Tuoretta tietoa Virosta
2.2.2012 | Ravintolat

Uusia ravintoloita

Uusia ravintoloita

Uusia ravintoloita

Ruokalista nojautuu vahvasti savustettuihin raaka-aineisiin.

Tarjottavat annokset ovat suuria, joten esimerkiksi noin neljän euron keitosta tai salaatista vatsa täyttyy helposti. Valoisasta kahvilasta voi tarkkailla vaikkapa lähtevää junaliikennettä. Kahvilasta voi ostaa mukaansa esimerkiksi suklaata tai hunajaa.

Lasihelmipeliä italialaisittain

Pärnu maanteellä, noin parisataa metriä Hotelli Palacesta eteenpäin, on syntynyt pieni ravintolakeskittymä. Jo aikaisemmin tutuksi tulleiden nuorekkaan VS- ja unkarilaisen Kapten Tenkes -ravintoloiden sekä laajan valikoiman intialaista ja kiinalaista ruokaa tarjoavan Katmandu Hillin lisäksi on nyt avattu Klaaspärlimäng. Nimi on suomeksi Lasihelmipeli ja paikka käyttää itsestään nimeä Il Gioco delle Perle di Vetro, lyhyesti Il Gioco eli peli.

Paikka henkii italialaisuutta pizzoineen, pastoineen ja salaatteineen. Kokonainen broilerikin kuuluu tarjontaan. Leipomomyymälää muistuttavan etuosan takaa löytyy suurempi viihtyisä sali, jossa voi tutustua vaikkapa viinitarjontaan.

Kalaravintola Viru-kadulle

Kaljas eli kaljaasi oli Itämerellä käytössä 1700-luvulla. Nyt purjelaiva on antanut nimen merihenkiselle ravintolalle aivan Viru-kadun alussa.

Mainittavan arvoista ravintolan ruokalistalla ovat siika ja kuha, joita kovin harvoin tapaa virolaisissa ravintoloissa. Kaksikerroksisen kalaravintolan keittiö valmistaa myös liharuokia, hirven lihasta alkaen, mutta merellisyys näkyy vahvasti menussa. Esimerkiksi ostereita myydään 4,5 euron kappalehintaan.

Raatihuoneen kolmas lohikäärme

Tallinnan keskeisemmän aukion reunalla aikaisemmin toiminut Tristan ja Isolde -ravintola vaihtoi nimeä.

III Draakon (suomeksi kolmas lohikäärme) on saanut nimensä Raatihuoneen koristeltujen vesirännien mukaan. Kahdesta vihreästä lohikäärmeen päästä ryöppyää vettä sadepäivinä. III Draakon sai nimen sopivasti juuri lohikäärmeen vuoden alkaessa.

Keskiaikainen, muun muassa hirvikeittoa tarjoava kapakka sijaitsee Raatihuoneen tornin puoleisessa nurkassa.

Barokkiruokaa 1600-luvun hengessä

Viime vuoden joulukuussa avattiin Vanhaankaupunkiin uusi ravintola nimeltä Glad Estlander (Onnellinen virolainen), jossa voi nauttia 1600-luvun puitteissa perinteistä virolaista ruokaa. Tuoreista paikallisista raaka-aineista valmistettu ruoka ja ystävällinen palvelu kelpaavat kauempaakin tulleille. Valikoimista löytyy myös herkkuja, joihin on käytetty barokkiajan uutuusruoka-ainetta, perunaa.

 

Mistä löytää?

Kohvik-pood Kruup, Toompuiestee 37,Tallinna. 

Klaaspärlimäng/Il Gioco delle Perle di Vetro, Pärnu mnt 32, Tallinna.

Ravintola Kaljas, Viru 23, Tallinna.

Glad Estlander, Vanaturu kael 3, Tallinna.

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

26.5.2026 | Ravintolat

Teollista rosoa ja Välimeren makuja

Teollista rosoa ja Välimeren makuja

Tallinnan trendikkäässä Telliskiven korttelissa, aivan Balti jaama -rautatieaseman ja torin kupeessa, sijaitseva Café Tempo on ravintola, joka ei huuda … Lue lisää

21.5.2026 | Ravintolat

Michelin-tähdet ja suositukset jaettiin taas Virossa

Michelin-tähdet ja suositukset jaettiin taas Virossa

Michelin-ravintolaopas julkaisi keskiviikkona vuoden 2026 suosittelulistansa Viron ravintoloista. Vaikka listalle nousi seitsemän uutta ravintolaa, tunnustusten määrä pysyi pienen vaihtuvuuden … Lue lisää

21.5.2026 | Ravintolat

Päivällä leipomokahvila, illalla ravintola

Päivällä leipomokahvila, illalla ravintola

Alun perin Põhjalan tehtaan miljööseen avattu Karjase Sai -leipomokahvila on laajentanut toimintaansa. Leipomo toimii nyt samassa tilassa Café Tempon … Lue lisää

18.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Mainos Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Kalamajan sydämessä, aivan kalatorin ja Linnahallin tuntumassa, odottaa elämys, joka hurmaa niin ensikertalaisen kuin vaativankin ruokailijan. F.Resto on kodikas, … Lue lisää

14.5.2026 | Ravintolat

Makumatkalle Keilaan

Makumatkalle Keilaan

Keila ei ole kovin kaukana Tallinnasta, varsinkaan jos haluaa hyvää thairuokaa. Joskus jopa Google tietää, mihin herkkusuut kannattaa ohjata. … Lue lisää

12.5.2026 | Ravintolat

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu eli Tallinn Street Food Festival on kolmipäiväinen ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään 22.–24.5. jo kuudennetta kertaa Tallinnan Laululavalla. … Lue lisää

11.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Tähtihetkiä Tähtikaraokessa

Mainos Tähtihetkiä Tähtikaraokessa

Viru-kadun varrelta löytyy yksi Tallinnan parhaista karaokebaareista, Tähtikaraoke, jossa laulaminen ei katso ammattia tai sävelkorvaa. Riittää, että uskallat tarttua … Lue lisää

11.5.2026 | Mainos | Ravintolat

Huippuravintola meren rannalla

Mainos Huippuravintola meren rannalla

Kogu Resto sijaitsee meren äärellä Tallinnassa Linnahallin ja vanhan Patarein merilinnoituksen välissä, historiallisessaMalahhovin kalajalostamonrakennuksessa. Ravintolan sisustuksessa on yhdistetty onnistuneesti … Lue lisää