Tuoretta tietoa Virosta
29.9.2024 | Kulttuuri

Yksisarviset lumotussa metsässä Nigulisten museossa 

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Ruotsin historialliset museot – Kuninkaallinen varuskamari, 
Viron taidemuseo, Viron historiallinen museo, 
Tarton yliopiston kirjasto, Tallinnan kaupunginmuseo

Yksisarviset lumotussa metsässä Nigulisten museossa Kuningas Kustaa Vaasan satula. Augsburgin mestarit. Yksityiskohta. N. 1540. Ruotsin historialliset museot – Kuninkaallinen varuskamari

 

Nigulisten museossa Tallinnassa avattiin 7. syyskuuta näyttely Yksisarvinen taikametsässä (Ükssarvik võlumetsas). Näyttelyssä tutustutaan tarunhohtoisten yksisarvisten merkitykseen läpi historian ja miten ne ovat esiintyneet taiteessa ja ajan esineistössä 1500-luvulta aina 1900-luvulle saakka. Yksisarvinen on salaperäinen olento, joka on tunnettu vuosituhansia. Nykyään hahmo elää fantasia ja pop-kulttuurissa, mutta vielä muutama vuosisata sitten yksisarvisten uskottiin olevan olemassa. 

Näyttelyssä on pääasiallisesti esillä Ruotsin kuninkaallisen varusvaraston eli Ruotsin kuninkaallisen historian museon esineistöä mutta myös virolaisia kokoelmia. Näyttelyn kuraattoreina toimivat Merike Kurisoo Viron taidemuseosta ja Pia Bengtsson Melin Ruotsin kansallishistoriallisista museoista.

”Näyttelyn valmistelun aikana avautui myös virolaisten kokoelmien rikas maailma. Yleisölle on tuotu nähtäväksi poikkeuksellisen hienoja teoksia ja esineitä 1500-1600-luvuilta, jotka esittelevät tätä upeaa taruolentoa aatelis-, kaupunki- ja kirkkokulttuurissa”, näyttelyn virolainen kuraattori Merike Kurisoo kuvailee.

Näyttelyssä on esillä esimerkiksi harvinaisen suurikokoinen alttaritekstiili Lüganuksen kirkosta, joka on peräisin 1600-luvun lopulta ja upea Lambert de Hondtin maalaus ”Matka Nooan arkkiin” (n. 1650) Kadriorgin taidemuseon kokoelmasta. Suurin osa virolaisista näyttelyesineistä on peräisin 1500- ja 1600-luvuilta, jolloin Viroa hallitsivat Ruotsin kuninkaat. 

Näyttely kattaa lähes 50 teosta ja on avoinna Nigulisten museossa 6. huhtikuuta.2025 saakka.

 

Kuningas Kustaa Vaasan satula. Augsburgin mestarit. Yksityiskohta. N. 1540. Ruotsin historialliset museot – Kuninkaallinen varuskamari
Pyörökilpi. Italialaiset mestarit. Yksityiskohta. N. 1550. Ruotsin historialliset museot – Kuninkaallinen varuskamari
Lambert de Hondt I (ennen vuotta 1622 – ennen vuotta 1665). Matka Nooan arkkiin. N. 1650. Öljy. Viron taidemuseo
Johannes Neuman. Kuningas Kustaa II Adolfin rintapanssari. 1620–1621. Ruotsin historialliset museot – Kuninkaallinen varuskamari
Hevosen otsakoriste. 1672. Ruotsin historialliset museot – Kuninkaallinen varuskamari
Alttarivaate. 1695. Viron historiallinen museo
Tekstiili. 1695. Ruotsin historialliset museot – Kuninkaallinen varuskamari
Pierre Pomet (1658–1690). Histoire générale des drogues. Paris: Jean-Baptiste Loyson, Augustin Pillon, Estienne Ducastin, 1694. Kaiverrus kirjassa. Tarton yliopiston kirjasto
Rataslukkoinen ase. Yksityiskohta. 1600–1650. Ruotsin historialliset museot – Kuninkaallinen varuskamari
Erich von Kügelgen (1870–1945). Motiivi. 1915. Viron taidemuseo
Julie Borkvell (1889–1968). Pohjoinen taivas. Villa, pellava. 1938–1939. Tallinnan kaupunginmuseo
Jasper Zoova (1975). Yksisarvinen. 2003. Metalliverkko. Viron taidemuseo

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
historia Lambert de Hondt nigulisten museo näyttelyt Tallinna Yksisarvinen taikametsässä Yksisarvisten näyttely

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää