Tuoretta tietoa Virosta
19.2.2026 | Kulttuuri

Tallinnassa avattiin drive-in-taidenäyttely

Teksti Timo Raussi

Kuvat Tallinnan kaupunki / Tiit Veermäe ja Karli Saul

Tallinnassa avattiin drive-in-taidenäyttely

 

Keskellä Tallinnaa, Vapaudenaukion kävelykannen alla ja muinaisten suojeltujen bastionimuurien välissä piilee muutakin kuin pysäköintihalli, minigolfkeskus, kioski, kebab-ravintola ja kampaamo. Viikko sitten pysäköintihallissa avautui yleisölle ilmainen drive-in-taidenäyttely, johon voi kätevästi tutustua joko autolla tai jalan. Esillä on joukko kahden virolaistaiteilijan, Edith Karlsonin ja Jass Kaselaanen, valaistuja nykytaideveistoksia.

”Yleensä taiteen odotetaan olevan asetettuna näytille valkoisiin saleihin, hiljaisiin huoneisiin ja oikeaan tunnelmaan virittäytyneiden katselijoiden eteen. Tämä tila on täysin erilainen, ja juuri se tekee paikasta minulle mielenkiintoisen. Täällä taide ei välttämättä vaadi yleisöltään paljoa aikaa tai syvällistä paneutumista – se voi myös kuin keskeyttää hetkiseksi ihmisten arjen”, Kaselaan kommentoi.

Näytillä pysäköintihallissa on Karlsonin hevosveistos ”Keho ja sielu” sekä veistossarja ”Draama on sinun ajatuksissasi”, joka koostuu kipsiin valetuista lapsenkokoisista kummitushahmoista. Kaselaanen töistä esillä ovat veistosryhmät ”Seitsemän hiirtä” sekä ”Ne ja minä”.

Veistosnäyttely on luotu osana kaupunkitiloihin liittyvää yhteistyötä Tallinnan kaupungin sekä jo vuosien ajan vastaavia kulttuurihankkeita tukeneen kiinteistösijoitus- ja rakennusyhtiön välillä. Yhtiö on asettanut eri puolille Tallinnaa yli 20 yksittäisteosta ja veistosryhmää – tarjoten siten virolaisille taiteilijoille väylän saada teoksiaan näkyville.

 

 

Drive-in-näyttelyä lähimpiä kyseisiä teoksia ovat Vanhassakaupungissa Tanskan kuninkaan puutarhaan Simson von Seakyllin ja Paul Männin luomat pronssiset munkkipatsaat sekä Nordic Forum -hotellin eteen sijoitettu PÖFF-elokuvafestivaalin maskottipatsas Kulttuurisusi”. Yhtiö on toteuttanut kaupungin kanssa myös modernin julkisivuvalaistuksen Vanhankaupungin puolustusmuureille ja torneille – sekä tehnyt niistä Tallinnassa vierailijoita viidelle erilaiselle iltakävelyreitille rohkaisevan ja opastavan englannin- ja suomenkielisen audio-oppaan.

Vapaudenaukion näyttelyssä esillä olevista taiteilijoista Jass Kaselaanen veistosryhmä ”Lelut” on esillä Uus-Veerennin asuinalueella ja Edith Karlsonin jättimäinen dinosaurusveistos ”Vanhat hyvät ajat” on esillä Noblessnerissa. Edellä mainittujen taiteilijoiden lisäksi Heigo Jelle, Kalle Pruuden, Siim Poomann, Kersti Lootus ja Flo Kasearu ovat luoneet taidetta Tallinnan kaupunkitilaan yhtiön toimeksiannosta.

Katsaus sekä karttatiedot yhtiön Tallinnan julkiseen kaupunkitilaan asentamista taideteoksista on tutkittavissa tältä vironkieliseltä verkkosivulta.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kaupunkitila taidenäyttely Tallinna vanhakaupunki vapaudenaukio veistos

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää