Tuoretta tietoa Virosta
17.9.2022 | Kulttuuri

Legendaarinen Viru-hotellin kabaree tulee lavalle taas lokakuussa

Teksti Timo Huttunen
Kuva Eesti Tantsuagentuur

Legendaarinen Viru-hotellin kabaree tulee lavalle taas lokakuussa

 

Lokakuussa Viru-hotellin varieteessa ensi-iltansa saava Starlight Cabaretin uusi revyy ”The GreatEST Show” vie vieraat musiikkihittien maailmaan.

Osa esityksen kappaleista on maailmankuuluja megahittejä, jotka ovat olleet listaykkösiä ympäri maailmaa. Osa lauluista taas on Virossa noussut suosituksi ja niillä on paikka monien sydämissä, mutta ne ovat jääneet liian vähälle huomiolle.

Revyyssä on paljon melodioita, jotka voi tunnistaa ensimmäisistä tahdeista. On kappaleita, joiden sanat osataan ulkoa ja joiden tahdissa moni on myös nuoruudessaan tanssinut.

Uudessa revyyssä on sukupolvirajat ylittäviä kappaleita, joita on soiteltu radiossa vuodesta toiseen ja niitä kuullaan vieläkin niin arjessa ja juhlassakin.

Revyyn ensimmäisellä puoliskolla esitetään virolaisia kappaleita, jotka ovat alun perin tunnettujen virolaisartistien laulamia ja ne ovat ansainneet paikkansa virolaisen musiikin historiassa. Toisella puoliskolla kuullaan maailmanmusiikin helmiä.

Ajattomia virolaisia ​​ja ulkomaisia ​​hittejä tuovat Virun lavalle Starlight Cabaret -revyyteatterin artistit. Solisteina ovat Irina Haak, Kalle Sepp, Bert Pringi, Kristiina Renser ja Kärt Anton.

Revyyiltaan kuuluu myös à la carte -makuelämyksiä, jotka on luonut Hotel Virun Merineitsi -ravintolan ravintolapäällikkö Margus Tammpere.

Kabaree-esityksiä on Virussa 14. lokakuuta 2022 alkaen ja ne loppuvat 22. huhtikuuta 2023. Pääsylippu maksaa 89 euroa. Hintaan sisältyy revyyn lisäksi tervetuliaislasillinen kuohuviiniä, kolmen ruokalajin à la carte -illallinen sekä sisäänpääsy Café Amigo -yökerhoon.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Hotel Viru melodia merineitsi revyy tanssiesitys Viru-hotelli Viru varietee à la carte

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää