Tuoretta tietoa Virosta
12.12.2023 | Vapaa-aika

Virossa löytyy jouluna koko perheelle tekemistä

Lottemaassa on joulun aikaan esityksiä, musiikkia, retkiä ja herkkuja.
Teksti Mark Taylor
Kuvat Lottemaa, 
Viron ulkoilmamuseo, Timo Arbeiter

Virossa löytyy jouluna koko perheelle tekemistäLotte ja hänen ystävänsä kutsuvat koko perheen jouluksi Lottemaan.

 

Pärnun lähellä sijaitseva Lottemaa on Baltian suurin teemapuisto. Alueen koko on peräti seitsemän hehtaaria. Lottemaassa on runsaasti taloja ja muita rakennuksia, seikkailupuisto ja kesäaikaan uimaranta.

Satukylään saapuu tänäkin vuonna tunnelmallinen joulu. Jouluksi kyläläiset ovat taas koristelleet kotinsa, pihansa ja metsäpolut suurta juhlaa varten. Taianomainen talvinen ihmemaa odottaa jouluvieraita.

Lapsiperheille Lottemaan joulun aika on antoisa, koska ohjelmaa on paljon. Esimerkiksi uusi ja opettavainen jouluesitys odottaa katsojia. Lisäksi Lottemaan väki esittää lyhyitä performansseja ympäri kylää. Talvisessa joulukonsertissa kuullaan Lottemaan suosituimpia hittejä. Tietenkin myös joulupukki on paikalla.

Koko perhe voi pitää hauskaa ja laulaa Lotten ja hänen ystäviensä kanssa, harrastaa talviurheilua Brunon isän Mati-kissan kanssa ja osallistua retkelle Lottemaan seikkailupolulle.

Lottemaan markkinointipäällikkö Kaire Lerg kertoo myös, että monilla kyläläisillä on uusia tarinoita kerrottavanaan.

”Lotten isä Oskar on keksinyt täysin uuden ja vallankumouksellisen keksinnön. Jaak Kärpänen on täynnä hämmennystä, sillä joulujuhlat ovat kohta alkamassa, mutta joulukani Wolfgang on kadonnut jäljettömiin. Hubert-ankka luulee olevansa jo tarpeeksi iso muuttaakseen pois kotoa. Hänen äitinsä Paulinen sydän on kuitenkin haljeta surusta. Mikä on Lotten isän keksintö, ja miten nämä kaikki tilanteet ratkaistaan? Sinun on tultava katsomaan paikan päälle ottaaksesi selvää näistä tapahtumista”, Lerg kuvailee.

Teatterikahvila, Lotten kyläkahvila ja Annan pannukakkukahvila palvelevat kaikkia herkkusuita tarjoillen makeaa ja suolaista hyvää pöytään. Arturin myymälästä voi käynnin lopuksi ostaa mukaan hienoja lahjoja ja matkamuistoja.

Lottemaan Joulumaa on avoinna 16.–17.12, 26.–30.12. ja 5.–7.1. joka päivä kello 12–16.

 

Muita mielenkiintoisia koko perheen kohteita

Haapsalu

Pärnu

Rakvere

Tallinna

Tartto

Äksi

 

Joulutorit, aktiviteetit sekä paikat, josta joulupukki löytyy

3.12.–7.1. Tallinnan joulutori

Joulukuusi pystytettiin ensimmäisen kerran Raatihuoneentorille vuonna 1441. Aikakirjojen mukaan se tekee siitä Euroopan vanhimman Raatihuoneentorin joulukuusen. Ensimmäisestä adventtisunnuntaista lähtien joulupukki odottaa kuulevansa lasten runoja omassa talossaan torilla. Hänen postilaatikkoonsa voi laittaa myös toivelistoja joululahjoista. Luvassa on myös juhlaohjelmaa lapsille ja kolme erilaista karusellia.

 

Tarton joulukaupungin juhlavieras on tietenkin joulupukki.

 

3.12.–7.1. Tarton joulukaupunki

Riippumatta siitä, tuleeko ensimmäisenä adventtisunnuntaina lunta vai ei, Tarton raatihuoneentorilla avataan joulukaupunki. Toria koristaa kaunis kuusi ja jouluvalot syttyvät kaupungissa. Luvassa on työpajoja, esityksiä, konsertteja, rekiajelua ja paljon muuta.

 

16.–17.12. Pärnun joulukylä

Joulupukki ja hänen ahkerat tonttunsa saapuvat Pärnuun tervehtimään kaikkia joulukyläläisiä. Lapset löytävät joulupukin Vapaudenaukiolta. Paikan päällä tarjolla on syötävää, juotavaa, lahjoja, käsitöitä, esityksiä ja paljon muuta jouluista tekemistä.

 

22.–26.12. Narvan joulukylä

Juuri ennen joulua joulupukki pysähtyy myös Narvassa. Lapset ja myös aikuiset voivat vierailla kotieläinpuistossa, osallistua kilpailuihin ja työpajoihin, katsella esityksiä ja nauttia joulukahvilan tarjoilusta. Joulukylästä voi ostaa myös lahjoja ja käsitöitä.

 

Rekiajelut ovat vain yksi Viron ulkoilmamuseon aktiviteeteista juhlakautena.

 

16.–17.12. Viron ulkoilmamuseon joulukylä

Viron ulkoilmamuseossa Tallinnassa avataan kolmantena adventtina joulukylä. Joulukylässä niin lapset kuin aikuisetkin pääsevät tutustumaan kotieläinten merkitykseen entisaikojen maataloissa. Lisäksi voi nauttia rekiajelusta tai oppia ennustamaan tulevaisuutta kukon avulla. Museossa on myös uusi, lapsille omistettu perusnäyttely, jossa he voivat tutustua kotieläimiin.

 

19.11. ja 26.12. Joulupukin Korstnan tila

Joulupukki ja hänen muorinsa tonttuineen toivottavat hyvää joulua kaikille Korstnan tilalla Pärnun lähellä. Joulupukin muori esittelee tilan eläimiä: kissoja, kaneja, vuohia, lampaita, poneja, kanoja ja ankkoja. Tilalla on myös mahdollista ratsastaa poneilla, käydä rekiajelulla, nauttia kotitekoisista pannukakuista ja paljon muuta.

 

1.12.–7.1. Syötäviä mestariteoksia

”Piparkakkumania” on suosittu vuotuinen joulunajan näyttely, joka on avoinna 1.12.–7.1. Näyttely koostuu noin sadan taiteilijan tekemistä piparkakuista. Parasta näyttelyssä on kuitenkin se, että piparkakkuja voi ostaa myös kotiin viemisiksi näyttelyn kahvilasta tai nauttia niistä paikan päällä lämpimän juoman kera.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Ahhaa joulumarkkinat joulutapahtumat joulutorit joulu virossa lottemaa viron ulkoilmamuseo

2.12.2025 | Viro

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää