Tuoretta tietoa Virosta
19.4.2022 | Kulttuuri

Nightwish esiintyy Tallinnassa Piritan luostarissa 15. heinäkuuta

Teksti Timo Huttunen
Kuva Nightwish

Nightwish esiintyy Tallinnassa Piritan luostarissa 15. heinäkuuta

 

Nightwish, joka on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisyhtyeistä, konsertoi Tallinnassa Piritan luostarissa 15. heinäkuuta.

Kiteellä vuonna 1996 perustettu Nightwish julkaisi ensimmäisen albuminsa ”Angels Fall First” vuonna 1997. Levy teki yhtyeen tunnetuksi Suomessa.

Vuonna 2004 julkaistu albumi ”Once” nosti Nightwishin maailmanlaajuiseen suosioon. Levyä myytiin yli miljoona kappaletta. Siitä tuli myös heidän läpimurtolevynsä Yhdysvalloissa.

Yhtyeen uusin levy on vuonna 2020 julkaistu Human. :II: Nature. Nightwish on julkaissut yhdeksän albumia.

Vuonna 2025 Nightwish teki historiaa esiintymällä ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä Lontoon Wembley -stadionilla pääesiintyjänä loppuunmyydylle katsomolle.

Useimmat Nightwishin kappaleet on säveltänyt ja sanoittanut kosketinsoittaja ja yhtyeen johtohahmo Tuomas Holopainen. Yhtyeen ensimmäinen laulaja oli Tarja Turunen. Hänet kuitenkin erotettiin bändistä vuonna 2005. Turusen tilalle tuli vuonna 2007 ruotsalainen Anette Olzon. Nykyinen solisti Floor Jansen on jo kolmas laulaja yhtyeessä.

Tuomas Holopainen on itse määritellyt yhtyeen musiikkityylin ”sinfoniseksi metalliksi”. Nightwish on yksi menestyneimmistä suomalaisista yhtyeistä yli kymmenen miljoonan levymyynnillään.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Anette Olzon Floor Jansen konsertti nightwish piritan luostari Tallinna Tarja Turunen Tuomas Holopainen

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää