Tuoretta tietoa Virosta
19.9.2022 | Ostokset

Tallinnan taidetarvikekaupat luottavat perinteisiin

Teksti Mark Taylor 
Kuvat Galerii-G, Skizze, Kunst ja Hobi

Tallinnan taidetarvikekaupat luottavat perinteisiinGalerii-G löytyy Asematorin toisesta kerroksesta.

 

Jos Tallinnasta halusi 30 vuotta sitten hankkia taidetarvikkeita, piti osata mennä oikeisiin paikkoihin tilaamaan niitä ja odottaa jopa kuukausia niiden saapumista.

Ajat ovat muuttuneet. Nyt Virossa on lukuisia taidetarvikekauppoja, jotka tarjoavat kaikkea mahdollista, mitä kuvitella saattaa. Esimerkkeinä on kolme kauppaa Tallinnassa.

 

Galerii-G

Vapaudenaukion laidalla sijaitsevassa rakennuksessa on yhä perinteikkään Viron taiteilijayhdistyksen majapaikka ja taidetarvikemyymälä Galerii-G. Neuvostoaikana alakerrassa toimi pieni kauppa, josta saattoi tilata taidetarvikkeita.

”Monesti kesti jopa kuukauden, ennen kuin tilatut tavarat saapuivat. Joskus tarjolla oli esimerkiksi vain vihreää väriä. Myimme viimeisen vihreä värin, 30 vuotta sitten hankitun värituubin vasta viime vuonna”, kertoo Kristi Keskküla, Galerii-G:n johtaja.

Taidetarvikekauppa on säilyttänyt paljolti 90-luvun alun ilmeensä. Myymälässä on yhä ostosten laskemiseen tarvittava helmitaulu. Siitä ei luovuta.

Pieneltä tuntuvassa liikkeessä on kaikkea mahdollista, kuten värejä, papereita, siveltimiä, kankaita, tusseja, kyniä ja kehyksiä. Galerii-G on ensimmäinen liike Virossa, joka alkoi myös kehystämään tauluja.

Galerii-G:stä voi ostaa myös Viron taitelijayhdistyksen jäsenten taideteoksia. Liikkeessä palvellaan myös suomeksi. Yrityksellä on myymälä myös Tallinnan Asematorin kauppahallissa.

 

Skizzestä löytyy suuri valikoima maaleja.

 

Skizze

Skizzen tarina on hyvin samantapainen kuin Gallerii-G:n. Senkin historia on yli 30 vuotta vanha. ”Isäni perusti tämän kaupan. Ideana oli myydä toimistotarvikkeita ja kirjoitusvälineitä. Hän suorastaan rakasti kirjoitusvälineitä”, kertoo nykyinen johtaja Hedi Vaikjärv nauraen.

Parin kuukauden kuluttua perheen äiti kyllästyi vain toimistotarvikkeiden myyntiin, koska hän oli osa-aikainen taideopettaja ja piti taidetarvikkeista. Samaan aikaan nuori Hedi oli taidekerhossa ja koki taidetarvikkeiden saannin hankalana. Niinpä myymälä hankki niitä ja aloitti vähittäismyynnin.

Ajan myötä toimistotarvikkeiden myynti väheni. ”Olemme siirtyneet käytännöllisistä tuotteista enemmän tunnepitoisiin tarvikkeisiin”, Vaikjärvi kuvailee.

Liiketoiminta alkoi pienestä kaupasta Mustamäeltä, mutta nyt Skizzellä on jo seitsemän myymälän ketju. Viisi niistä on Virossa ja kaksi Liettuassa. Tarjolla on kaikenlaisia tuotteita ammattitaiteilijoille ja harrastelijoille. Hyllystä löytyy muun muassa Lefranc Bougeuois, Winsor & Newton, Maped, Derwent ja Liquitex -brändit. Myymälöissä voi myös kokeilla eri tarvikkeita ennen ostopäätöstä.

 

Kunst ja Hobista löydät maalauspohjia.

 

Kunst ja Hobi

Kunst ja Hobi aloitti toimintansa vuonna 2000 pienenä värituubeja myyvänä myymälänä. Tällä hetkellä yrityksellä on seitsemän liikkeen ketju, joka toimii Virossa ja Latviassa. Myyntijohtaja Agnes Lapjanin mukaan myynti kasvoi laman aikana vuonna 2009 valtavasti. ”Olimme oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Ihmiset halusivat itse tehdä käsillään jotain unohtaakseen vaikeat ajat”, Lapjan kertoo.

Vuonna 2010 Kunst ja Hobi avasi toisen myymälän Rocca al Maressa. ”Pystymme tänä päivänä tarjoamaan tuotteita niin aloittelijoille kuin huippuammattilaisillekin”, Agnes Lapjan kehuu. Liikkeissä on koko Baltian suurin valikoima maalauspohjia sekä itse valmistettua paperia, joka on suomalaisten suuressa suosiossa.

 

Tallinnassa sijaitsevat taidetarvikeliikkeet:

Galerii-G, Vabaduse väljak 6, Tallinna.

Skizze, Kotzebue 7, Tallinna.
Pirni 7, Tallinna.

Kunst ja Hobi, T1 Mall of Tallinn, Peterburi tee 2, Tallinna.  
Rocca al Maren kauppakeskus, Paldiski maantee 102, Tallinna.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
galleria sivellin taidetarvike taidetarvikekauppa taiteilija taiteilijakauppa Tallinnan taidetarvikeliikkeet öljyväri

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää