Tuoretta tietoa Virosta
14.2.2026 | Kulttuuri

Georgialaista tanssin taikaa Tallinnassa

Teksti Stewart Johnson

Kuva Georgian Sukhishvili-tanssiteatteri

Georgialaista tanssin taikaa Tallinnassa

 

Yksi maailman kuuluisimmista tanssiteattereista esiintyy tiistaina 17.2. Tallinnan Alexela-konserttitalossa. Georgian kansallisbaletiksikin kutsuttava tanssiteatteri Sukhishvili juhlii 80-vuotista taivaltaan maailmankiertueen merkeissä, johon sisältyy myös vierailut Tallinnassa ja muissa Baltian maiden pääkaupungeissa. Yleisölle on tarjolla elämyksellinen show-kokemus, joka koostuu kulttuurillisesti rikkaan ja värikkään tanssiteatterin ikonisimmista tansseista sekä niitä säestävästä musiikista.

Iliko ja Nino Sukhishvilin vuonna 1945 perustama ryhmä on laajalti tunnustettu olevan Georgian ensimmäinen ammatillinen baletti- ja kansantanssiteatteri. Kahdeksan vuosikymmenen aikana sen näytökset ovat kiehtoneet miljoonia katsojia sellaisilla arvostetuilla lavoilla kuin New Yorkin Metropolitan-ooppera ja Milanon La Scala. Kansainvälinen media on ylistänyt ryhmää, ja New York Times on kutsunut sitä jopa ”maailman kahdeksanneksi ihmeeksi”.

Illan ohjelma koostuu upeasta valikoimasta virtuoosimaisia ​​esityksiä. Miesten tanssit ovat täynnä akrobatiaa, hyppyjä, synkronoituja käännöksiä ja pyörähdyksiä, jotka edellyttävät henkeäsalpaavaa lihasvoimaa ja tarkkuutta. Toisaalta naisten tanssinumerot lumoavat yleisön eleganssillaan ja hienostuneella kehonkielellään.

Georgialaisen tanssin ilmaisutapa ja identiteetti perustuu pitkälti miesten erityiseen varvastanssitekniikkaan, joka on Sukhishvilin tapauksessa hiottu kuin vertaansa vailla olevaksi tavaramerkiksi. Esitys on myös puvustuksen osalta visuaalinen ja sen dynaamista tunnelmaa vahvistaa tanssinumeroita säestävä live-orkesteri.

Sukhisvili-tanssiteatteria voi ansaitusti kutsua Georgian historian ja kulttuuriperinnön lähettilääksi. Sen ydin on silti säilynyt perhehenkisenä, sillä nykyistä ryhmää johtavat jo kolmannen sukupolven edustajina perustajien lastenlapset.

Esitys alkaa Alexela-konserttitalossa klo 19.00 ja kestää hieman yli kaksi tuntia. Lippuja iltaan on vielä rajoitetusti saatavilla täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
akrobatia baletti georgia kansantanssi Sukhishvili Tallinna tapahtumat

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää