Valdur Mikita: ”Parhaista paikoista ei kannata kertoa kenellekään”
Teksti Anniina Ljokkoi Kuvat Jaan Tootsen, Olev Kenk / ERR, Visit Estonia / Priidu Saart, Andrei Chertkov
Kirjailija Valdur Mikita Etelä-Viron kumpuilevissa maisemissa Võrumaalla.
Sinulta on julkaistu suomeksi kaksi teosta, Kantarellin kuuntelun taito ja Lingvistinen metsä. Molemmat ovat käyneet kirjastojen lainaustilastojen huipulla ja niitä luetaan edelleen. Kirjoitatko parhaillaan jotain, mikä voisi puhutella suomalaisiakin?
”Yritän saada uuden käsikirjoitukseni valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Uudessa kirjassani sovittelen yhteen suomalais-ugrilaista sielua, luontosuhdetta ja ihmisen selittämätöntä tarvetta luoda ”oma maailmansa”. Kirjani kertoo sellaisista eksyneistä šamaaneista, jotka ovat kuin vahingossa tupsahtaneet meidän aikaamme”, Valdur Mikita kertoo.
Kuvailet kirjoissasi lapsuuden onnea, kun sait viettää päivät ”luonnon helmoissa” eikä sinun tarvinnut mennä päiväkotiin. Miten sinun päiväsi kuluivat ja millaisia taitoja opit? Mitä suosittelisit nykyvanhemmille?
”Lapselle on tärkeää saada olla ilman jatkuvia tavoitteita. Pieni lapsi ei tylsisty koskaan pihalla, sillä hän alkaa heti tehdä pieniä löytöretkiä. Vanhempien ei pitäisi suunnitella lasten päiviä täyteen. He tarkoittavat varmasti hyvää, mutta tulevat kaapanneeksi lapsilta lapsuuden. Lapsi ei tarvitse jatkuvaa ’kehittävää toimintaa’, vaan ajatonta aikaa, mieluiten luonnossa. Toinen ja kolmas elinvuosi ovat kielen oppimisen aikaa, ja samalla opitaan vuorovaikutusta luonnon kanssa. Jollei silloin saa olla luonnossa, tuo taito jää vajavaiseksi. Vihreää kielioppia ei korvaa mikään”, kirjailija pohtii.
Tartto on tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki. Olet kirjoittanut paljon virolaisten ja laajemminkin alkuperäiskansojen kulttuurista. Mistä turisti löytää etelävirolaista kulttuuria?
”Jos vain mahdollista, kannattaa matkustaa Tarton ulkopuolelle, esimerkiksi Võrumaalle tai Setumaalle, tai vaikka vanhauskoisten kyliin Peipsin rannalle. Peipsijärven pohjoisrannikkokin on kesällä kaunis”, vinkkaa Mikita.
Entä mitä paikkoja suosittelisit luonnosta kiinnostuneelle matkailijalle?
”Tarton seudulle tulevalle suosittelen Taevaskodan hiekkakivipaljastumia. Sinne on alle tunnin ajomatka Tartosta, ja bussillakin pääsee. Omaperäisiä paikkoja ovat myös kaikki Viron saaret, ja niissä riittää tutkimista. Virossa on paljon myös luonnonsuojelualueita sekä metsiä ja suoalueita, joilla ei ole valmiita reittejä. Sovin joskus tapaamisia metsään, silloin kun ei ole pakko istua pöydän ääressä neuvottelemassa. Parhaat ideat syntyvät metsän reunassa”, Valdur Mikita paljastaa.
Olet kotoisin Viljandimaalta Suislepasta. Millainen paikka se oli varttua?
”Sain käydä kouluni todella kauniissa paikassa vanhassa kartanorakennuksessa Õhnejoen rannalla. Pojilla oli onget piilotettuna pusikkoon, ja välitunneilla kävimme joella onkimassa”, Mikita muistelee.
Olet perustanut kotikylääsi introverttien suojelualueen ja suositellut vierailijoita käymään siellä yksi kerrallaan. Onko siellä näkynyt turistibusseja?
”Onneksi ei ole näkynyt. Halusin suojelualueen nimeämisellä tuoda esiin yhden nykypäivän paradokseista: ihmiset etsivät paikkoja, jotka ovat kaikkein eniten jotain, sanotaan vaikka kaikkein hiljaisimpia tai kaikkein koskemattomimpia. Mutta saman tien kun jaamme nämä löydöt toisille, paikan henki sammuu, sillä sinne haluavat kaikki. Parhaista paikoista, kuten sienipaikoista, ei kannata kertoa kenellekään. Ne täytyy löytää itse,” Valdur Mikita sanoo hymy suupielessä.
Valdur Mikita
- Kirjailija, biologi ja semiootikko
- Syntynyt vuonna 1970 Suislepassa Viljandimaalla
- Kirjoittanut yli 10 teosta, joista on suomennettu kaksi: Kantarellin kuuntelun taito (2017, Sammakko) ja Lingvistinen metsä (2021, Sammakko).
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Aikamatkalla Viron sydämessä
- Joulujazz luo valoa pimeään vuodenaikaan
- Glenn Miller Orchestra palaa Viroon
Lue lisää samasta aiheestaKanttarellin kuuntelun taito Lingvistinen metsä matkailu valdur mikita Viron luonto Viron luontokohteet Võrumaa
