Tuoretta tietoa Virosta
3.4.2025 | Kulttuuri

Rockin ikoniset tähdet Tallinnassa

Teksti Stewart Johnson
Kuva Alexela-konserttitalo

Rockin ikoniset tähdet Tallinnassa

 

Kuvittele kuuntelevasi rockin legendaarisimpia kappaleita ja kuvittele ne nyt uudelleen suuren sinfoniaorkesterin esittäminä. 5. huhtikuuta Alexela-konserttitalossa sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus kokea ikonisten bändien musiikkia livenä, kun lavalle nousee massiivinen 80-jäseninen sinfoniaorkesteri.

Illan aikana kuullaan huolella valittuja kappaleita muun muassa Queenilta, Muselta, Guns ’n’ Rosesilta, Metallicalta, Kissilta, Led Zeppelinilta, Nirvanalta ja Bon Jovilta. Jos muistat Metallican ikimuistoisen ”S&M” -esityksen vuodelta 1999, tämä konsertti ylittää jopa sen.

Musiikki, joka on inspiroinut niin monia sukupolvia ja jota yhä edelleen soitetaan, on valittu ohjelmistoon huolella. Ilta tulee olemaan täydellinen yhdistelmä silkkaa voimaa, karkeutta, nostalgiaa ja sinfonista kauneutta.

Ovet aukeavat kello 18 ja konsertti alkaa kello 19. Konserttinautinnon takaamiseksi myöhästyneitä ei päästetä saliin, joten ole ajoissa paikalla. Lippuja voit ostaa Piletilevistä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
alexela-konserttitalo Guns N' Roses konsertit metallica orkesteri Queen rock tapahtumat Tallinnassa

19.6.2025 | Kulttuuri

Laulun, tanssin ja virolaisuuden juhla

Laulun, tanssin ja virolaisuuden juhla

Kilpailu esiintymään pääsystä on kovaa. Yleisökään ei välty paineelta, sillä liput sunnuntain kuorojuhlaan saatetaan myydä loppuun jo ennen tapahtumaviikkoa. … Lue lisää

18.6.2025 | Kulttuuri

Juhli juhannusta Viron ulkoilmamuseossa

Juhli juhannusta Viron ulkoilmamuseossa

Tämän vuoden juhannusjuhlan eli jaanipäevin teemana Viron ulkomuseossa Tallinnan Rocca al Maren alueella on ”Kun kyläläiset kokoontuivat yhteen”. Kaikki, … Lue lisää

18.6.2025 | Kulttuuri

Raplassa järjestetään kirkkomusiikin festivaali 

Raplassa järjestetään kirkkomusiikin festivaali 

Yksi Viron vanhimmista musiikkitapahtumista, Raplan kirkkomusiikkifestivaali, järjestetään jälleen 10.–27. heinäkuuta Raplassa. Festivaalin 33. vuosikerta kokoaa kansainvälisesti tunnettuja muusikoita ja … Lue lisää

17.6.2025 | Kulttuuri

Virolais-suomalainen Cosmic Cowboyz julkaisi ensisinglen

Virolais-suomalainen Cosmic Cowboyz julkaisi ensisinglen

Virolais-suomalainen rock-yhtye Cosmic Cowboyz on julkaissut debyyttisinglensä Kino. Singlelle julkaistiin myös musiikkivideo. Yhtye tähtää live-esiintymisiin jo loppukesästä. Bändin laulajana … Lue lisää

17.6.2025 | Kulttuuri

Mitä kansallispuvut kertovat?

Mitä kansallispuvut kertovat?

Viron kansainvälisesti tunnetut Laulu- ja tanssijuhlat pidetään vain muutaman viikon kuluttua. Tuona aikana lähes jokainen Viron-kävijä tulee varmasti kohtaamaan … Lue lisää

16.6.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.3.–3.8. BANANA-näyttely, Flo Kasearu, Tallinna Flo Kasearun näyttely Kai taidekeskuksessa tarkastelee julkisen maan käyttöä ja sen vaikutuksia yhteisöön. … Lue lisää

15.6.2025 | Kulttuuri

Viron kesäpääkaupunki toivottaa kesän tervetulleeksi

Viron kesäpääkaupunki toivottaa kesän tervetulleeksi

Pärnussa kesän alku otetaan tänä vuonna vastaan entistäkin näyttävämmin. Kyseessä ei ole ainoastaan Viron lämpimimmän ja juhlavimman vuodenajan virallinen … Lue lisää

14.6.2025 | Kulttuuri

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Mitkä ovat ne kulttuuripaikat, joissa viihdyt ja nautit olostasi? Ensimmäisenä nostaisin esiin olutravintola Münchenin, joka sijaitsee aivan Tarton yliopiston … Lue lisää