 |
|
|
|
V i r o t u t u k s i:
Kun lähtee sutta pakoon tulee karhu vastaan
|
Voimakasta johtajaa haluttiin Virossa 1930- luvun alussa. Oli saatu aikaiseksi uusi perustuslaki joka keskitti vallan pääministerille ja seuraavissa vaaleissa piti valita voimakas johtaja.
| Perustuslain allekirjoitus. |
|
|
|
Toisin kuitenkin kävi, vallassa ollut pääministeri käyttikin hyväkseen uusia valtuuksia ja esti vaalit. Voimakasta johtajaa halunneet saivat sellaisen, henkilö vain oli toinen.
Viron itsenäisyyden ensimmäinen vuosikymmen 20- luvulla oli poliittisesti kaoottinen. Vuosina 1918- 1933 Virossa oli 23 hallitusta ja pisin hallituskriisi vuonna 1923 kesti 58 päivää. Hallitukset kaatuivat vuosittain, joskus jopa useampia samana vuonna ja ministerit vaihtuivat nopeasti.
Vasta itsenäistyneen Viron perustuslaki oli ylidemokraattinen. Kaikki valta oli jaettu parlamentin ja hallituksen välillä, maassa ei ollut edes presidenttiä vaan pääministeri huolehti valtion edustustehtävistä. Pääministeriä kutsuttiin riigivanemaksi (valtionvanhin) eikä hänenkään valtuutensa olleet edustustehtäviä lukuun ottamatta paljoakaan tavallisen ministerin valtuuksia suurempia.
Parlamentti valittiin joka kolmas vuosi ja puolueita riitti. Tuonaikaisille virolaispuolueille oli tyypillistä, että ne olivat lähinnä poliittisia klubeja, eivät normaaleja puolueita. Pieni sisäpiiri teki politiikkaa ja kävi armotonta taistelua kilpailevia puolueita vastaan. Parlamentissa oli 100 kansanedustajaa ja tavallisesti kymmenkunta puoluetta. Valtiopäivien istuntokausi oli liian lyhyt, kun yksistä vaaleista oli toivuttu piti jo alkaa valmistautua seuraaviin. Pienet poliittiset ryhmät eli puolueet riitelivät keskenään, kävivät jatkuvaa vaalitaistelua ja usein henkilökohtaiset tunteet ohittivat yhteistyössä poliittisen maailmankuvan. Viron sisäpolitiikka oli oikeastaan 20- luvulla yhtä ikuisesti jatkuvaa poliittista kriisiä.
Kansalaiset katsoivat menoa aikansa ja kyllästyivät.
Vapsit
Viroon syntyi 30- luvun alussa uusi kansanliike, Vapaussodan veteraanien liitto. Se korosti niitä arvoja ja sitä yhteyttä jota oltiin koettu Viron Vapaussodan kriittisinä vuosina 1918- 1920. Vapaussoturit eli Vapsit, vaativat poliittisen pelin lopettamista sekä vahvaa kättä valtiolaivan peräsimeen. Mitään demokraatteja Vapsit eivät olleet, eivätkä he aatteineen olleet mikään ainutlaatuinen virolainen ilmiö. Suomessa Vapsien lähin vastine oli kai Lapuan liike ja IKL.
Viron poliitikot olivat niin täysin menettäneet uskottavuutensa jatkuvissa poliittisissa operaatioissaan, että Vapsit saivat kansan tuen taakseen. Maailmanlaajuisen talouslaman purressa Viroa kaikkein pahimmin loppuvuodesta 1933 pidettiin kansanäänestys uudesta perustuslaista ja Vapsien ehdotus hyväksyttiin.
Uuden perustuslain mukaan parlamentin koko pienennettiin puolella, viiteenkymmeneen kansanedustajaan. Pääministeri/ presidentti valittaisiin vaaleilla 5 vuodeksi ja hänelle annettiin suuret poliittiset valtuudet. Uusi perustuslaki tuli voimaan 24. tammikuuta 1934.
