Tuoretta tietoa Virosta
26.1.2022 | Kulttuuri

Varietee sykkii syvällä virolaisessa kulttuurissa

Teksti Petri Saraste, 
Kuvat Eesti Tantsuagentuur, Lauri Laan, Gustav German

Varietee sykkii syvällä virolaisessa kulttuurissaKabareeseen kuuluvat näyttävät asut, joita vaihdetaan moneen kertaan esityksen aikana. Nopeimmillaan asua on vaihdettava 15 sekunnissa.

 

Sata vuotta sitten Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana oli maassa hyvin elävä varieteekulttuuri. Se jatkui aina Neuvostoliiton miehitykseen asti 1940-luvulle, kunnes se loppui lähes 30 vuodeksi.

Vuonna 1967 varietee palasi jälleen. Viron uusi itsenäisyys katkaisi jälleen perinteen. Nykymuotoinen kabaree alkoi muotoutua taas vuonna 2008. Koronapandemia katkaisi taas suositun taidemuodon vuonna 2020.

Koronasulkujen lievennyttyä varieteeperinnettä on alettu elvyttää uudelleen. Kabareeteatteri Starlight Cabaret esittää Sokos hotellin Merineitsi-ravintolasalissa revyyesityksen ”Crème de la Crème”. Esitykset jatkuvat näillä näkymin aina huhtikuun alkuun asti. 

 

Varietee on myös makujen taidetta. Iltaan kuuluu kolmen ruokalajin illallinen.

 

Merineitsi on ollut Starlight Cabaret´n kotisali jo 12 kauden ajan. 50-vuotta täyttävän hotelli Virun juhlavuoteen liittyy olennaisena osana varietee.

Tähän mennessä lavalla on nähty kuusi alkuperäisohjausta, 126 revyynumeroa ja yli 600 kabareeiltaa. ”Meneillään olevalla kaudella on noin 60 esitystä, eli 2–3 esitystä joka viikko. Tanssijat ja laulajat ja kaikki muutkin tekijät ovat huippuammattilaisia. Tämä on korkeakulttuuria”, kehuu hotellinjohtaja Sari Sopanen.

”Normaalina kabareekautena meillä on lokakuusta huhtikuuhun 60 esitystä, joista pääsee nauttimaan yhteensä noin 10 000 vierasta. Korona sotki parin vuoden aikana kautta, mutta toivottavasti vuosi 2022 voidaan viedä läpi suhteellisen normaalisti”, Sopanen toivoo.

Suurin osa yleisöstä on virolaisia ja – yllätys, yllätys – naisia. Sari Sopasella tähän on selitys. Varietee on niitä harvoja paikkoja, joissa naiset voivat pukeutua kauniisiin juhlavaatteisiin ja esitellä hienoja kampauksiaan.

”Virossa tällaisia tilaisuuksia on oikeastaan vain kolme: presidentinvastaanotto, ooppera ja kabaree.

Varieteessa nautitaan myös esiintyjien kauniista esiintymisasuista sekä tanssi -ja lauluesityksistä.

Suomessa usein ajatellaan vielä, että tarjolla on paljasta pintaa ja seksiä, mikä ei pidä paikkaansa.

”Varieteeilta Viru-hotellissa on taidetta monella tavalla. Myös makujen taidetta, koska illan aikana nautitaan kolmen ruokalajin gourmet-illallinen”, Sopanen muistuttaa.

 

Virun salissa on tähän mennessä nähty kuusi alkuperäis­ohjausta ja yli 600 kabareeiltaa. Kaikki esiintyjät ovat huippuammattilaisia.

 

Paljasta pintaa ja porvari-ideologiaa

Virun varieteehen liittyy paljon historian havinaa. Se oli Neuvostoliiton ensimmäinen varietee. Näytöksiä tultiin katsomaan aina Moskovasta asti vuodenvaihteen aikana ja muinakin juhlapyhinä.

Varieteeta pidettiin tuolloin hyvin länsimaisena. Kaikille ovet eivät kuitenkaan auenneet, vaikka pääsymaksu oli vain kuusi ruplaa. Summan olisi pystynyt maksamaan jokainen neuvostokansalainen.

Näytökset täyttyivät kuitenkin enimmäkseen valtion silmäätekevistä virkamiehistä ja puoluejohtajista. Pukeutumissäännöt olivat tiukat: puku- ja solmiopakko miehillä ja iltapuku naisilla. Meno jatkui Virussa aina aamukolmeen saakka eivätkä valomerkit tai muut säännöt koskeneet tätä eliittiporukkaa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
gourmet-illallinen kabaree merineitsi revyy show tanssiesitys viru hotelli Viru varietee

22.9.2026 | Kulttuuri

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest on maailman tunnetuin saksalaista kulttuuria, ruokaa ja juomaa juhlistava festivaali. Virallinen ja kansanjuhlana suurin Oktoberfest järjestetään Münchenissä, mutta ei … Lue lisää

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

”Narva – Viron syyspääkaupunki” -ohjelman virallinen avajaispäivä on sunnuntai 20.9. Tuolloin käynnistyy kolmikuukautinen kulttuuriohjelma, joka sisältää musiikkia, taidetta, historiaa, teatteria, … Lue lisää