| Viron rajavartioston edustajia näkee esim. satamassa. |
|
 |
aikalle saapuu äkkiä parisataa mellakkavarusteissa olevaa miliisiä ja sotakoiria ohjaajineen. Väkijoukkoa käsketään hajaantumaan mutta se liikkuu hitaasti ja jää seisoskelemaan. Miliisit hyökkäävät ja ajavat väkijoukon hajalle. Koirat purevat, kumipamput heiluvat.
Vanhakin rauhansopimus voi olla kova juttu jos ajat ovat oikeat, vuonna 1988 ne olivat. Edellinen vuosi oli mennyt luonnonsuojelun merkeissä, koillisViroon suunniteltujen fosforiittikaivosten vastustaminen oli herättänyt virolaiset apatiasta ja nostanut kansan ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin vastustamaan Moskovaa ja paikallisen kommunistijohdon pyrkimyksiä. Kansakunnan muisti alkoi palata, tai pikemminkin uskallettiin avoimesti muistella. Eräs muistamisen arvoinen asia oli Tarton rauha 1920, asiakirja joka oli itsenäisen Viron syntymätodistus.
Sen vuosipäivää haluttiin muistaa helmikuussa 1988 ja sitä vallanpitäjät syylläkin karsastivat. Tarttoon tuotiin kolme komppaniaa mellakkavarusteisiä miliisejä ja muihinkin varotoimiin ryhdyttiin. Opettajien piti varoittaa lapsia, ammattiyhdistysaktiivien työssäkäyviä aikuisia. Varoittaa ja kehottaa pysymään kotona. Julkinen ulkoilmatilai suus kiellettiin ja miliisi ohjasi ihmiset kahteen suureen saliin pitämään valvottua kokousta. Toompean mäellä oli pieni ulkoilmakokous joka hajotettiin helposti, mutta Raatihuoneentorilla jouduttiin jo tekemään töitä.
Tulos ei vallanpitäjien kannalta ollut toivottu. Ihmiset eivät pitäneet siitä että heitä vastaan usutetaan miliisikoirat. Tarttolaiset olivat yliopistokaupungin väkeä, älykkäitä ihmisiä jotka tahtoivat uskoa että vastenmielinenkin hallitus toimii sentään jollain tavalla järkevästi ja mielekkäästi. Nyt he vakuuttuivat siitä että NeuvostoEestin hallitus ei näin toimi ja epäluottamus puhkesi myöhemmin keväällä laulavaksi vallankumoukseksi. Se ei ollut Viron laulavan vallankumouksen syy, mutta osatekijä. Valtiokoneiston voimannäyttö ei enää lamauttanut ihmisiä pelolla, kuten oli odotettu, ajat olivat muuttuneet.
Tarton rauha päätti Viron vapaussodan joka kesti marraskuusta 1918 tammikuun alkuun 1920. Käytännössä Viro voitti tämän sodan eli Neuvosto Venäjä joutui toteamaan ettei se pysty käytössään olevin voimin valloittamaan Viroa. Rauha olikin Virolle edullinen. Se sai perinteiset rajansa ja lisäksi “tykinkantaman” turvavyöhykkeen virolais- venäläisen väestön asuttamasta raja- alueesta. Esimerkiksi Narvassa rajaa siirrettiin Narva- joelta runsaat kymmenen kilometriä itään, jättäen Narvan kaupungin sen aikaisten tykkien ampumaetäisyyden ulkopuolelle. Viro sai myös setumaan, “Viron Karjalan” ja sen kaupunkikeskuksen Petserin luostareineen.
Jo ennen Viron takaisin valloitusta 1944, Leningradissa maanpaossa ollut Neuvosto- Eestin johto sopi rajasiirroista Venäjän federatiivisen neuvostotasavallan kanssa. Lisää alueita liitettiin Venäjään vielä muutamaa vuotta myöhemmin. Näihin sopimuksiin perustuvat Viron nykyiset rajat.
Valtiot ilman rajaa
Itsenäisyytensä palauttanut Viro ei tietenkään voinut antaa lainvoimaa neuvostoaikaisille sopimuksille ja kirjasi perustuslakiinsa Tarton rauhan rajat viisaasti lisäten että rajoista voidaan aina tehdä uusi sopimus.
Tarton rajojen takaisin vaatiminen oli aluksi vilpitön tavoite joka perustui luottamukseen kansainvälisen oikeuden voimaan, sitten se oli poliittista pakkopullaa. Vasta pääministeri Andres Tarandilla oli talvella 1994 poliittista rohkeutta sanoa suoraan ja julkisesti että tuskinpa niitä rajoja takaisin saadaan ja hän ilmoitti Viron olevan valmis neuvottelemaan rajasopimuksesta nykyisillä rajoilla.
Tällä välin Venäjä oli jo ehtinyt merkkaamaan rajansa ja rakentanut Viron rajalle nykyaikaisen rajalinjan. Tänä syksynä taas sisäministeri Tarmo Lootusella oli poliittista rohkeutta laitattaa “kontrollivyöhykkeelle” kyltit jotka kertovat siinä kulkevan Viron rajan.
Kontrollivyöhykkeelle, sillä rajasopimusta ei ole Viron ja Venäjän välillä allekirjoitettu. Monivuotisen jahkaamisen jälkeen virolaiset ensin suostuivat luopumaan Tarton rauhan rajoista tai niiden tarkistamisesta ja lopuksi myös siitä että sopimuksessa edes mainittaisiin Tarton rauhansopimus. Lopulta rajalinja saatiin katsastettua maastossa ja piirrettyä karttoihin. Nyt sopimus on odottanut jo pari vuotta ulkoministerien tapaamista ja sopimuksen allekirjoitusta. Venäjä ei ole pitänyt asialla kiirettä, virolaiset olisivat valmiita allekirjoitukseen.
Rajan epämääräisyys ei kuitenkaan ole estänyt Viroa luomasta Baltian parasta rajavartiostoa. Se on pystytetty pitkälti suomalaisten asiantuntemukseen nojautuen ja on täysin länsimaista tasoa. Rajavartiolaitos on viimeisen tutkimuksen mukaan myös se valtiollinen instanssi johon virolaiset eniten luottavat.
Sillä ei vain ole vartioitavanaan laillista rajalinjaa. Vuonna 1991 Viro ei julistautunut itsenäiseksi vaan ilmoitti vapautuneensa miehityksestä. Viro ei pyytänyt diplomaattisuhteiden solmimista vaan niiden palauttamista. Kansainvälisen oikeuden mukaan Viro miehitettiin kesällä 1940 eikä se koskaan liittynyt Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti tai omaa lainsäädäntöään kunnioittaen. Niinpä Tarton rauhansopimus on periaatteessa edelleen voimassa ja raja kulkee siellä mihin se vuonna 1920 piirrettiin. Kulkee kunnes uusi rajasopimus allekirjoitetaan. Kiusallinen juttu.
[Teksti: Antti Sarasmo]
[Kuva: Jaak Kadarik]
|