Huhtikuussa 1934 piti olla ensimmäiset pääministeri/ presidentin eli riigivaneman vaalit samalla kun uuden perustuslain mukaiset parlamenttivaalit. Ehdoton suosikki riigivanemaksi oli Vapsien ehdokas ja puolue olisi todennäköisesti myös voittanut ylivoimaisesti parlamenttivaalit. Mikään ei näyttänyt estävän Vapsien voimakkaan johtajan politiikan täydellistä onnistumista.
Väliaikaisen siirtymäkauden hallituksen pääministeri, riigivanem Konstantin Päts veti kuitenkin välistä.
Vaikenemisen aika
Vapsien tammikuussa voimaan tullut uusi perustuslaki antoi pääministerille valtaa ja sitä käytettiin. Maaliskuun 12. päi vänä 1934 riigivanem Päts julisti armeijan tuella puolen vuoden poikkeustilan ja alkoi hallita pääministerin asetuksilla. Muut poliittiset puolueet tervehtivät tyytyväisinä poliittisen haastajan perikatoa, Vapsit kiellettiin ja noin 400 Vapsien johtohenkilöä pidätettiin.
Poikkeustila lykkäsi huhtikuun vaaleja ja syksyllä sitä jatkettiin vielä kahdella vuodella. Riigivanem Päts ei hajottanut parlamenttia vaan jätti yksinkertaisesti kutsumatta valtiopäivät koolle. Poikkeustilan ajaksi kiellettiin myös poliittisten puolueiden toiminta. Tätä aikaa Virossa kutsutaan “vaikenemisen ajaksi”.
Politiikassa olikin todella hiljaista. Aivan ilman poliittisia puolueita ei perustuslaissaan periaatteessa demokraattista valtiota voi sentään hallita. Niinpä Pätsin taakse koottiin vallankaappausta seuraavana vuonna uusi puolue Isänmaanliitto. Muutenkin pidettiin kiinni demokratian julkisivusta. Jo syksyllä 1934 oli Päts tehnyt tiettäväksi että tarvitaan Kansankongressi laatimaan uutta perustuslakia, sillä vuoden 1934 perustuslaki on liian epädemokraattinen. Sitähän se tosiaan oli kun kerran mahdollisti Pätsin tekemän vallankaappauksen ja poikkeuslakihallinnon. Vuonna 1936 ensin pidettiin kansanäänestys Kansankongressin tarpeellisuudesta ja sen jälkeen Kansankongressin vaalit. Uusi perustus laki tuli voimaan tammikuussa 1938.
Viro sai kaksikamarisen parlamentin. Edustajainhuoneessa oli 80 vapailla vaaleilla valittua kansanedustajaa. Neuvostossa puolestaan 40 lähinnä nimettyä edustajaa. Todellinen valta oli riigivanemalla jota alettiin kutsua presidentiksi. Presidentinvaaleissa oli vielä pieni “varmistus”. Presidenttiehdokkaan saivat nimetä Edustajainhuone, Neuvosto tai kuntien edustuskokous, kukin yhden ehdokkaan. Jotenkin vain kaikki olivat vuonna 1938 sitä mieltä, ettei hyvää miestä tarvitse kaukaa hakea ja nimesivät ehdokkaakseen Konstantin Pätsin. Kun muita ehdokkaita ei ollut tulikin Pätsistä Viron ensimmäinen presidentti. Ja parlamenttivaaleissakin asiat sujuivat, Pätsin tukijat saivat 64 kansanedustajaa ja muut 16.
Viron 30- luvun “vaikenemisen aika” ei ollut diktatuuri, mutta poliittisen toiminnan maassa se lopetti. Monen virolaisen historiantutkijan mukaan Pätsin suurin vika oli juuri poliittisen kansalaisyhteiskunnan tuhoaminen Virossa. Se kostautui Neuvostoliiton miehittäessä Viron 1940. Vastarintaan ei osattu nousta koska Päts oli opettanut kansan alistumaan.
[Teksti: Antti Sarasmo]
[Kuvat: Jaak Kadarik, Viron Historian Museo]
|
|
