Orkideat uhkeimmillaan Tallinnassa
Teksti Stewart Johnson Kuvat Annika Lepp
Haluatko paeta pitkän pakkaskauden jälkeisistä loskakeleistä keskelle trooppista paratiisia? Olet onnekas, sillä juuri sen voit tehdä nyt Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa perjantaina avautui järjestyksessään jo 26. vuosittainen orkideanäyttely. Satoja eri puolilta maailmaa tuotuja luonnonvaraisia lajikkeita sekä jalostustyön tuloksena kehitettyjä orkideaversioita on asetettu esille 27.2.-8.3. väliseksi ajaksi puutarhan Palmusali-taloon ja eri kasvihuonesaleihin.
Näyttely on avoinna päivittäin kello 11 ja 16 välisenä aikana, joten arkena siellä piipahtaminen tarjoaa erinomaisen tekosyyn laistaa työnteko tai koulunkäynti – mutta tätä et siis kuullut meiltä.
Kaikkiaan maailmasta on löydetty yli 22 000 erilaista orkidealajiketta. Ne sopivat erinomaisesti myös lahjoiksi tai oman kodin ikkunalaudalle. Palanen näyttelyn eksotiikkaa onkin napattavissa korvausta vastaan mukaasi, sillä virolainen kukkakauppaketju Rikets Lilled myy paikan päällä Euroopasta toimitettuja orkideoita, joita ei yleensä löydy paikallisista valikoimista. Myös saksalainen orkideoihin erikoistunut taimikasvattaja Currlin Orchidee saapuu ensi viikon lopulla eli 5.-8.3. myymään omaa erikoisvalikoimaansa.
Muistathan, että sunnuntaina 8.3. vietetään kansainvälistä naistenpäivää? Jos et vielä tiedä, mitä kukkia antaisit elämäsi ihanimmalle naiselle, niin miksipä et… kaikkia?
Joukko asiantuntijoita on myös paikalla jakamassa kävijöille käytännöllisiä neuvojaan orkideoiden kasvattamisesta, hoitamisesta ja lajikkeiden valinnasta.
Pääsylippuja voi ostaa ovelta tai ennakkoon alennushintaisina täältä. Vaikka kasvihuoneet ja vierailukeskus kahviloineen suljetaankin kello 16.00, ovat kasvitieteellisen puutarhan ulkoalueet avoinna päivittäin iltakahdeksaan asti. Paikan päälle pääset Tallinnan keskustasta busseilla 34 ja 38, astu ulos pysäkillä Kloostrimetsa.




The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Orkideat uhkeimmillaan Tallinnassa

- Prisman maaliskuun tarjoukset



- Telliskiven viimeinen vanha jätti uusiutuu



Lue lisää samasta aiheestakasvitieteellinen puutarha markkinat naistenpäivä näyttely orkidea Tallinna tapahtumat










