Takinkääntäjän tarina
Takinkääntäjän tarina
Sofi Oksanen kiiruhtaa haastatteluun helsinkiläiseen ravintolaan. Kiirettä hänellä onkin pitänyt viimeiset kaksi vuotta, jolloin uusi romaani on ollut työn alla. Oman aikansa vaati Puhdistuksen valtava suosio maailmalla: kirjajulkkareita, teatteriensi-iltoja ja palkintojenjakotilaisuuksia.
Kirja on mennyt painoon juuri edellisenä päivänä, miltä nyt tuntuu? ”Oikein hyvillä mielin olen. Ulkokirjallisia asioita on vielä tehtävä ennen kuin kaikki ihmiset lähtevät lomille. Kirja on kuitenkin valmis”, Sofi toteaa levollisesti.
Uutta kirjaa odotetaan, ei pelkästään Suomessa, vaan koko maailmassa suurella innolla. Käännössopimuksia on tehty jo useisiin maihin. Ensimmäisenä kirja ilmestyy käännettynä Virossa marraskuussa. Voisi kuvitella, että Puhdistuksen menestystarina maailmalla olisi luonut valtavia paineita. Näin ei kuitenkaan ollut. ”Vain ajanpuute oli konkreettinen haaste”, toteaa Sofi.
Sukellus KGB:n maailmaan
Sofi Oksanen ei suostu kertomaan, mihin uuden romaanin nimi Kun kyyhkyset katosivat viittaa. Hän hymyilee vastaukseksi salaperäisesti, salaisuus selviää myöhemmin.
Kirja vie lukijan 40- ja 60-lukujen Tallinnaan ja erityisesti KGB:n maailmaan. Uuden kirjan ytimessä on toveri Parts, jonka historiallisen esikuvan Sofi Oksanen löysi historioitsija Ivo Juurveen kautta. ”Yksi syy, miksi kiinnostuin hänen esikuvastaan oli se, että hän oli henkilö, joka oli omien väitteidensä mukaan onnistunut tekemään usean maan turvallisuuspalvelujen kanssa töitä. Ja hän oli myös retusoinut itsestään kuvan, jossa rinnassa oli erilaisia prenikoita, joita ei voi olla samassa rinnassa.” Kyseinen henkilö väitti toimineensa lentäjänä muun muassa Ranskan, Viron ja Britannian ilmavoimissa.
”Kiinnostuin hänestä, koska hän väitti toimineensa Leninin lentäjänä, vaikka se ei ollut hänen ikänsä perusteella mahdollista. Eli hän oli ihminen, joka luo omaa todellisuuttaan. Siihen aikaan lentäjä- ässät olivat suuria tähtiä ja sankareita. Todennäköisesti hän halusi tulla ihailluksi henkilöksi.”
Ristiriitainen hahmo herätti paljon kysymyksiä, joita Sofi pohdiskeli kirjaa tehdessään. ”Miten tällainen henkilö onnistuu elämään yhdestä aikakaudesta ja yhdestä vallitsijasta toiseen, selviytymään kaikesta. Millainen tällainen ihminen on?”
”Kun oppii yhden mekanismin, niin on helpompaa siirtyä eteenpäin seuraavaan. Kiinnostaisi tietää, mihin sellainen henkilö uskoo itse. Takinkääntäjä, jolla sama takki, mutta se kääntyy koko ajan uudestaan”, Sofi lisää.
Uuden romaanin keskiössä on ensimmäistä kertaa mies. Miltä tuntui hypätä miehen housuihin? ”Se tuntui hirveän luontevalta tämä henkilö loppujen lopuksi. Ei se ole sukupuolikysymys, vaan henkilökysymys. Aloin miettiä tällaisten tovereiden perhe-elämää ja sitten mukaan tuli myös vaimo.”
Onko uudella kirjalla jokin tietty viesti tai teema? ”Varmasti jokainen lukija löytää oman teemansa tai oman henkilönsä kirjasta. Toveri Partshan ei hirveän miellyttävä henkilö ole. Samaistumiskohde voi löytyä muista henkilöistä.” Partsin lisäksi kirjan hahmoja ovat Juudit, Roland ja Evelin, joista viimeinen on joukon nuorin.
Aikakerrostumat kiehtovat Tallinnassa
Kun kyyhkyset katosivat sijoittuu Tallinnaan, miksi? ”Romaanissa liikutaan toki myös maaseudulla. Tallinna on kaupunki, jonka itse myös tunnen. Se mikä Tallinnassa aina on viehättänyt on se, että yhdellä silmäyksellä voi nähdä niin monta eri aikakerrostumaa, jotka ovat selvästi tunnistettavia. Loppujen lopuksi sellaisia ei enää hirveästi maailmassa ole. Virossa on kaikkein modernein ja sitten vielä hansa-aika yhdessä. Se on aina Virossa viehättänyt.”
Uudessa romaanissa on monia suomalaismatkailijoille tuttuja tapahtumapaikkoja. ”Romaanin näyttämö on Vapaudenaukio, Voitonaukio. Paikalla, jossa on nykyään kahvila Wabadus oli aikaisemmin Moskva, ja sitä ennen Kultas. Oli luontevaa panna henkilöt sinne. Siinä on aina ollut kahvila ja aukio, jonka nimet vaihtuvat, mutta paikka pysyy. Kultashan oli paikka, jossa kuulemma sai pukunsa prässättyä, telegrammit lähetettyä ja kaikki eurooppalaiset sanomalehdet oli saatavilla. Mutta alkoholia heillä ei kuulemma tarjottu. Se on mielenkiintoista kirjailijalle, että pystyy menemään paikalle ja ajattelemaan, että tämä maisema on ollut sama”, Sofi kertoo innostuneena.
”Patarei on vielä enemmän paikka, jossa näkyy konkreettisesti ajan kerrostumat. Se on ollut jokaisen hallitsijan käytössä. Alkaen tsaarin ajasta, kaksi neuvostomiehitystä, ja Saksan miehitys. Kuitenkin se ollut myös toimiva vankila viime päiviin asti”, luonnehtii Sofi ja jatkaa: ”Virossa on paljon paikkoja, jotka pitäisi pystyä säilyttämään kansallisenmuistin vuoksi ja pitämään yleisölle auki. Patarei on harvinaisen autenttisessa kunnossa. Ja se olisi myös turismin kannalta hyvä.”
Romaanissa liikutaan myös Viron maaseudulla, kuvitteellisissa Taaran ja Toorun kylissä, jotka sijaitsevat ”Länsi- Virossa henkisesti”.
Puhelinluettelot mainioita tietolähteitä
Puhdistus-kirja sai monet virolaiset ymmälleen: miten Suomessa syntynyt ihminen pystyy kirjoittamaan niin yksityiskohtaisesti menneiden vuosikymmenten Virosta? Oksanen ei ole päästänyt uudessa kirjassaan itseään yhtään helpommalla, tietoa on kerätty useista eri lähteistä. ”Olen käynyt paljon valokuvia ja vanhoja sanomalehtiä läpi, myöskin puhelinluetteloita. Ne ovat mielenkiintoisia, koska niissä on osoitteita, joista saa tietää, mitä missäkin on sijainnut. Valokuva-arkistoja on hyvin netissä. Myös digisanomalehdet ja vanhat tietosanakirjat ovat suunnaton aarre.”
Moni suomalainen oppi paljon uutta Viron lähihistoriasta Puhdistus- kirjan avulla. Onko Sofilla tavoitteena opettaa Viron historiaa suomalaisille? ”Suomalaiset tietävät Virosta enemmän kuin moni muu toki, mutta se rautaesiripun takainen todellisuus on aika monelle yllätys. Nuorempi sukupolvi ei välttämättä tiedä koko Neuvostoliitosta yhtään mitään, mikä ei ehkä ole hyvä asia, kun ollaan naapureita.”
Mikä sai tartuttamaan harvinaiseen aiheeseen? ”Virossahan on valtava määrä elossa olevia ihmisiä, jotka ovat olleet töissä KGB:ssä. Virossa ja muualla ilmestyvien kirjojen perustarina on kyyditys ja sitten on emigranttien tarinat. Puhdistukselle oli lähtökohtana ne, jotka joutuivat jäämään. Suurista tarinoista puuttuu KGB:n työntekijöiden näkemys. Sillä eiväthän he ole sankareita enää tänä päivänä. Sen takia kiinnostaa, että keitä he olivat ja miksi olivat. Jos ei pysty ymmärtämään heidän toimintatapojaan, niin siitä ei voi päästä eroon.”
Kirjan keskeisimpiä teemoja on valinnat. ”Hirveän usein tehdään se virhe, että on helppo sanoa jälkeenpäin, että minä en olisi toiminut noin. Kukaan ei voi sitä tietää. Kyllä itse mielelläni tietäisin enemmän ihmisten motiiveista ja miksi ihmiset päätyvät sellaisiin asioihin”, Sofi Oksanen pohdiskelee.
Virolaisten kritiikki
Puhdistus keräsi Virossa paljon kiitosta, mutta kritiikkiäkin löytyi. Jotkut olivat sitä mieltä, että kirja luo Virosta yksipuolisen kuvan maailmalla. Pelkäätkö virolaisten suhtautumista uuteen romaaniin? ”En mä nyt pelkää sitä mitenkään. Siellä on varmasti paljon sellaisia asioita, jotka ovat monelle epämiellyttäviä aihepiirejä. Tai joita välttämättä ei haluttaisi käsitellä millään tavalla”, vastaa Sofi pontevasti.
”Se on huomioitava, että aluksi oltiin hirveän ilahtuneita kirjasta (toim. Puhdistus), mutta sitten kun selvisi, että ai että tätä luetaan muuallakin, niin silloin yhtäkkiä järkytyttiin. Se ei ole kirjaan sidoksissa oleva asia. Eihän Suomessakaan Aki Kaurismäki tai Väinö Linna saaneet olla rauhassa kritiikiltä. Aika kultaa muistot. On olemassa tiettyjä kansallisia tarinoita, joista saa kertoa vain tietyllä tavalla.”
Virohan on Puhdistuksen 43:sta kielialueesta ainoa, jonka mielestä ihmiskauppa on epäoleellinen teema. Yhdenkään Itä-Euroopan maan mielestä se ei ole epäoleellinen teema, ne välttämättä eivät halua keskustella siitä, mutta ne tietävät sen olevan olemassa. Virossahan se on Hollywood-teema. Se kertoo, että aiheessa on jotain asenneongelmaa”, pauhaa Oksanen.
Huutia saavat myös virolaiset poliitikot. ”Virohan oli viimeinen maa, jossa saatiin ihmiskauppalaki. Siis haloo! Samalla kun ihmiset miettivät, minkälaisen kuvan kirja antaa siitä, niin tarvitaan jenkkejä ja Hillary Clintonia painostamaan, että saada ihmiskauppalaki. Minkälaisen viestin sellainen oikeasti antaa?”
”Kun on pieni maa ja nuori valtio, niin voi olla hankalaa nähdä itseänsä ulkopuolelta”, jatkaa Sofi jo rauhallisemmin pohdiskellen.
Spektaakkeli elokuussa
Sofi on pitänyt fanit uuden kirjan suhteen ajan tasalla poikkeuksellisen hyvin. Kun kyyhkyset katosivat -blogi ja Facebook ovat toimineet kanavina kirjailijan ja lukijoiden välillä. ”Tuotantoblogi- ajatus syntyi siitä, että voisi tehdä näkyväksi prosessia niille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita kirja-alasta. Harva tietää, että kirjan kannen täytyy olla puoli vuotta ennen julkaisua valmiina”, kertoo Sofi.
Uuden kirjan julkistamistilaisuus 30.8. tulee olemaan poikkeuksellisen suurimuotoinen: 1 800 ihmistä vetävä Nokia-konserttisali toimii juhlapaikkana, jonne saapuu tuhansien fanien lisäksi Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves sekä Viron ja Suomen kulttuuriministerit. Mistä moinen idea? ”Kirjamaailmassa julkkareita pidetään vähän, mutta jos kustantamo innostuu pitämään, niin nehän on pelkästään pressille. Niinpä tuli ajatus, että mitä jos lukijatkin voisivat halutessaan olla paikalla. Se ei ole vain mediatilaisuus, mikä tuntuu paljon mielekkäämmältä.”
Saman päivän iltana on Antti Jokisen ohjaaman Puhdistus-elokuvan maailman ensi-ilta. Mitä kirjailija ajattelee menestysromaaninsa filmatisoinnista? ”Kyllä se hyvä on. Näyttelijät tekevät todella hyviä suorituksia. Se on visuaalisesti myös komea. Siinä mielessä Antti Jokinen oli oikea ihminen ohjaajaksi. Musiikki on myös hyvä, Viktoria Mullova oli loistava valinta soittamaan viulua siihen. Kuvauspaikat on hyvin valittuja.” Saiko Antti Jokinen vapaat kädet tehdä, mitä haluaa? ”Ainoa asia, mitä sanoin oli, että historiallista autenttisuutta pitää kunnioittaa. Eli kuvataan Virossa, realistisilla paikoilla.”
Oksasen kolme kirjaa ovat olleet historiallisia. Voisiko hän kirjoittaa nyky-Virosta tai Suomessa asuvista virolaisista? ”Olen miettinyt sitä, mutta tietty ajallinen perspektiivi pitää olla. Useamman maan välinen maisema tarjoaa mahdollisuuden tuoda enemmän, kuin se että kirjoittaa vaan maan sisältä.”
Heinäkuussa Sofillakin on aikaa lomailla, tosin muualla kuin romaanin maisemissa. ”En lomaile Virossa. Jos menen lomalle, niin sitten sellaiseen paikkaan, josta en voisi missään tapauksessa kirjoittaa. Olen sen verran kiinnostunut ympäristöstäni, että sitä alkaa jollain tavalla reagoimaan asioihin, miettimään ja etsimään.”
Viro-kvartetin viimeisen kirjan aihe on jo valmiina, mutta siitä Sofi Oksanen ei vielä hiiskahda sanallakaan, vaan toteaa: ”Mutta ei ole tietoa, milloin sen kirjoittamiseen on aikaa.”
Puhdistuksen menestystarina maailmalla
Missä maissa Puhdistusta on eniten myyty? ”Ranska on ykkönen, ajan tasalla olevia tietoja ei ole, mutta lienee tällä hetkellä noin 400 000. Suomessa kesämyynti ei ole vielä tiedossa, noin 230 000 sanoisin.”
Mikä voisi olla suosion takana?
”Ikävien asioiden universaalisuus ja sen kokemisen universaalisuus, ehkä. En tiedä.”
Mikä saaduista palkinnoista on tärkein?
”Eri tavalla tärkeitä ovat eri palkinnot. Pohjoismaiden neuvoston palkinto on tärkeä siksi, että olin ensimmäinen suomenkielinen nainen, joka on saanut tämän pohjoismaiden suurimman ja tärkeimmän palkinnon. Prix Femina vastaavasti siksi, että olin ensimmäinen suomalainen. FNAC koska olin ensimmäinen käännöskirjailija, joka sen on saanut, vaikka palkinto on tarkoitettu myös ranskankielisille käännöskirjoille, mutta siihen mennessä se oli mennyt vain ranskankielisille kirjailijoille. Finlandia on tietenkin Finlandia. Suomalaiselle kirjailijalle the kirjapalkinto.”
Puhdistus-näytelmää on esitetty 12 maassa. Osaatko nimetä lempiteatteriversiota Puhdistuksesta?
”Portugalilainen teatro Abatro teki loistavan version.”
Top 3 Sofi suosittelee:
1. Lempipaikka Virossa. ”Valo.”
2. Virolainen lempikirjailija. ”Anna Haava, runoilija tosin. Kivisildnik. Runoilija myös.”
3. Virolainen lempiruoka ja mistä sitä saa? ”Oi näitä on paljon. Virolainen piparjuuri on parempaa kuin Suomessa myytävä saksalaisvalmisteinen. Virolainen hapukoor on maitotuotteiden kunkku, ehdottomasti. Virolainen leipä on aina hyvää. Samoin virolainen hapankaali. Kaikkea saa virolaisesta ruokakaupasta. Suosikkikahvila on Josephine ja ravintola Tchaikovsky. Leib & Resto oli todella kiva uusi tuttavuus. Kalevin suklaa ylittää myös Fazerin.”
TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT TONI HÄRKÖNEN
Lue lisää samasta aiheesta
