Tuoretta tietoa Virosta
21.2.2023 | Ostokset

Tänään on laskiaistiistai – Prisma myy Virossa 120 000 laskiaispullaa

Teksti Timo Huttunen
Kuva Andrei Chertkov

Tänään on laskiaistiistai – Prisma myy Virossa 120 000 laskiaispullaa

 

Virolaisetkin rakastavat laskiaispullia. Maassa toimiva Prisma-kauppaketju ennustaa, että sen marketeissa myydään laskiaisen aikaan noin 120 000 pullaa. Viroksi laskiaispulla on ”vastlakukkel”. Jopa suosittu yleisradioyhtiö ERR:n televisio-ohjelma ”Ringvaade” teki laskiaispullista ja niiden syömisestä pitkän pätkän.

Tavallisimmin Virossa laskiaispullan täytteenä on kermavaahdon lisäksi kirsikkahillo. Mutta myös esimerkiksi raparperihilloa, mustikkahilloa ja marsipaanitäytettä käytetään. Meillä Suomessa tuttu mantelimassa on taas hieman harvinaisempi.

Prisman valikoima- ja hankintajohtaja Kaimo Niitaru sanoo, että kiinnostus laskiaispullia kohtaan on ollut erittäin suurta. 

”Tänä vuonna myymme yhteensä 120 000 uutta pullaa, mikä on suunnilleen saman verran kuin viime vuonna. Ensimmäiset pullat tulivat valikoimaamme reilu kuukausi sitten, mutta niiden myynti huipentuu ehdottomasti laskiaistiistaina”, hän kertoo.

Ennusteiden mukaan pullaostot kolminkertaistuvat laskiaistiistaina. Eniten ostetaan tunnetuimpien valmistajien tuotteita.

Joka vuosi laskiaispullavalikoima myös kasvaa. Ne ovat eri näköisiä ja makuisia. ”Tänä vuonna Prismassa on myynnissä 18 erilaista laskiaispullaa: hillolla, ilman hilloa, raparperi-, manteli- ja marsipaanitäytteillä. Pullasta on tehty myös vegaanisia ja gluteenittomia versioita”, Niitaru listaa.

Prisma Peremarket AS on toiminut Virossa vuodesta 2000. Ketjulla on 14 myymälää eri puolilla Viroa, jotka yhdessä tukiyksikön kanssa työllistävät yli 900 henkilöä. Prisma Peremarket kuuluu suomalaiseen S-ryhmään.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
hillotäyte kirsikkahillo laskiainen laskiaispulla mantelimassa marsipaani Prisma supermarketti

3.9.2026 | Ostokset

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

SOK kertoi keväällä Viron Prisma-markettien myynnistä paikalliselle, myös osuuskauppapohjaiselle Coop-ketjulle. Kilpailuviranomaisten hyväksynnän, kaupan vahvistumisen ja nyt syyskuussa myymälä kerrallaan alkavan … Lue lisää

1.9.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman syyskuun tarjoukset

Mainos Prisman syyskuun tarjoukset

11.8.2026 | Ostokset

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Virolaiset ovat ahkeria grillaajia. Neuvostoaikana erityisen suosittuja olivat lihavartaat eli šašlõkit. Nykyään raakamakkarat eli toorvorstid ovat ottaneet vahvan aseman grillimakkaroiden … Lue lisää

3.8.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman elokuun tarjoukset

Mainos Prisman elokuun tarjoukset

   

20.7.2026 | Mainos | Ostokset

Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Mainos Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Tallinnan ydinkeskustaan on avautunut uusi ostoskeskus, jossa ostokset, hyvä ruoka, kauneuspalvelut ja arkkitehtuuri kohtaavat rauhallisella ja elegantilla tavalla. Artius täydentää … Lue lisää

1.7.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman heinäkuun tarjoukset

Mainos Prisman heinäkuun tarjoukset

   

11.6.2026 | Ostokset

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron tunnetuin jäätelömerkki on Onu Eskimo (suomeksi Setä Eskimo). Sillä nimellä tunnettiin 106-vuotiaaksi elänyt Evald Rooma, joka perusti vuonna 1934 … Lue lisää

25.4.2026 | Ostokset

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat ovat yksi läntisen Viron suurimmista puutarhatapahtumista. Ne järjestetään kahdesti vuodessa eli keväisin ja syksyisin aivan Viron kesäpääkaupunkina … Lue lisää