Tuoretta tietoa Virosta
14.10.2022 | Kulttuuri

13 miljoonaan albumia myynyt Placebo esiintyy tänään Tallinnassa Saku Suurhallissa

Teksti Mark Taylor
Kuva Press

13 miljoonaan albumia myynyt Placebo esiintyy tänään Tallinnassa Saku Suurhallissa

 

Tänään konsertoi tunnettu brittibändi Placebo Tallinnan Saku Suurhallissa. Yhtye nousi kuuluisuuteen vuonna 1997 ”Nancy Boy” -kappaleella. Placebo esiintyi viimeksi Virossa seitsemän vuotta sitten.

Indie rockia esittävän Placebon perustivat Brian Molko, Stefan Osdal ja Robert Schultzberg vuonna 1994. Vuonna 1996 yhtye äänitti debyyttialbuminsa ”Placebo”.

Yhteen rumpali on vaihtunut pariinkin otteeseen. Nykyisin rumpupatterin takana istuu Steve Forrest.

Bändi on julkaissut seitsemän studioalbumia ja tehnyt suuren määrän kiertueita. Tähän mennessä Placebo on myynyt maailmanlaajuisesti yli 13 miljoonaa albumia.

Bändin kuuluisimpia kappaleita ovat ”Every You Every Me” ja ”The Bitter End”.

Lippuja konserttiin on vielä saatavilla ja niitä voi ostaa Piletilevin lippuportaalista.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Brian Molko Every You Every Me konsertti Placebo Saku Suurhall Stefan Osdal The Bitter End

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää

4.6.2026 | Kulttuuri

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää

3.6.2026 | Kulttuuri

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää

2.6.2026 | Kulttuuri

Sukukielistä riemua yli rajojen

Sukukielistä riemua yli rajojen

Rõõmu sugulaskeeltest – Sukukielistä riemua on vuonna 2025 julkaistu yleistajuinen tietokirja suomen, viron ja muiden lähisukukielten välisestä ymmärtämisestä sekä monikielisestä … Lue lisää