuussa 275 000 matkailijaa, mikä on 9 prosenttia enemmän kuin vuoden … Lue lisää

21.12.2024 | Viro

Virolaiset jouluruokaperinteet

Virolaiset jouluruokaperinteet

Samaan aikaan, kun kaukaisienkin maiden kulttuuri tulee netin nopeudella kotitalouksiin, muuttuvat myös ruokaperinteet. Juhlapyhien ruokailut periytyvät ja muuttuvat ehkä … Lue lisää

20.12.2024 | Viro

Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille

Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille

Viron opetusministeriö suunnittelee lukukausimaksujen käyttöönottoa yksivuotisille maisteriohjelmille tavoitteenaan lisätä yksityistä rahoitusta korkeakoulutuksessa. Tavoitteena on myös kannustaa opiskelijoita tekemään tietoisempia … Lue lisää

20.12.2024 | Viro

MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista

MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista

Virolainen energiayhtiö Evecon on ostanut MMA-liiga Rajun ja aikoo laajentaa toimintaansa kansainvälisesti. Tuleva kilpailu, Evecon Raju 17, järjestetään 22. … Lue lisää

18.12.2024 | Kulttuuri

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Virossa joulunaikaan kuuluu myös musiikista nauttiminen. Musiikin keinoin viritytään jouluun, vietetään aikaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa ja valmistaudutaan … Lue lisää

17.12.2024 | Viro

Virolaiset voivat hakea oman kuusen valtion metsästä

Virolaiset voivat hakea oman kuusen valtion metsästä

Joulutunnelmaa nostattaa, kun lähdet metsään joulupuun hakuun sen sijaan, että ostat valmiin joulukuusikauppiaalta. Viron metsähallitus (RMK) kehoittaa hakemaan oman … Lue lisää

14.12.2024 | Viro

Suomalainen jättää Viroon 200 euroa päivässä

Suomalainen jättää Viroon 200 euroa päivässä

Suomalaisten tämän vuoden matkailuluvut ovat tiedossa jo kolmelta vuosineljännekseltä. Laivamatkustajien määrässä on kolmen prosentin nousu, kuten aikaisemmin olemme kertoneet. … Lue lisää

10.12.2024 | Viro

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa

Viron, Latvian ja Liettuan junaliikenteen operaattorit Elron, Vivi ja LTG Link alkavat yhtenäistää aikataulujaan tarjotakseen matkustajille parempia mahdollisuuksia liikkua … Lue lisää