vanhat numeroteesti osa
The Baltic Guide Online
Tammikuu 2001
Etusivu
Pääkirjoitus
Artikkelit
Kolumnit
Mitä Missä Milloin
Extra



 Mikä maksaa ja kuinka paljon?

uomalaislehdissä oli viime syksynä useita artikkeleita, jotka käsittelivät hintatasoa Virossa. Lähes poikkeuksetta jutuissa annettiin ymmärtää, että hinnat on nousseet maassa rajusti. Suomalaistoimittajat kävivät vertailemassa hintoja suurissa tavarataloissa ja kauppakeskuksissa sekä vierailivat Tallinnan vanhan kaupungin puodeissa, joiden on hinnat ovat jo aikaa sitten nostettu suomalaisturistien kukkarolle sopiviksi. Korkea hintataso koskee vain pientä aluetta Tallinnassa.
Tallinnan vanhan kaupungin ”turistihinnat” eivät anna oikeaa kuvaa siitä mitä tuotteet tai palvelut maassa todellisuudessa maksavat. Ja vaikka hinnat Tallinnan keskustassa ovatkin korkeammat kuin muualla Virossa, on esimerkiksi syöminen vanhan kaupungin korkealaatuisissa ravintoloissa silti huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Väite hintojen poikkeuksellisen suuresta noususta on myös tilastojen valossa väärä. Inflaatio oli vuonna 2000 uuden itsenäisen Viron historian pienin, vain noin 5 prosenttia.
Kaikki käsityötä tai palvelua vaativat asiat ovat Virossa selvästi halvempia kuin Suomessa. Esimerkiksi kampaamo-, kauneudenhoito- ja parturipalveluista maksaa suomalainen selvästi vähemmän kuin kotimaassaan. Pärnun ja Haapsalun edullisista kylpylähoidoista nauttivat vuosittain kymmenet tuhannet suomalaiset. Myös käsityöt, neuleet, Virossa valmistetut valmisvaatteet ja konditoriatuotteet saa Virosta huomattavasti halvemmalla kuin lahden pohjoispuolelta. Kun tuote on valmistettu virolaisista raaka- aineista on se lähes aina suomalaisen mielestä edullinen. Virossa tuotetut peruselintarvikkeet ovat selvästi halvempia kuin Suomessa. Maa, kiinteistöt ja asunnot maksavat murto- osan siitä mitä Suomessa. Uusien tai peruskorjattujen rakennusten laadussa tai varustelutasossa ei enää ole oleellista eroa pohjoiseen naapuriin verrattuna. Rakennustyön teettäminen on vain paljon halvempaa. Mökkitontti meren rannalla, alle sadan kilometrin päässä Helsingistä, maksaa Virossa viidenneksen siitä mitä Suomessa.

altioiden harjoittama veropolitiikka vaikuttaa myös hintoihin. Suomessa kovasti verotetut nautintoaineet, kuten alkoholi ja tupakkatuotteet maksavat Virossa alle puolet siitä mitä Suomessa. Vaikka bensiinin ostaminen on tavalliselle virolaiselle kallista lystiä, bensan hinta on noin 4 markkaa litralta, pitäisi suomalainen autoilija hintaa lahjana valtiolta. Virossa uuden auton hankkiminen keventää ostajan kukkaroa vain noin puolet siitä mitä Suomessa.
Virolaisen palkansaajan keskipalkka oli vuonna 2000 hieman yli 5 000 kruunua. Tästä summasta piti maksaa vielä 26 prosentin tulovero valtiolle. Virolaisille kuluttajille tarkoitettujen tuotteiden ja palvelujen hinnat on sopeutettava vallitsevaan palkkatasoon. Jos Virossa asiat maksaisivat yhtä paljon kuin Suomessa, ei niitä pystyttäisi myymään kenellekään ja tavallisilla virolaisilla ei olisi taloudellista mahdollisuutta elää omassa kotimaassaan.

HÜTTÜNEN





Näistä puhutaan
1. Varo vihaista koiraa
2. Kohdun laina
3. Kovaa kättä
3. Oi suuri ja mahtava

Talousuutisia
• Näyttävä kampanja piraattituotteita vastaan
• Viron valtion yritykset maksavat valtiolle osinkoa
• Uusien autojen myynti
• Virossa vakuutuspetoksia
• Virolaiset lehdet
• Lääkkeille liikevaihtovero
• Virolaiset lainaavat rahaa

Uutta ja uudistettua
• Prisma
• Kirjojen ystäville
• Ranskalaisen

Kolumni: Miksi minä en autoile
Minulla on suomalainen ajokortti jo 70- luvulta. Suomessa minun oli pakko ajaa venettä ja autoa päästäkseni edes kauppaan, muista palveluista puhumattakaan. Mutta nyt en ole kahdeksaan vuoteen auton rattiin tarttunut, en yksinkertaisesti uskalla.

Pääkokki suosittelee: Filettä Troikan tyyliin
Venäläisen ravintola Troikan pääkokki Frank Kolde antaa Baltic Guiden lukijoille vihjeen, kuinka tarjota naudanlihapihvi.

Viro tutuksi: Tarton rauhan rajat ja olematon raja
Tarton Raatihuoneentori helmikuun toisen päivän iltana vähän ennen kymmentä vuonna 1988. Torille on kokoontunut suuri ihmisjoukko muistamaan Tarton rauhan vuosipäivää ja laulamaan isänmaallisia lauluja.

Viron luonto: Villisika on Viron metsien kovanaama
Viron metsissä elää varsin runsaana villisika jota etelä-Suomessa tavataan vain satunnaisesti tai tarhattuna.

Viron luonto: Virossa paljon metsästys-mahdollisuksia
Pienuudestaan huolimatta on Virossa paljon metsää ja suota - liki puolet maan pinta- alasta.

E-mail: guidetoimetus@hotmail.com | Yhteydet | Mediakortti
Copyright © 1999-2000 The Baltic Guide. All rights reserved.

[Etusivu] [Pääkirjoitus] [Artikkelit] [Kolumnit] [Mitä-Missä-Milloin] [Extra]