 |
|
|
|
V i r o t u t u k s i:
Viro ja kommunismin kipeä muisto
|
Tänä kesänä Virossa puhutaan historiasta, menneisyydestä. Teema on Neuvosto- Eesti eli kommunismin aikakausi.
| ELKNÜ: n keskuskomitean vastaanotto eri aikojen komsomol- pomoille vuonna 1988. |
|
|
|
 ihe nousi esiin kun Viron parlamentti 13.6. äänesti lepäämään julistuksen jossa olisi tuomittu Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja sen toiminta Virossa. Lepäämistä kannattaneiden kansanedustajien toiveiden vastaisesti asia ei unohtunut vaan siitä on alettu puhua yhä enemmän ja enemmän.
Mutta mistä tässä on kysymys, miksi kommunismin aika on Virossa niin kipeä aihe?
Periaatteessa kaikki ovat asiasta yhtä mieltä. Ennen toista maailmansotaa Viron elintaso oli Suomen tasolla. Siinä missä Suomella oli puunjalostusteollisuutensa oli Virolla vahva kemianteollisuus joka jalosti palavan kiven öljystä teollisuuden tarvitsemia kemikaaleja. Ennen toista maailmansotaa virolaisia eli hieman yli miljoona, nyt heitä on hieman alle miljoona. Ilman neuvostovuosia virolaisia olisi lähemmäs kaksi miljoonaa, maassa ei olisi venäläisväestöä ja elintasoltaan Viro olisi yksi pohjoismaisista hyvinvointivaltioista. Tämä on yksi tapa laskea kommunismin tai Neuvostoliiton miehityksen hinta.
Toinen tapa on laskea ruumiit. Viro miehitettiin kesäkuussa 1940. Alkoi punaisen terrorin vuosi jonka aikana poliittinen eliitti ja korkeampi virkamieskunta vangittiin ja teloitettiin. Uhreja arvioidaan olleen noin 8000. Juuri ennen NatsiSaksan hyökkäystä vietiin ensimmäisessä joukkokyydityksessä Siperiaan ja vankileireille noin 10 000 virolaista. Toisen maailmasodan taistelut veivät virolaisia kummallekin puolelle rintamaa, pakkomobilisoituina. Tappiot olivat suuret, mutta se oli sotaa. Sodan jälkeen jatkuivat pidätykset ja karkotukset. Maaliskuussa 1949 kyyditettiin noin 21 000 ihmistä. Stalinin vankileireillä kuoli tai teloitettiin arviolta 25 000 virolaista vuosina 1944- 1953. Toisaalta jotkut tutkijat puhuvat jopa 75 000 uhrista. On selvä että liian moni virolainen kuoli siksi että hän edusti väärää yhteiskuntaluokkaa, ei siksi että hän olisi tehnyt mitään väärää. Heidät tapettiin poliittisin perustein, siis kommunismin vuoksi.
Emme unohda
Antaa anteeksi vaan ei unohtaa, oli yksi kommunistisen puolueen tuomitsemista ajaneiden tärkein perustelu. He halusivat ja haluavat symbolisen tuomion Virolle niin tuhoisalle järjestölle. Pelkästään parlamentin julistuksen vuoksi ketään ei syytettäisi, sillä oikeusvaltiossa ei tunneta kollektiivista vastuuta eikä taannehtivia lakeja.
Maailmalla on uutisoitu että Viro olisi julistamassa kommunismin aatteena rikolliseksi ja tuomittavaksi. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Lepäämään äänestetyn julistuksen oleelliset kohdat ovat: “Parlamentti painottaa että Neuvostoliiton sortokoneiston toimesta Virossa toimeenpannuista ihmisyyden vastaisista ja sotarikoksista vastaavat niitä johtaneet Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja sen alaosasto Eestin kommunistinen puolue.” ... “Parlamentti julistaa näitä rikok sia toimeenpanneen Neuvostoliiton kommunistisen hallinnon ja sitä väkivallalla tukeneiden Neuvostoliiton valtiollisten elimien kuten NKVD: n, NKGB: n, KGB: n sekä näiden elinten muodostamien tribunaalien ja erikoisyksiköiden sekä hävityspataljoonien ja kansanturvapataljoonien toiminnan rikolliseksi.” ... ”Neuvostoliiton miehityshallinnon rikokset Virossa olivat vain yksi osa totalitääristen hallintojen ihmisyyden vastaisesta toiminnasta 1900- luvun maailmassa. hmisyyden vastaiset rikokset eivät vanhene. Tällaisten rikosten toistumisen uhka ei ole kadonnut. Ääriradikaaleille ideologioille perustuvat hallinnot uhkaavat maailman rauhaa ja kansojen vapaata kehitystä niin kauan kuin niiden rikollinen luonne on tiedostamatta ja tuomitsematta.”
Julistuksen hyväksyminen parlamentissa kaatui ilmeisesti siihen että enemmistö kansanedustajista on aikoinaan ollut kommunistisen puolueen jäseniä. Ei jäsenyyteen mitään suurta aatteellisuutta vaadittu, se oli tavallisesti virkapaikan reunaehto. Ihmiset elivät sitä päivää ja sitä aikaa, otti vat jäsenkirjan edetäkseen urallaan ja tinkivät hieman periaatteistaan. Suhtautuminen kommunismin aikaan jakaakin nyt virolaisia. Monet haluaisivat antaa menneiden olla. Ikäviä asioita on ikävä muistella. Lisäksi monet nuoremmat kysyvät että mitä järkeä on tuoda oikeuteen yli 80- vuotiaita vanhuksia syytettyinä kyydityksistä ja teloituksista, kuten nykyään tehdään. Tekeekö vanhuksen tuomitseminen vankilaan kuolemaan maailmasta yhtään sen paremman?
Tekee, vastaavat toiset. Maailmassa on sellaisia rikoksia joita ei saa antaa anteeksi, kuten murhat, sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan. Kukaan ei vastusta sitä että murhaaja joutuu vastuuseen vaikka rikoksesta olisi kulunut vuosikymmeniä, miksi siis massamurhaajan rikoksen pitäisi vanhentua? Vain se, että jokainen tietää ettei vastuuta teoistaan voi paeta, saa ihmiset harkitsemaan tekojaan.
Apurit
Toimiakseen kommunistinen hallinto tarvitsi virolaisten apua. Löytyi innokkaita laatimaan kyyditettävistä nimilistoja ja auttamaan kyydityksissä. Löytyi ilmiantajia ja löytyi vanginvartioita, innokkaita ja nöyriä vallan palvojia ja palvelijoita. Löytyi niitä jotka mielellään ottivat itselleen kyyditetyiltä jääneen omaisuuden tai muuttivat asumaan heidän tyhjiksi jääneisiin koteihinsa. Löytyi niitä jotka ottivat puolueen jäsenyyden edetäkseen urallaan, löytyi monta ja monenlaista joustamista oikeasta ja väärästä.
Tässä se ongelma onkin, ihmisten suhtautumisessa omaan menneisyytensä, sillä kommunismin aikakaudesta hyötyivät toiset virolaiset toisten virolaisten kustannuksella. On raskasta myöntää, että omaa etua on ajettu toisten, viattomien sivullisten kustannuksella. On toki saatu aikaan paljon, on edetty uralla, on oltu kunnon kansalaisia, mutta silti, olisiko elämä kulkenut niin sujuvasti jos kaikilla olisi ollut samat mahdollisuudet edetä? Vaikkapa yliopiston professori, humaani tiedemies ja hyvä opettaja, mutta oliko hän pätevin, sopivista pätevin vai pätevin niistä joiden sallittiin opiskella? Ikäviä kysymyksiä itse kunkin vastattavaksi.
Yllättävää kyllä kaikkein sovinnollisimpia ovat uhrit. Kyyditettyjen kannanotoissa ei vaadita kostoa eikä rangaistusta syyllisille, mutta oikeutta toivotaan. Juuri sellaisella symbolisella tasolla millä hyllytetty parlamentin julistus olisi ollut.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut, kansakunnan menneisyyden alle ei vedetty tilinpäätöksen viivaa, ja asia jäi auki. Nyt sitten asiasta puhutaan enemmän kuin oli julistuksen puoltajien tarkoitus. On alkanut kansallinen tilinteko menneisyyden kanssa.
[Teksti: Antti Sarasmo]
[Kuvat: Tallinnan Historiallinen Museo]
|
|
