4.7.2022 | Henkilö

Tuhansien askeleiden tori

Tallinnan Raatihuoneentori oli keskiaikaisen kaupungin keskuspaikka, jossa tapahtui kaikki kaupunkilaisille tärkeä. Tapahtui siellä myöhemminkin, vuoden 1988 ”Laulava vallankumous” alkoi juuri Raatihuoneentorilta.

Teksti Antti Sarasmo, 
kuvitus The Baltic Guiden arkisto/Hannu Lukkarinen

Kevät 1988 oli kiihkeää aikaa. Sosialistinen maailma eli Neuvostoliiton etupiiri natisi liitoksistaan. Kaikkialla puhuttiin politiikkaa ja siitä puhuttiin koko ajan. Viro oli neuvostotasavalloista eturintamassa koska se oli ainoa neuvostotasavalta, jossa pystyttiin seuraamaan kapitalistisen maailman televisiota ja vieläpä ilman suurta kielimuuria. Suomen televisiolähetykset olivat ikkuna toisenlaiseen todellisuuteen, sellaiseen jonne ihmiset halusivat.

Tallinnassa pidetään aina alkukesästä ”Vanhan kaupungin päivät”. On historiallisia esityksiä tai paremminkin näyteltyä historiaa ja erilaisia konsertteja. Näin oli myös vuonna 1988. Esiintymislava oli siinä mihin se nykyäänkin aina pystytetään, Raatihuoneentorin meren puoleisessa päädyssä. Lavalle astuivat Viron tunnetuimmat yhtyeet ja laulajat.

Raatihuoneen torin talojen piiri rajasi kesäillan kuulaudessa sähkökitaroiden soinnin täpötäyden torin yleisön ylle. Laulut olivat poliittisia, Virossa oli 1988 vain yksi musiikkityyli, poliittinen laulu, olipa musiikin tyyppi sitten iskelmä tai rock tai mikä tahansa. Kaikkia kappaleita ei suomalainen edes tunnistaisi poliittisiksi, mutta tuolloin Raatihuoneentorilla kuulijat kyllä tunnistivat sanoman. Viron väkivallaton itsenäisyystaistelu sai alkusoittonsa.

Jotain pysyvää

Ihmisten luomuksista kestävämpiä ovat rajat. Missä tahansa maailmalla maatilan tai kaupunkitontin rajat voivat olla satoja vuosia jopa tuhansia vuosia vanhoja. Teitä syntyy ja katoaa, taloja rakennetaan ja puretaan, mutta tonttien ja maaomaisuuksien rajat, ne vaikuttavat ikuisilta. Harva kaupungin raja tai valtakunnan raja rikkoo tontin tai maatilan rajan, kerran rajattu, pysyvästi merkattu.

Raatihuoneentori on syntynyt 1200-luvun lopulla ja torille nimensä antanut Raatihuone on Tallinnan rakennus numero yksi, paikka, josta Tallinnan talojen numerointi laskettiin. Torin reunoille mitattiin tontteja ja niinpä tori on edelleen alkuperäisen kokoinen.

Aikaisemmin kaupungin tori oli ”Vana Turg” (vanha tori), se aukio ravintola Olde Hansan edustalla. Toriksi ”Vana Turg” oli pieni ja niinpä rakennettiin uusi ja isompi auki kasvavan kaupungin tarpeisiin.

Raadin kaupunki

Keskiajan Tallinnan oli kaupunkitasavalta. Muodollinen valtaherra oli Saksalaisen ritarikunnan Liivinmaan (nykyisten Latvian ja Viron alueiden) haaran suurmestari. Vaikka Tallinna oli tasavalta, niin ei se kovin demokraattinen tasavalta ollut.

Tallinna oli kauppakaupunki ja muiden Hansaliittoon kuuluvien kaupunkien lailla se eli ulkomaankaupasta. Tallinna vei riihikuivattua ruista, jota tuotettiin sisämaan kartanoissa ja Tallinna toi suolaa sekä monenlaisia asioita, joita ei Tallinnassa pystytty valmistamaan.

Kaupungin elämä oli ulkomaankauppaa käyvien hansakauppiaiden varassa. Tällaisia yhden perheen kauppahuoneita oli suuruusluokkaa 100–200 ja nämä suurkiltalaiset olivatkin ne Tallinnan tasavaltalaiset.

Kaupungin eri ammattikuntien killoista merkittävin oli Suurkilta, ulkomaankauppaa käyvien kilta. Suurkillan jäsenistä valittiin noin 25 raatiherraa ja näistä neljä pormestaria. Raatiherrat muodostivat kaupunginhallituksen eli kaupunkitasavallan hallituksen ja pormestarit olivat kaupunkitasavallan ministereitä.

Raatihuone oli palkattuine kirjureineen ja muiden virkailijoineen Tallinnan hallinnon keskus. Raati tai sen kuhunkin tapaukseen tuomareiksi nimittämät henkilöt istuivat myös oikeutta Raatihuoneella. Oikeudenkäynnit pidettiin Raatihuoneen ulkopuolella, pylväskäytävällä ja ne olivat hansakaupungeissa julkisia. Sakko oli yleinen rangaistus ja jos määrättiin vankeutta, se suoritettiin Raatihuoneen takana olleessa Raadin vankilassa.

Kaupungin muurien torneja ei käytetty tavallisesti vankiloina, siihen ne olivat aivan liian epäkäytännöllisiä. Luukku lattiassa ainoana sisäänpääsynä holvikellariin vaati tikapuita tai muita järjestelyitä. Sen sijaan tuollainen holvikellari oli mitä mainioin varasto, vaikea oli varkaan iskeä, jos saalis piti köydellä nostaa katossa olevasta aukosta, aukosta, joka oli asuinhuoneen lattiassa. Toki on tietoja, että tornien holvikellareita käytettiin ”putkina” esimerkiksi silloin kun oli saatu kiinni suurempi rosvojoukko tai sodan aikana kaupungin valtausta yrittänyt joukko.

Yleinen oli myös raipparangaistus. Raatihuoneelta katsoen torin vastakkaiselta laidalta löytyy pyöreä myllynkiven kokoluokkaa oleva kivi, jossa on kolme koloa. Siihen pystytettiin keskiajalla raippapaalu, jossa rangaistu sai hänelle määrätyt piiskaniskunsa. Kuolemantuomiota eli mestausta ei koskaan tehty kaupungin muurien sisällä. Kaupungin suojeluspyhimys ei missään kaupungissa pitänyt siitä, että hänen alueellaan vuodatettiin verta. Tallinnan mestauspaikka oli jossain siellä missä nykyään on Viron kansalliskirjasto.

Aika lähellä raippapaalun kiveä oli tärkeä Vaakahuone. Raati määritti mitat, paljonko jokin painoi, mitenkä pitkä vaikkapa kyynerä oli tai millaiset olivat tilavuusmitat. Mittojen mallikappaleet säilytettiin Vaakahuonessa ja sieltä käytiin hakevassa todistusta siihen, että jyväkauppiaan painot olivat lainmukaiset tai kapakoitsijan tuopit riittävän isot. Raadin Vaakahuoneesta on jäljellä enää torin pintaan piirretyt rajat.

Ihmisten Raatihuoneentori

Joka aamu porttien avauduttua tulivat maalaiset kaupunkiin myymään elintarvikkeita. Oli maitoa, juustoja, kananmunia, vihanneksia eli kaikkea mitä ympäristössä tuotettiin. Raatihuoneentori oli käytännössä ainoa Tallinnan ruokakauppa. Puolelta päivin torikauppa loppui, raadin rengit eli kaupungin palvelijat lakaisivat torin puhtaaksi.

Raatihuoneentorilla tapahtui julkinen elämä. Siellä pidettiin juhlat, istuttiin oikeutta ja siellä tavattiin toisia kaupunkilaisia. Torin ympärillä oli käsityöläisten ja yleiskauppiaiden liikkeitä. Suurkillan vilja- ja suolakauppiaat tarvitsivat suuremmat varastotilat ja heidän talonsa olivat tavallisesti Pikk- ja Lai- kaduilla, mutta muita kauppiaita torin laidoille riitti. Tavallisesti saksalainen kauppias piti kauppaansa talossa ja virolainen maatiaiskauppias talon holvikellarissa. Holvikellarien sisäänkäynnin kohdalla olivat pienet vajat, vähän samantapaiset kuin on Toompean puoleisen päädyn ravintolassa nykyään. Kauppaa saivat oikeastaan käydä vain saksalaiset, mutta virolaisille sallittiin pienimuotoista jälleenmyyntiä kaupungin virolaisväestölle, tavaransa virolaiskauppiaat tietenkin ostivat oikealta saksalaiselta kauppiaalta.

Kapakoita Raatihuoneentorilla ei keskiaikana ollut, oluttuvat olivat sivukaduilla, joissa niistä ei ollut niin suurta häiriötä. Nykyään Raatihuoneentori on täynnä terasseja ja sitä reunustavat talot ravintoloita. Torin käyttötarve on muuttunut, tori itse on kuitenkin entisensä ja edelleen siellä kuuluu päivittäin tuhansien askelten ääni.

Raatihuoneentorin talot

Raatihuone on suunnilleen sellainen kuin mitä se oli Tallinnan kulta-ajalla 1400-luvulla.

Toompean puoleisella sivulla on talo, jonka ulkonäkö on vuodelta 1825. Alun perin kaksi sydän keskiajan taloa yhdistettiin 1630-luvulla ja sitten korjattiin vielä kerran.

Raatihuonetta vastapäätä on keskiaikaisen näköinen talo, se on vuodelta 1921. Sen vieressä oikealla on barokkikauden talo 1630-luvulta, jossa tietenkin keskiaikaiset kellarit.

Raeapteek eli Raadin apteekin talo on nykyisessä muodossaan vuodelta 1441 ja yläkerroksiltaan 1550–51.

Torin meren puolella kulmatalo on alun perin 1300-luvulla mutta nykyisen ulkoasunsa se sai 1500-luvulla. Siitä oikealle on myös uudistettu keskiaikainen talo, josta tuli 1800-luvulla valtion virastotalo ja talo ”peruskorjattiin” niin, että keskiaikaisuus katosi. Sen vieressä on aito rakennus, Raadin kanslian talo, josta ensimmäinen maininta on vuodelta 1378. Virastotalossa oli Tallinnan kiinteistörekisteri ja kaikki kiinteistökaupat piti tehdä sen tiloissa. Talossa oli erittäin suuri kellari ja se toimi Tallinnan raadin viinikellarina vuoteen 1632.

Seuraava kolme ikkunainen ja kolmikerroksinen talo oli alkujaan kauppiaan talo. Vinttivaraston luukku on säilynyt, samoin kuin parru, johon kiinnitettiin talja, kun tavaraa varastoon nostettiin. Talo on alun perin 1400-luvulta, ikkunoita on myöhemmin tullut lisää, kun varastokerroksia muutettiin asuinhuoneiksi. Kauppiaan talossa asuttiin ensimmäisessä kerroksessa, muut tilat olivat varastokerroksia. Talon vieressä on 1600-luvun rakennus, mutta sen viereinen Raatihuoneentorin viimeinen rakennus on alun perin vuodelta 1367 ja uudistettu moderniksi ja ”nykyajan” tarpeita vastaavaksi 1665.