10.7.2026 | Kolumnit

Riittääkö vanha verokortti enää houkuttelemaan investointeja?

Viro on pitkään nauttinut talouden mallioppilaan maineesta. Maan valtiollinen investointivirasto Invest Estonia juhli hiljattain uutta 431 miljoonan euron ennätystä ulkomaisissa investointipäätöksissä.

Mutta kun asiaa tutkitaan tarkemmin, paljastuu karu todellisuus. Inflaatio laukkaa, kustannukset nousevat, verotus kiristyy. Samalla kilpailuetu häviää. Onko Viron markkinoima digitaalinen satutarina ajautumassa vaikeuksiin?

Vuosia Viron suurin valtti on ollut sen omaperäinen veromalli, jossa yrityksen tekemää voittoa ei veroteta ennen kuin se jaetaan omistajille. Global Tax Competitiveness Index on valinnut Viron verojärjestelmän maailman parhaaksi vuosi toisensa jälkeen sen yksinkertaisuuden ja tehokkuuden ansiosta. Viro ja Latvia ovat ainoat maat Euroopan unionissa, joissa yritysvero on pyöreä nolla.

Globaalit pelisäännöt ovat kuitenkin muuttumassa. OECD:n ajama 15 prosentin maailmanlaajuinen minimivero iskee kovasti Viron houkuttelevuuteen sijoituskohteena. Kun suuryritykset joutuvat joka tapauksessa maksamaan veronsa, pelkkä lykkäys jakamattomasta voitosta menettää teränsä.

Samaan aikaan Viro on itse alkanut rapauttaa omaa kilpailuetuaan. Valtion budjettivajeen paikkaamiseksi tehdyt veronkorotukset – kuten arvonlisäveron ja osinkoverotuksen kiristykset – osoittavat, ettei maa voi elää ikuisesti pelkällä kevyen verotuksen maineellaan.

Kun tähän vielä lisätään rajusti noussut inflaatio ja elinkustannusten kasvu, Viro ei enää olekaan se halpa ja kustannustehokas maa, jollainen se oli kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten.

Toinen Viron hehkuttama valtti on ollut e-residenssi. Se on tuonut maahan tuhansia pöytälaatikkoyhtiöitä, mutta kuinka paljon se loppujen lopuksi luo todellista talouskasvua?

Pöytälaatikkofirmat maksavat harvoin merkittäviä summia veroja tai työllistävät ihmisiä. Ne kaunistavat tilastoja, mutta fyysiset suuret teolliset investoinnit eli ne, jotka tuovat pysyviä sijoituksia sekä luovat työpaikkoja, loistavat poissaolollaan.

Suuri ongelma on myös maan pienuus. Viro kärsii työvoimapulasta ja rajallisista resursseista. Maassa ei yksinkertaisesti ole riittävästi käsipareja tai insinöörejä suuren mittakaavan teollisuuden tarpeisiin.

Samaan aikaan energiasektori laahaa perässä. Siirtymä saastuttavasta palavasta kivestä puhtaaseen ja halpaan tuulivoimaan on ollut hidasta. Ulkomaiset sijoittajat vaativat nyt vihreää energiaa, ja jos Viro ei pysty sitä tarjoamaan, investoinnit menevät muualle.

Viro on paininut pitkään omaa painoluokkaansa ylempänä pelkän ketteryyden ja markkinoinnin voimin. Nyt digitaalinen tiikeri on kuitenkin tilanteessa, jossa vanhoilla meriiteillä ratsastaminen ei enää riitä.

Tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, vakaata veropolitiikkaa ja vihreää, halpaa energiaa. Muuten vaarana on se, että Pohjois-Euroopan Luxemburgiksi itsensä nimennyt Viro huomaa jääneensä kilpailussa kansainvälisistä investoinneista pelkäksi sivustakatsojaksi.

Hüttünen