5.11.2025 | Kolumnit

Naissaari on sodan, ruton ja anarkismin saari

Kuvat Toolbox Estonia / Madis Rallmann, Mikko Virta

Viron Naissaar sijaitsee Tallinnan edustalla, noin kymmenen kilometrin päässä mantereesta. Saareen pääsee matkustamaan laivoilla toukokuusta syyskuuhun.

Ville Hytösen kolumni
Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva 
Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja.

Kolme venäläistä MiG-31-hävittäjää loukkasi Viron ilmatilaa syyskuussa 2025. Ne lensivät lehtitietojen perusteella Naissaarelle saakka. Monelle saaren nimi on tuttu, joku on ehkä käynytkin siellä. Varsin moni on katsellut sitä autolautan ikkunasta.

Se on nyt tuossa edessä. Katselen alkuillan Naissaarta omalta kylärannaltani vähän kaihoisana. Tämä kylämme ja saaren välinen salmi, tai kapeikko, on saattanut usein mielikuvitukseni laukalle. Olen ajatellut, miten tästä on viimeisen sodan aikana soudettu, haettu ehkä ruokaa saarelle, viety lamppuöljyä ja bensiiniä.

Sotatoimistahan Naissaari onkin tuttu.

Viron kuudenneksi suurin saari tunnetaan parhaiten Suomenlahden tykistösulkusuunnitelmista. Maailmansotien välisenä aikana Suomi ja Viro suunnittelivat Suomenlahden kapeimpaan kohtaan meripuolustusjärjestelmää.

Eli rannikkotykkien ristitulta, panssarilaivoja, sukellusveneitä ja merimiinoja. Mitä vain, millä estettäisiin Neuvostoliiton sota-alusten liikkuminen.

Suunnitelma oli laadittu Venäjän paria vuosikymmentä vanhemman Pietari Suuren merilinnoituksen perustalle. Sen ajalta on kotikylässäni sekä Naissaaressa edelleen säilynyt tykistölavetteja ja tulenjohtotorneja.

Itse muistan eräältä Naissaaren retkeltäni kapearaiteisen rautatien. Se toimi vuoteen 1994 saakka neuvostojoukkojen raskaita kuljetuksia varten, mutta kun miehitysarmeija saatiin vihdoin Virosta pois, vanhat junat jäivät paikoilleen. Onnekas turisti saattaa vieläkin päästä istumaan TU6A-1930-dieselveturissa.

Mutta Naissaarella on paljon hullumpaakin historiaa kuin rautateitä ja maanpuolustuksellisia muistoja.

Saaressa järjestetään kesäisin paljon erilaisia opastettuja kierroksia. Tässä lava-autolla matkaava turistiryhmä.

Metsäinen saari mainitaan sydänkeskiajan kronikoitsija Adam Bremeniläisen kirjoituksissa Terra Feminarumina. Rohkea seikkailija Adam kertoi saaren sotaisten naisten hedelmöittyvän vettä juomalla, kasvattavan tyttölapset sotureiksi ja myyvän poikansa orjiksi. Todellinen syy lienee se, että saaren miehet olivat kalastamassa tai hylkeenpyynnissä. Saksalaiset vieraat eivät ymmärtäneet, miksi saarella oli vain naisia.

Vaihtoehtoiseksi tarinaksi saaren nimelle on kerrottu, että vuonna 1710 Tallinnasta levisi rutto Naissaarelle, joka tappoi kaikki muut saaren asukkaat paitsi erään vanhan naisen.

Kaikki Naissaareen liittyvät tarinat tuntuvat hämmentäviltä, hieman sadunomaisilta.

Naissaaren kummallisimmat tapahtumat sattuivat vuosien 1917 ja 1918 vaihteessa. Harva tietää, että samoihin aikoihin, kun Suomi ja Viro itsenäistyivät, myös tuo pieni saari julistautui itsenäiseksi. Muutaman kuukauden ajan se kantoi nimeä “Naissaaren sotilaiden ja linnoitusrakentajien neuvostotasavalta”.

Toimeenpanevana ja päättävänä voimana oli alle 100 anarkismista innostunutta merisotamiestä, joita johti ukrainalaissyntyinen Stepan Petritšenko. He muodostivat oman hallituksensa ja alkoivat periä veroja pariltasadalta saarelaiselta, jotka katsoivat parhaaksi maksaa veronsa ja hyväksyä uuden, anarkistisen järjestyksen.

Linnoituksen salkoon vedettiin oma pääkallolippu, jossa oli sanat “Kuolema porvaristolle!” sekä keihäs ja sirppi ristissä pääkallon alla, ja vielä sääriluutkin niiden alla.

Itsenäistymisprosessissa olevan Viron hallitus pyysi Saksan armeijalta apua, ja saksalaiset miehittivätkin saaren vain kaksi päivää Viron virallisen itsenäistymisen jälkeen.

Anarkistimatruusit pakenivat Kronstadtiin, jossa he aloittivat muutamaa vuotta myöhemmin uuden kapinan bolševikkejä vastaan. Muutama kiinni jäänyt teloitettiin Tallinnassa, ja saari liitettiin Viroon.

Siis sotatoimia, sotaisia itsehedelmöittyviä naisia, ruttoa, rautateitä ja anarkismia. Täältä mantereen puolelta saari näyttää kuitenkin rauhalliselta. Kun ilta pimenee, saaren majakan valo alkaa näkyä. Valtava ruotsinlaiva kulkee salmen lävitse täydessä valaistuksessaan.

En olisi runoilija, jos en näkisi tuossa kaikessa historiassa jotain viehättävää. Jonain päivänä tai yönä vielä soudan tämän salmen yli.

Toivottavasti silloin ei ole jälleen sota-aika eikä minulla veneessä bensiiniä ja lamppuöljyä.