Tuoretta tietoa Virosta
6.12.2023 | Kulttuuri

Nigulisten museon keskiaikaisia aarteita ei väsy ihastelemasta – uusi lasihissi vie esteettömästi ylös huipulle

Teksti ja kuvat Susanna Poikela


Nigulisten museon keskiaikaisia aarteita ei väsy ihastelemasta – uusi lasihissi vie esteettömästi ylös huipulleSalissa järjestetään nykyään kulttuuritapahtumia ja konsertteja. Akustiikka kantaa joka puolelle erinomaisesti eikä penkillä tule kylmä, sillä koko museo on lämmitetty. 


 

Nigulisten museon perusnäyttely koostuu myöhäiskeskiaikaisista alttarikaapeista ja kirkollisista puuveistoksista. Näiden lisäksi seinillä roikkuu komeita aateliskilpiä ja epitafeja sekä Bernt Notken verstaassa 1400-luvun lopulla valmistunut ainutlaatuinen Kuoleman tanssi -maalaus. Se kertoo tarinaa ihmisen hauraasta elämästä ruton riehuessa Euroopassa. Maalauksen edessä voi edelleen mietiskellä elämän katoavaisuutta. 

Kirkkomuseon entisessä sakaristossa on näytillä Mustapäiden veljeskunnan ja kiltojen sekä ammattikuntien kirkolle lahjoittamat hopeaesineet. 

Kirkon torniin pääsee nyt myös nopealla lasihissillä ihailemaan Tallinnan maisemista, ja alas voi halutessaan kävellä tornin vanhoja kierreportaita. Niiden varrella välikerroksessa on esillä kirkonkelloja eri puolilta Viroa.

 

Lähes nelimetrinen Lyypekissä valettu messinkikyntelikkö kirkkosalin etuosassa. Se lahjoitettiin Nigulisten kirkolle vuonna 1519. 
Ensimmäisenä adventtina paljastettiin tämänvuotinen joulukuusi, jonka teemana on talvinen metsä. Joulukuusen on koristellut Shishi sisustuskauppa. Tämä joulukuusiperinne on kestänyt Nigulisten kirkossa jo seitsemän vuotta.
Alkuperäinen Kuoleman tanssi -maalaus oli noin 30 metriä pitkä ja sisälsi 50 hahmoa. Maalauksesta on säilynyt tämä 7,5 metriä pitkä osuus. Se on ainoa säilynyt Kuoleman tanssi -teos koko maailmassa, joka on maalattu kankaalle.
Joulunajan ohjelma löytyy Nigulisten museon kotisivuilta.
Tänä vuonna valmistui uusi ja nopea lasihissi, jolla pääsee esteettömästi ylös korkeuksiin. 
Ylhäällä kirkon tornissa on lämmin ja siellä on myös muutamia istuimia. Tornista avautuvat maisemat ovat huikeat, koska itse Nigulisten kirkkokin sijaitsee Harjumäellä. Näkymät avautuvat joka suuntaan Tallinnaa. 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
bernt notke kirkkomuseo konsertit michel sittow museot nigulisten museo shishi Tallinna

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää

28.8.2026 | Kulttuuri

Kadriorgin valofestivaali 

Kadriorgin valofestivaali 

Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää