Tuoretta tietoa Virosta
25.11.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Kuva Andrei Chertkov

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

 

25.10.2024–16.3.2025 Kaja Kärner. Ystävyys ja aika -taidenäyttely, Tallinna

Kaja Kärner (1920–1998) oli yksi kuuluisan virolaisen Tartu sõpruskond taidekollektiivin jäsenistä. Lahjakkaana ja vastavalmistuneena nuorena taiteilijana hän pääsi heti piirustusopettajan virkaan Tarton valtion taideinstituuttiin ja hänet hyväksyttiin jopa Viron SSR:n taiteilijaliittoon, josta hänet kuitenkin heitettiin pihalle vuonna 1950. Samalla hän menetti piirustusopettajan työnsä. Saman kohtalon ja vieläpä kovemman koki moni muu hänen aikalaisensa Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa. Näyttelyssä esillä taiteilijan abstrakteja kompositioita ja kollaaseja. 

 

1.11.–30.11. Makuseikkailu, Itä-Viro

Makuseikkailu on ruokatapahtuma Itä-Virossa, jossa maakunnan ravintolat ja kahvilat tarjoavat kolmen ja neljän ruokalajin erikoismenuita koko marraskuun ajan. Mikäpä olisi sen parempaa, kuin hyvästä ruoasta nauttiminen vuoden pimeimpään aikaan. Itä-Virumaalle matkustat kätevästi vajaassa parissa tunnissa junalla tai linja-autolla.

 

22.11.–27.12. Tallinnan joulutori, Tallinna

Raatihuoneen torilla pidettävä joulutori on kaikkien Viron joulutorien kuningatar. Torilta löytyy noin 60 myyntikojua, joissa myydään talvivaatteita, joululahjoja, makeisia, käsitöitä ja herkullisia virolaisia ruokia. Mukana on myös useita glögi- ja ruokakojuja.  Lapsille on tänä vuonna tarjolla peräti kolme karusellia lasten puuha-alueella. Lisäksi joulupukki odottaa omassa mökissään esiintymislavan vieressä. Jos joulupukki ei ole paikalla, voi lahjatoivelistan jättää joulupukin postilaatikkoon.

 

23.11.–1.12. Varhaismusiikin festivaali, Laulasmaa, Otepää, Tallinna, Tartto

Muusikoita varhaismusiikin festivaalille saapuu Isosta-Britanniasta, Ranskasta, Ukrainasta, Espanjasta ja Suomesta. Virolaiset muusikot ovat myös hyvin edustettuna. Kaikki Tallinnan vanhassakaupungissa järjestettävät konserttipaikat ovat peräisin keskiajalta, joten musiikki näissä konserttisaleissa soi, kuten teoksia esitettäessä keskiajalla ja barokin aikaan. 

 

25.11.–15.12. Joulujazz, Pärnu, Tallinna, Tartto, Viljandi

Tämän vuoden Joulujazzeilla kuullaan 18 konserttia, jotka järjestetään eri puolilla Viroa. Festivaalin aloittaa 33 kertaa Grammy-ehdokkaana ollut ja 8 Grammy-palkintoa voittanut yhtye Crosscurrents Trio. Muita joulujazzin esiintyjiä ovat esimerkiksi Rita Ray (Viro), Veronica Swift (USA), Alfredo Rodrigues (Kuuba) Lady Blackbird (USA) ja Oleg Pissarento (Viro).

 

29.11.–24.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna

Kalamajassa sijaitsevan Baltian asematorin (Baltijaama Turg) ulkotorille avataan joulutori, josta saa ostaa lämmintä juotavaa ja jouluruokia. Asematorilta löytyvät lahjat kuusen alle, kaikki virolaisen joulupöydän herkut. Ostosten lomassa kauppahallin katuruokaravintolat tarjoavat hiukopalaa.


30.11 Jeff Mills: Tomorrow Comes the Harvest -konsertti, Tallinna

Tomorrow Comes the Harvest on improvisatiivinen ja live-elektroninen jazz- ja afrofunk -konsertti. Jeff Mills luo yhdessä tablasoittaja Prabhu Edouardin ja kosketinsoittaja Jean-Phi Daryn kanssa ainutlaatuisen ja spontaanin musiikkikokemuksen, joka perustuu heidän persoonallisiin teknon ja afrobeatin rytmeihin. 

 

30.11.2024–5.1.2025 Tarton joulukaupunki, Tartto

Suositun vuosittaisen joulukaupungin avajaiset osuvat samalle päivälle Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 -vuoden päättäjäisten kanssa. Tarton joulutorilla voi ostaa käsitöitä, ruokia ja glögiä tunnelmallisista lasipaviljongeista. Tänäkin vuonna joulutorille on rakennettu luistinrata. 

 

1.12. Museosunnuntai, Tallinna

Tallinnan museosunnuntai järjestetään jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Tapahtuma tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn kaupungin museoihin, joita ovat Valokuvamuseo, Tallinnan kaupunkielämän museo, Tallinnan venäläinen museo, Pietari Suuren talomuseo, Kalamajan museo, Kiek in de Kökin linnoitusmuseo ja galleria Seek. Tapahtumaan tulee varata lippu ennakkoon. Museosunnuntaina ei järjestetä opastettuja kierroksia.

 

1.12.2024–1.1.2025 Iglupuiston joulumaa, Tallinna

Tallinnan Noblessnerin satamassa sijaitsevassa Igluparkissa avataan tänäkin vuonna koko perheen joulumaa. Joulukuusien keskellä tarjoillaan lämmintä juotavaa, syötävää, koko perheen ohjelmaa ja saunaelämyksiä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Iglupuisto joulukaupunki joulutapahtumat Virossa joulutori joulutorit Virossa konsertit museosunnuntai tapahtumat

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää