Tuoretta tietoa Virosta
11.11.2017 | Kolumnit

Telliskiven kirpputorifestivaali

Telliskiven kirpputorifestivaali

Päivä alkaa sateisena, mutta kun pääsemme paikalle, on ilma jo selkeä. Festivaaliportilla kerätään pientä pääsymaksua. Kenties se on vaikuttanut tunnelmaan niin, että paikalla on muitakin kuin jobbareita. Tai kenties Sannan ensimmäinen kirpputoriostos, pieni yhden euron pyhäinkuva, on hyvä enne, tai esiin tuleva aurinko vaikuttaa kaikkeen tulevaan.

Ja vaikuttaakin: kohta kassi on täynnä kaikenlaista pientä ja tarpeellista, kristallipallosta komediasarjaan, käsitöitä ja muinaismuistoja unohtamatta. Kun sade kerran on laantunut, ei pöytien päällä tarvittuja pressuja enää kaivata, ja ostan muutamalla kolikolla itselleni kerrankin sopivan sadetakin, vanhan, armeijan nilkkapituisen sadetakin erillisellä selkäviitalla.

 

Kirjakauppias Pasi tinkii puista pyykkilautaa. Ei tarvitse edes tinkiä, hinta on jo kohdillaan, ja lauta lähtee Pasille kotiin Pärnuun. Torin toisessa päässä hän oli nähnyt mielenkiintoisia lamppuja, ja ajatellut tehdä hyvät kaupat parilla eurolla, mutta nähnyt hinnat ja poistunut äkkiä paikalta. Nauramme, lamppukauppias on kaverimme Tõnis Vellama, valaisinsuunnittelija, jonka retrommatkaan työt eivät ihan pariin euroon liiku.

Kun kuormaa on kyllin ja mukaan varatut pienet käteiset lopussa, istumme terassille ottamaan yhdet ennen kotiin lähtöä. Samassa paikalle pölähtää useita eri kansallisuuksia edustava seurue, joukossa yksi hyvänpäiväntuttukin. Heillä on tärkeää kysyttävää: me kun asumme Tallinnassa, niin kannattaako tänne muuttaa asumaan?

 

Hyvä kysymys. Meidän kannatti. Elinkustannuksemme ovat samat kuin entisessä kodissamme Pohjois-Englannissa, mutta elämän laatu paljon parempi. Jos haluaa integroitua ja osallistua yhteiskuntaan, niin kannattaa. Jos on innovaatioita, ideoita ja nauttii kulttuurista, kannattaa. Jos haluaa parantaa maata ja osallistua immateriaaliosaamisen vientiin, ehdottomasti kannattaa. Jos taas…

He ovat ymmärtäneet vastauksen, ja poistuvat hyvillä mielin tutkimaan kiinteistönvälittäjien ilmoituksia. Me lähdemme kotiin. Matkalla taivas vetäytyy taas harmaaksi ja alkaa sataa, mutta onhan uusi sadetakki. Sitäpaitsi Tallinnan sade ei koskaan jatku loputtomiin.

 

Teksti Kivi Larmola

Sarjakuvantekijä, kirjailija, taiteilija ja muusikko Kivi Larmola määrittelee itsensä tilanteesta riippuen joko “tarinankertojaksi” tai “kulttuurin sekatyöläiseksi”. Asuttuaan useita vuosia eri puolilla Eurooppaa, Kivi ja hänen valo- ja elokuvaajavaimonsa Sanna asettuivat Tallinnaan vuonna 2014.

Lue lisää samasta aiheesta
kirpputorifestivaali

28.7.2026 | Kolumnit

20 virolaista sananlaskua selitettynä

20 virolaista sananlaskua selitettynä

Jos luet tätä, luultavimmin rakastat Viroa – tai haluat ainakin oppia tuntemaan maata ja siellä asuvia ihmisiä paremmin. Vanhojen sanontojen … Lue lisää

10.7.2026 | Kolumnit

Riittääkö vanha verokortti enää houkuttelemaan investointeja?

Riittääkö vanha verokortti enää houkuttelemaan investointeja?

Viro on pitkään nauttinut talouden mallioppilaan maineesta. Maan valtiollinen investointivirasto Invest Estonia juhli hiljattain uutta 431 miljoonan euron ennätystä ulkomaisissa … Lue lisää

8.7.2026 | Kolumnit

Ehdotus Jaan Tättestä

Ehdotus Jaan Tättestä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja.   Satuin juhannukseksi Peipsijärven rantamaille: Kauksin pitkä hiekkaranta … Lue lisää

27.5.2026 | Kolumnit

Terveenä Virossa vietettävien elinvuosien määrä laski hieman

Terveenä Virossa vietettävien elinvuosien määrä laski hieman

  Viron asukkaiden keskimääräinen elinajanodote on noussut voimakkaasti sen jälkeen, kun maa palautti itsenäisyytensä vuonna 1991, ja nykyään se on … Lue lisää

7.5.2026 | Kolumnit

Onko Viro myymässä itsensä palasina?

Onko Viro myymässä itsensä palasina?

On olemassa uutisia, jotka eivät räjähdä otsikoihin, mutta jotka muuttavat maan suuntaa hitaasti ja huomaamatta. Ne eivät näytä kriiseiltä, … Lue lisää

6.5.2026 | Kolumnit

Uusi ura Unkarille, Suomelle ja Virolle

Uusi ura Unkarille, Suomelle ja Virolle

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. Seurasin huhtikuun myöhäisenä iltana Unkarin parlamenttivaalien ääntenlaskentaa. … Lue lisää

9.1.2026 | Kolumnit

Samassa veneessä ollaan

Samassa veneessä ollaan

Suomalaiset usein kysyvät tuntevatko ihmiset Virossa pelkoa Venäjän hyökkäysuhan alla. Pelkäävätkö virolaiset, että Venäjä valloittaa Viron uudelleen? Saman kysymyksen … Lue lisää

7.1.2026 | Kolumnit

Satavuotiaan miehen jäätelö

Satavuotiaan miehen jäätelö

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. Talven kylmyydessä saattavat kesä ja jäätelö … Lue lisää