16.5.2024 | Kulttuuri
Museoiden yönä odotetaan museoihin kymmeniä tuhansia kävijöitä
Teksti Susanna Poikela
Kuva Kalamajan museo

Kansainvälinen museoiden yö järjestetään lauantaina 18. toukokuuta Virossa. Museoiden yönä museot ovat avoinna iltamyöhään ja sisäänpääsy on tavallista edullisempi tai kokonaan ilmainen. Virossa tapahtumaa on järjestetty jo vuodesta 2009. Tänä vuonna siihen osallistuu yli 200 museota eri puolilla maata.
Tällä kertaa tapahtuman nimi on Öös on vabadust (suomeksi Yössä on vapautta). Viime vuonna tapahtuma veti kävijöitä 70 000. Tänäkin vuonna museoihin odotetaan kymmeniä tuhansia kävijöitä.
Osallistuvista museoista löydät listan täältä.
Museoiden yön yhteydessä 16.-19. toukokuuta museokortin saa ostaa myös kympin edullisemmin. Kortti on voimassa vuoden ostohetkestä ja oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn yli sataan museoon VIrossa.
Lue lisää aiheesta:
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestamuseoiden yö
museokortti
museot virossa
näyttelyt
taide
tapahtumat
Viron museot
5.12.2025 | Kulttuuri
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää