Via Crucis musiikillisessa muodossaan
Teksti Timo Raussi Kuva Sekakuoro HUIK!
Vaikka Viro onkin yksi maailman vähiten uskonnollisista valtioista – vuoden 2021 väestölaskennassa 16,3% määritteli itsensä ortodoksikristityiksi ja 7,7% luterilaisiksi – hiljentyvät monet pääsiäisen aikaan kristinuskon perusajatusten tai hengellisen musiikin äärelle.
Kiirastorstaina ja pitkäperjantaina 2.–3.4. on myös halukkailla matkailijoilla mahdollisuus astella Tallinnassa ja Tartossa Via Crucisin eli Ristintien tunnelmaan. Kyseessä ei tosin ole ulkoilmanäytelmä, joka kertoo ristiinnaulittavan Jeesuksen viimeisestä kärsimysten matkasta, vaan samanniminen kuorokonsertti, jossa säveltäjä Franz Lisztin musiikkia täydentävät videotaiteilija Alyona Movko-Mägin aiheeseen sovittamat visuaalit.
Tiivistunnelmainen ”Via Crucis” on yksi Lisztin omaperäisimpiä ja viimeiseksi jääneitä teoksia. Se kertoo Jeesuksen elämän viimeisistä 14 tapahtumasta ja tunneista alkaen tuomitsemisesta, kulkien reitin Golgatalle ristiinnaulituksi tulemiseen ja sen jälkeiseen hautaamiseen. Teemojen dramaattisuuden huomioiden säveltäjä käytti musiikissaan hyvin selkeää, minimalistista ja kuvallista äänikieltä. Suuren sisäisen rauhan välittymisen vuoksi sävellystä onkin kutsuttu Lisztin ehdottomaksi mestariteokseksi.
Kirkkomusiikissa tyypillisesti käytettävän urkusäestyksen sijasta sekakuoro HUIKin esityksen tekee erilliseksi – ja kansakouluvuosiaan muistaville ehkä nostalgiseksikin – säestyksen tapahtuminen urkuharmonilla, kuten myös Listz sitä toivoi alkujaan tehtävän. Hän ei tosin koskaan ehtinyt kuulla teostaan esitettynä, sillä musiikkikustantajansa piti sitä tuolloin – vuonna 1879 – liiankin uudistusmielisenä. Listz menehtyi keuhkokuumeen heikentämänä sydänkohtaukseen seitsemää vuotta myöhemmin, ja Via Crucisin ensiesitys tapahtui Budapestissä vasta vuoden 1929 pitkänäperjantaina.
Tallinnassa, kaksitornisessa Kaarlen kirkossa torstaina 2.4. kello 19.00 sekä Tartossa, Pietarin kirkossa perjantaina 3.4. kello 21.00 järjestettävien konserttien liput ovat myynnissä täällä. Kansainvälisissä kuorokilpailuissa kolmasti palkintokorokkeelle viime vuosina yltänyttä sekakuoro HUIK!:ia täydentää konserttien solistina kansallisooppera Estonian baritoni Tamar Nugis. Säestyksestä vastaa Tallinnan suomalaisen seurakunnan urkuri Ulla Krigul, jota Viron klassisen musiikin esittäjien liitto (Eesti Interpreetide Liit) kutsui hiljattain yhdeksi merkittävimmistä nuoremman sukupolven urkutaiteilijoista.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Via Crucis musiikillisessa muodossaan

- Megasuuri juniorien painiturnaus Tallinnassa



- Salakuljettajien monet kikat Poliisimuseossa



Lue lisää samasta aiheestakonsertti kuoro musiikki pääsiäinen Tallinna tapahtumat tartto Via Crucis










